torstai 28. joulukuuta 2017

Paukkumatta paras

Olen siinä mielessä onnekas, että niin Tito kuin Tottikin ihailee mielellään raketteja. Ne kipuavat olohuoneen ikkunan edessä olevan laatikoston päälle ja katsovat raketteja kirsu ikkunassa kiinni.

Molempien kanssa voi myös tehdä lenkin, vaikka käynnissä olisi pahin pauke ja räiske. Niiden kanssa voi treenata. Niitä voi pitää vapaana.

Olen saanut valita niin Titon kuin Totinkin virallisen nimen aikoinaan. Totti on vaatimattomasti DIVINING ROD'S FEARLESS. Se on peloton. Niin päätin jo alle luovutusikäiselle pötkylälle. Päätin, että siitä tulisi peloton. Tai oikeammin, että se olisi peloton. Osittain aika, osittain harjoittelu, osittain Totin käsittämätön luonne. Kaikki nämä yhdessä muodostivat koiran, joka arvioi nykyään tilanteet tarkkaan, mutta ei helposti enää peräänny. Se kohtaa haasteet hulluudella ja voimalla. Se voi tuijottaa pelottavaa kohdetta kulmat kurtussa, pää matalalla, niskakarvat pörrössä ja näyttää leijonalta, joka vain miettii, mistä suunnasta kohdetta kannattaisi lähestyä.

Vaikka näitä pauketta, sihinää, ujellusta ja räiskettä kestäviä koiria on, toivon kovasti ihmisten lähtökohtaisesti jättävän raketit ostamatta. Mikäli sitä rahaa on aivan liikaa, eivätkä tähtisadetikut riitä tunnelman luomiseksi, sytyttäkää raketit vain luvattuna aikana eli 31.12. klo 18-02. Näin monella koiranomistajalla on jokin mahdollisuus suojella karvakorviaan paukkeelta ja ulkoiluttaa koirat turvallisesti. Liian moni koira viettää vuoden vaihtumista sohvan alla tai säikähtää sääntöjen vastaista pauketta jo päivällä lenkillä syöksyen pakokauhun vallassa suuntaan X niin, että omistajalta irtoaa ote taluttimesta. Toivotaan, ettei yksikään koira juokse pitkin kyliä ja autoteitä kauhuissaan. Tehdään siis jokainen osuutemme paukkuhaitan vähentämiseksi.




Kumpikaan ei ole penskasta asti ollut näin mutkaton paukkeiden kanssa. Titokin juoksi muutaman kuukauden ikäisenä jalkojeni väliin, kun käytiin lenkillä ukkosen jyristessä. Jokainen omistaja toimii näissä tavallaan. Minä menin kyykkyyn suojaksi pienelle pennulle ja annoin sen istuskella jalkojeni välissä suojassa. Siinä me olimme. Muistan, miten salamoi ja vettä satoi niin, että näköä haittasi. Ja muistan, miten varma olin, että pennulla ei ole tarve pelätä, jos olen sen turvana. Jos vain olemme ja ihmettelemme yhdessä.

Totti oli alkujaan isompi projekti. Se pöhisi, haukkui, murisi ja näytti pelkäävän vähän kaikkea, myös ääniä. Ja katulamppuja. Ja busseja. Ja metroja. Ja ihmisiä. Ja lapsia. Ja leikattua nurmikkoa. Olihan noita. Sen kanssa oli enemmän työmaata.



5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Tito ja Totti ovat oppineet elämään paukkeen kanssa. Kovasti toivon, että Hupsukin oppii. Toivottavasti saadaan käydä sunnuntaina päivällä paukkeettomassa koirapuistossa purkamassa enimmät energiat luottokaverin kanssa. Illalla puuhastellaan muuta. Tällä hetkellä mörköikäinen pöhisijäni haukahtelee kaikelle epäilyttävälle - eilen jopa jo viikkoja keittiössä tikittäneelle seinäkellolle. Paukahdukset ovat pahimpia ja varmimpia haukun aiheuttajia.

    Raketit on nättejä katsella, mutta jotenkin sitä itsekin toivoisin, että ne olisivat enemmän keskitettyjä ilotulitusnäytöksiä, jotka alkavat tiettyyn aikaan ja loppuvat tiettyyn aikaan. Usein raketteja paukutellaan ihan liikaa sallitun ajan ulkopuolella. Ehkä minäkin saan jonain päivänä asua maalla omassa rauhassa - koirineni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Mimmi! Kiitos jälleen kommentista. :)

      On kieltämättä ihanaa, että nuo kestävät lähes mitä vain. Olen niitä toki monella tavalla siedättänyt erilaisiin ääniin, mutta osa tulee tietysti koirien pään sisältä. Heikolla päällä varustettu koira ei todennäköisesti opi hyvänkään kouluttajan kanssa sietämään suuria muutoksia äänimaailmassa.

      "Mörköikä" on siinä mielessä parasta aikaa, että silloin valetaan mustavalkoisuutta sääntöihin. Tehdään yksinkertaisia juttuja, mutta niistä pidetään kiinni. Ja kun näissä onnistutaan, on lopputulos kultaa koiran ollessa aikuinen. Eli ei kannata vain odottaa, että kyseinen ikä menee ohi, vaan ottaa siitä kaikki hyöty irti. :)

      Olet oikeassa, mieluummin keskitettyjä näytöksiä. En ihan ymmärrä, miksi jokaisen pitäisi ampua "oma raketti". Ehkä sillä on sitten suuri merkitys joillekin. Minulle ei ole. :D

      Toivottavasti toiveesi maalla tai muuten syrjässä asumisesta koiriesi kanssa toteutuu! <3

      Poista
    2. Melkein kun pääsit jo vauhtiin, niin kirjoitahan seuraavaksi postaus mörköiän hyötykäytöstä! Ottaisin kaikki mahdolliset neuvot vastaan. :) Vaikka Hupsu on jo neljäs koirani, olen siitä huolimatta ihan ulapalla välillä.

      Tänään itse asiassa mietiskelin uudempaan kertaan tuota paukuttelua. Otin Hupsun mukaan, kun veimme autoni huoltoon, ja siinä sitten pihassa joku nakkasi lavalta autonkumin asfaltille. Vaikka ääni ei ollut varsinaisesti kova, alkoi Hupsun reaktio parilla pöhähdyksellä, minkä jälkeen se hyppäsi avoimena olleeseen takaluukuun ja jatkoi siitä matkaa edelleen takapenkille. Hämmennyin.

      Poista
  2. "Molempien kanssa voi myös tehdä lenkin, vaikka käynnissä olisi pahin pauke ja räiske. Niiden kanssa voi treenata. Niitä voi pitää vapaana."

    En silti suosittele pitämään irti paukkeen aikaan vaikka eivät pelkäisikään. On ollut tapauksia joissa paukkuvarma koira on täysin yllättäen säikähtänyt yksittäistä pamahdusta pahasti - ja jos koira on irti hihnasta kun niin käy... Auts.

    En sano tätä pahalla, monesti ihmiset vaan jollain tasolla unohtavat että koirat ovat eläimiä joissa on se tietty arvaamattomuus _aina_ läsnä ja kaikenlaista voi tapahtua vaikka "no ei koskaan ennen näin ole käynyt"

    Turvallista uutta vuotta toivotan teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      En minäkään kenellekään suosittele. Vapaana nuo ovat monet uudet vuode olleet, mutta ei tosiaan ole suositeltavin tapa.

      Ja no worries, en pahalla ottanut missään nimessä!

      Loistavaa alkavaa vuotta myös sinne! :)

      Poista