Sunnuntaina oltiin Sipoossa avaamassa Titon ja Totin vetokausi. "Ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen" kannattaa joskus suunnitella vähän paremmin kuin minä tein. Ajattelin, että juu, kyllähän nämä vetää osaavat. Totilla vain vähän kertoja takana, mutta se juoksee ja vetää itsensä vaikka kuoliaaksi eli ei mitään ongelmaa. Ja Titohan on tehnyt vaihtelevia määriä jo useana vuonna. Se osaa kyllä. On niin kunnollinen ja kuuliainenkin.
Mikä voisi mennä pieleen?
Nooo, lähes kaikki voi mennä pieleen. Lähes sen takia, että olihan vedossa paljon hyvääkin! Risut vai ruusut ensin? Tässä koko kasa risuineen ja ruusuineen.
Kun koirat otettiin autosta, annoin niiden mennä menojaan miten tahtoivat. Ne kävivät tarpeillaan, pyörivät lumessa, haistelivat Maria ja Tito pissasi Marin reen päälle. Great... Joku Marin koirista oli myös ulkona, joten pojat saivat haistella uusia hajuja. Laitoin Titolle ja Totille valjaat päälle ja totesin, että Totti on aivan jäätävän iso. Sehän painaa sellaiset 25 - 26 iloista kiloa. Muutaman kilon enemmän kuin Tito.
Seuraavaksi Mari otti koira kerrallaan omansa autosta ja kiinnitti ne liinoihin. Tytöt nököttivät kiltisti paikoillaan odottamassa ja mietin siinä vaiheessa huvittuneena, että ei näytä nyt tutulta toiminnalta. Kun ensimmäinen ja toinen pari oli laitettu kiinni, oli kahden mielipuolen vuoro kiinnittyä letkan jatkeeksi.
Viimeiset koirat ovat niin sanottuja pyöräkoiria. Kyseiselle paikalle laitetaan yleensä voimakkaimmat koirat eli oli loogista laittaa pari maansiirtokonetta siihen.
Laitettuani pojat kiinni alkoi reen paikallaan pitämisessä olla tekemistä. Liinoissa oli neljä kiltisti odottavaa huskya ja kaksi raivoisasti liikkeelle haluavaa horrorcollieta. Hyppäsin Marin taakse jalaksille ja niin lähdettiin matkaan.
Hommahan olisi voinut toimia, jos ei olisi kertaakaan tarvinnut pysähtyä. Jos olisi ollut kiva reitti, joka menisi kätevästi ympyrän ja palaisi takaisin sinne, mistä olimme lähteneet. Mutta ehei... Tulimme risteykseen, jossa koko letka piti saada oikealle. Kääntyminen kesti jonkun aikaa ja pojilla alkoi keittää. "Eteenpäin, sano Mummo lumessa!!" Selvästi toinen koirapari tiesi, että kuuluu seurata johtajia. Videotallenteissa näkyy, miten toinen pari seuraa kahta ensimmäistä koiraa. Kun taas Tito ja Totti seurasivat tilannetta, havaitsivat, että ollaan kääntymässä oikealle ja iskivät molemmat sinne täysiä. Ne siis yrittivät rymistellä ikään kuin koko letkan "ohi" sinne oikealle. Juuh, ei olla totuttu seuraamaan muita.
Kun letka oli käännetty, valmistauduttiin uudestaan liikkeelle lähtemiseen. Tämä ei nyt sitten sujunutkaan. Totti oli iskenyt niin voimalla oikealle, että se oli koiran verran urasta sivussa. Kun lähdettiin liikkeelle, Totti siirtyi uralle tönäisten samalla Titoa. Josta Tito näykkäisi. Tämä oli uusi asia, mutta mitä sitä murehtimaan, homma jatkui. Hyvää vetoa, vähän loskaa paikoittain ja muutama raskas ylämäki.
Sitten tuli hetki, jolloin näytti siltä, että Titolla olisi ehkä tarve käydä puskassa. Pysäytettiin ja päästin molemmat pojat vapaaksi. Noh, ne päätyivät pyörimään lumeen ja syömään lunta viilentyäkseen. Laitettiin koirat takaisin liinoihin. Piti odottaa hetki, pojat eivät jaksaneet. Videolta huomaan, että Titolla alkoi palaa pinna nopeammin, mikä on jotenkin yllättävää. Molemmat haluavat hurjasti lähteä, mutta Totti keskittää ajatuksensa eteen, Tito sen sijaan alkaa purkaa turhautumistaan – Tottiin. Totti saa muutaman näykkäisyn ja minä käyn kysymässä, että mikähän meininki.
Kun katson videoita useamman kerran, huomaan mitkä seikat ovat mahdollisesti johtaneet kamelin selän niksahtamiseen. Marin koirat juoksevat hyvin eri tavoin kuin Tito ja Totti. Huskyt loikkivat kevyesti ja sen näköisinä, että voisivat tehdä sitä koko päivän. Tito ja Totti yrittävät kiskoa liinat poikki ja vetää niin kovaa kuin kykenevät. Marin koirat lähtevät myös rauhallisemmin liikkeelle. Ne ovat tasaisempia eivätkä juokse tuli hännän alla. Tito ja Totti lähtevät kuin perillä pitäisi olla jo. On mentävä jo. Kovaa. KOVAA! Erityisesti tuo lähtöjen erilaisuus näkyy videoilla hyvin. Tito ja Totti meinaavat jyrätä huskien päälle ja edessä olevat koirat kummastelevat, että miten jotkut voivat käyttäytyä noin huonosti!
Tajusin nyt paljon paremmin, että ei riitä, että koirat osaavat vetää ja tietävät vähän, mistä on touhussa on kyse. Se ei suoraan tarkoita, että ne voisi vain sormia napsauttamalla yhdistää samaan valjakkoon ja kaikki menee hyvin. On otettava huomioon, miten koirat on opetettu ja soveltaa sen mukaisesti. Tito ja Totti eivät ole koskaan myöskään juosseet toisten koirien takana. Kuinka paljon se lisäsi kierroksia? Ei toi tietää.
Mikään ei oikeuta siihen, että Tito ja Totti pistivät lopulta mehukkaan painin aikaiseksi viimeisessä lähdössä. En katso sormieni läpi Titon ja Totin lumipainia, mutta suhtaudun siihen hyvin eri tavoin kuin olisin tehnyt vaikka kolme vuotta sitten. Minulla on jo mietitty suunnitelma, miten homma saadaan kuntoon tai ainakin huomattavasti paremmaksi. Seuraavaksi se täytyy vain toteuttaa... Kolme vuotta sitten olisin polttanut valjaat roviolla, myynyt koirat ja itkenyt itseni uneen. Tietysti, koska maailmanloppu oli koittanut. Mutta eihän se ole. Joskus käy näin ja sitten mietitään uusiksi, jottei sama pääsisi toistumaan.
Ruusukasaan keräisin sen, että nuo vetivät täysiä aina, kun sai vetää. Ja vaikkei saanutkaan, niin vetivät siitä huolimatta. Olen opettanut molemmat janoamaan vetämisessä kutosvaihdetta ja sillä nuo juoksevatkin. Ne eivät ravaile, ne eivät löntystele. Ne vetävät kovaa. Ja olen erittäin tyytyväinen siihen, että puolen vuoden jälkeenkin pojat iskevät kovimman vaihteen silmään heti lähdössä. Eivät ne tiedä muusta. Muutama sääntö odotteluihin niin hyvä tulee!
Tässä vielä vähän kuvituskuvia tunnelman luomiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti