perjantai 23. joulukuuta 2016

Video Totista

Anja kommentoi edelliseen tekstiin, että odottelee videoita Totista. Noh, niitä odottelen minäkin. Totin ja minun videot sisältävät hartaita meditatiivisia hetkiä ja kaaosta. Tai oikeastaan näiden kahden ääripään välillä sukkuloimista kovalla tahdilla.

Totin halu tehdä menee kaiken järkevän toiminnan edelle. Se kaataa esteitä, räiskii rimoja, tekee ilman lupaa, varastaa lähdöissä, eikä piittaa yhtään, jos palkkaa ei kuulu. Koska jos saa juosta, palkinto on jo saavutettu.

Totti kaiken sekamelskan ohessa kuitenkin edistynyt. On se! Syksyn alussa Totti ei nähnyt esteitä ollenkaan. Se meni niistä ohi aina ja koko ajan. Se vain juoksi päättömänä yrittäen vähän kaikkea.

Nyt Totti pysyy joskus paikoillaan. Minun siirtyessä kentälle Totin katse siirtyy ensimmäiseen esteeseen sen sijaan, että se vain tuijottaa minua kaatuen kuonolleen, koska ei vain voi pysyä paikoillaan. Totti osaa silloin tällöin hakeutua esteille ilman, että vien sen sinne perille asti. Totti on alkanut irrota suorilla ja tykittää jo ohitseni suoraan eteen, vaikka siellä ei ole lelua odottamassa.

Totti on tehnyt kaksi kertaa elämässään rengasta. Ensimmäinen kerta oli ehkä kuukausi sitten ja toinen eilen. Ensimmäinen kerta oli aivan mahdoton. Totti juoksi ali ja sivuista ehkä 75 prosenttia kerroista. Kuten sanottua, riittää että saa juosta. Ei sillä palkinnolla niin väliä. Eilen päätin, että nyt voisi jo se rengas alkaa kiinnostaa junnua. Laitoin muuripalikan alareunaan, jotta sain kolmasosan virheistä pois helposti. Sivuista tuo halusi mennä edelleen. Noo, ei se ollut niin vakavaa. Koska sain sen muutaman kerran renkaasta. Niistä kerroista pidin sellaiset juhlat Totin kanssa, että varmistin jonkin eron löytyvän sivusta ja renkaasta juoksemisen välillä. Vaikka se palkinto ei niin tärkeä olekaan tälle yksilölle.

Alkoi tapahtua. Alkoi renkaan läpi meneminen olla kannattavampaa. Niin naksahti Totin päässä namiska oikeaan suuntaan eikä se mennyt enää kertaakaan kehikosta läpi. Osasi hakea renkaan sivustakin lähettämällä. Hyvä, poika. Noin on hyvä.

Tässä video yhdestä ainoasta toistosta, jonka kuvasin näköjään aika kaukaa... Seuraava video Totista kahden vuoden kuluttua!


2 kommenttia: