torstai 6. lokakuuta 2016

Kolme hammasta myöhemmin

Totti on kotona. Se makaa sohvan vieressä viltillä. Kieli ei mahdu edelleenkään suuhun ja se kuivuu suun ulkopuolella. Kostutan sitä ja kirsua välillä.

Totti yrittää nousta välillä, mutta sen silmät seisovat ja koko koira horjuu puolelta toiselle. Lopulta sillä menee jalat alta ja se väsähtää takaisin viltille.

Hassusti sen häntä heiluu hetkittäin. Se ei tunnu tietävän heiluttelevan huiskaansa, mutta niin se vain viuhtoo unisen koiran takakontin jatkeena. Se myös "itkee" välillä. En tiedä, johtuuko suun kivuista, tropeista vaiko mistä.

Kummallinen se on muutenkin. Ei näytä tunnistavan ketään. Hakiessani sitä, sen ilme värähtänytkään. Se oli myös ulvonut. Totti oli ulvonut. Ulvonut. En ole koskaan kuullut sen ulvovan. Nyt oli kuulemma laulanut pidemmätkin aariat, kun taju oli jotenkin palannut pääkoppaan.

Leikkaus oli mennyt hyvin, mutta aikaa kului odotettua pidempään, koska kulmahammas oli tiukasti kiinni. Kun näin hampaiden koon, olin hämmästynyt. Aikamoiset sharkit siellä leuan sisällä on!


Nyt loppuviikko Rimadylia ja rauhallista menoa. Katsotaan, miten Junior pysyy nahoissaan, kun troppien vaikutus lakkaa.

Suuren suuret kiitokset Sopulitien kodikkaalle ja ystävälliselle eläinlääkäriasemalle. Ei rahastuksen makua ja Totista pidettiin hyvää huolta.




Edit. Näköjään oli hammaskivet poistettu, ienrajat puhdistettu ja hampaat kiillotettu veloituksetta. Suosittelen paikkaa vielä hanakammin!

2 kommenttia:

  1. Kiva että paikka miellytti! Paranemista Totille! Tuo outo ulina ja itku varmaan johtuu lääkkeistä. Keiko myös itkee ja on aina ihan seko jos jotain operoitu. Tramalia en myöskään enää mielelläni anna Keikolle kun se menee siitä jotenkin sekaisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totti oli tänään jo sitä mieltä, että vois mennä. Vapaaksi pitäisi päästä ja juoksemaan.

      Eilen koko illan kuului ulinaa ja kitinää. Yöllä ei enää. Nukuin sohvalla varmuuden vuoksi, jotta samassa tilassa koirien kanssa. :)

      Poista