sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Takaisin agilityn pariin

Torstaina kävin tasokokeessa poikien kanssa. Jäi aika epämääräinen olo, koska kaikki oli niin outoa. En tuntenut ketään, en päässyt harjoittelemaan yhtään ennen testiä ja koiratkin olivat ihan erilaisia kuin muistin. Tito kyseli ja tarkisti koko ajan, että minnehän seuraavaksi. Totti taas oli hurjempi kuin odotin. Sitä ei pidättele mikään.

"Apua..."
Olin kerran katsomassa aksakisoja, joissa sijoittauduin reunalle kentän puoleen väliin. Siinä nenäni edessä oli mutkaputki. Muistan erään koirakon painaneen rataa kuin liekkejä sammutellen, täpärästi selviytyen ja rotkon reunalla huojuen. Meno oli sen näköistä, että oma hengitykseni lakkasi jännittäessäni heidän suoritustaan. Kun koira syöksyi putkeen, ohjaaja siirtyi nopeasti uuteen paikkaan ollakseen valmis koiran tullessa ulos putkesta. Ja samalla kuulin hänen kuiskauksena: "Apua..." Se, juuri se, on tunteeni Totin kanssa. Minä en osaa, Totti menee jo ja minä toivon saavani apua korkeammilta voimilta.

Tärkeitä kysymyksiä
Tänään suunnattiin takaisin samaiselle kentälle ja kouluttajan kanssa kahdestaan otettiin kevyt 3,5 tunnin treenisetti. Hän harjoitteli toki omankin koiransa kanssa vuorollaan ja paljon tuli puhuttuakin. Hän esitti hyviä kysymyksiä, joita täytyy ihan ajan kanssa mietiskellä.
  • Haluanko opettaa enemmän verbaalisia käskyjä?
  • Miten haluan opettaa kontaktiesteet?
  • Missä tilanteessa kepit ovat ja miten jatketaan?
  • Totin palkkaaminen - missä palkka, milloin palkka, minkälainen palkka?
  • Totin estefokus - missä esteet ovat?
  • Titon kontaktit - missä vaiheessa ja miten eteenpäin?
  • Totin lähdöt ja paikalla pysyminen - ei ooole...
  • Minkälainen ohjaus tulee luonnostaan, mikä voisi tuntua omalta ja mikä ei ole meidän juttu?
  • Kontaktiesteiden vapautus - millä sanalla ja mikä kaikki on sallittua?

Kuin kaksi marjaa - NOT
Tito ja Totti ovat hyvin erilaisia. Tito on luottokoira ja tiedän aika hyvin, miten se toimii. Se tykkää tehdä, mutta ei vedä överiksi hulluuttaan. Joku muu saattaa tehdä niin, mutta ei Tito. Tito tekee ilman palkkaakin, mutta hiipuu paljon nopeammin kuin Totti. Nuorempi tekee toistoja tuhat peräkkäin ja nopeus pysyy vähintään samanlaisena tai saattaa jopa kasvaa.

Titon kanssa voi tehdä heti "mitä tahansa" kentällä. Totti on parhaimmillaan vasta tietyn ajan kuluttua. Sen jälkeen pää alkaa olla paremmin mukana ja se pystyy keskittymään. Se ei ole silloin hitaampi eli kyse ei ole minun ehtimisestäni. Sen sijaan se alkaa yhdistellä asioita järkevämmin ja oppimiskäyrä sujahtaa hujauksessa taivaisiin. Jos ensimmäisissä seteissä piti toistaa monta kertaa ja ratakiskosta vääntää, tunnin kuluttua riittää pari toistoa ja homma hanskassa.

Tito - Luottokoira
Tänään tehtiin pääosin erilaisia harjoituksia hypyillä ja putkilla. Tarkoitus oli katsoa tarkemmin, missä mennään, minkälaisia koirat ovat ja what next. Tito aloitti ja tuntui heti paremmalta kuin torstaina. Toisella toistolla se alkoi olla Tito, jonka minä tunnen. Sen vauhti alkoi kasvaa ja se alkoi näyttää taas siltä, että tekee, koska tykkää ja haluaa. Torstaina se näytti tekevän, koska niin käsketään.  Se oli tahmea ja kysyi, minne seuraavaksi koko ajan. Vai kysyikö se, täytyykö vielä jatkaa. Noh, ehkä 1,5 vuotta esteetöntä elämää vaikuttaa jotenkin. Ken tietää..?

Tito teki hyvin. Se on herkkä väärinpäin seisovalle ohjaajalle, mutta lukee rataa loistavasti. Sitä voi ohjata takaa, se ei jäänyt kiinni jalkoihin ja kertoi kyllä, jos(KUN) olin myöhässä, väärässä paikassa tai jotenkin muuten väärään suuntaan kallellaan.

Meillä on vähän käskyjä. Siis sellaisia, että noin osoittaa estettä ja sanalla kertoa, mistä suunnasta se tulisi suorittaa. Meidät tuntevat tietävät, että olen pohjoisen pallonpuoliskon surkein käskyjen käyttäjä. Mutta onhan niitä kuurojakin koiria, joten näillä mennään tällä hetkellä. Ehkä käskyjä tulee myöhemmin enemmän, kun huomaan tarvitsevani niitä. Nyt mennään tutulla "tulehophoptulemenemeneputkeenmeneJES!"

Totti - Puhkuvaa potentiaalia
Totti otti lähti seuraavaksi valloittamaan areenaa. Löysi heti putken, kiersi siivekkeen riman alta, törmäsi johonkin, tiputti riman ja näytti onnelliselta. Totesin pyörremyrskyä katsoessani, että työtä riittää.

Aloitettiin ja kouluttaja piti Totista kiinni - koska paikalla pysyminen... Totti ei tajunnut mitään. Se ei nähnyt esteitä, ei rimoja, putken kyllä. Se vain juoksi ja koetti selvitä mahdollisesti eteen tulleista esteistä eli häiriötekijöistä. Rimojen alta Totti meni aina, jos sen piti kiertää siiveke. Nopeasti osasin yhdistää tämän puiden kiertämiseen. Totti on kiertänyt puita ehkä noin 142 kertaa useammin kuin nähnyt oikeita esteitä, joissa on tuo RIMA. Se on tottunut tekemään tiukkoja käännöksiä, hakeutumaan yksittäisille puille, mutta ei suinkaan hahmottamaan kahden pidikkeen välissä olevaa rimaa, jonka YLI pitäisi mennä.

Totin kanssa päädyttiin tekemään niin alkeita kuin vain voi tehdä. Fokusta esteisiin, irtoamista leluille ja napanuoran katkaisemista meidän väliltä. Totti on hyvässä kunnossa ja sillä on hyvin ponnistusvoimaa, joten rimat nostettiin pian 50-55 senttiin. Alle laitettiin kuitenkin toinen rima, jotta houkutus kiitää ali ei olisi niin tyrkyllä. Tehtiin erilaisia kokeiluja, pohdittiin, vaihdettiin lelua näkyviin ja pois, palkittiin heittämällä, kuolleella ja kädestä. Skannattiin Totin tilannetta.

Ja Totti alkoi kehittyä. Se alkoi nähdä esteitä ja hypätä. Se hyppäsi hienosti ja uudestaan. Se ei tiputtanut enää eikä rymistellyt esteitä päin. Se irtosi ja syöksyi mistään mitään välittämättä eteen.

Olin oikeassa, siinä on paljon työtä. Mutta jumalauta, siitä tulee hieno.

Kerron myöhemmin, miten treeneissä kävi keinun kanssa, mutta tällä erää tuntemuksia ensimmäisistä treeneistä pitkään aikaan.

1 kommentti: