tiistai 16. helmikuuta 2016

Koiramaailman asiakaspalvelua - Koiraurheilu ja Taikamuona

Talvilomalla ajoin kauniissa pohjoisissa maisemissa sparkin mäntyyn. Siinä rytäkässä mäntyyn jäi minun lisäkseni puolet ohjaustangosta. Kun kotiuduttiin takaisin Helsinkiin, päätin käydä hankkimassa uuden stongan. Suuntasin siis 10:45 Tuusulaan Ninnin Koiraurheiluun - koiraihmisten karkkikauppaan. Ihan oli saattanut unohtua vilkaista aukioloaikoja eli pihassa totesin myymälän olevan kiinni. Tai siis se oli kiinni, kunnes Ninni huikkasi tulemaan sisään! Eipä tarvinnut avaamiseen asti odotella.

Kerroin asiani ja pyysin tilaamaan minulle uuden ohjaustangon. Tiedättekö, mikä on palvelua? Se, kun sinulle pahoitellaan, miten ohjaustangon saaminen menee seuraavaan päivään. Huhheijaa, nopeaa toimintaa tosiaan. Siltä istumalta otin kuitenkin mukaan uudet liukujalakset ja Manmatin tossut suojaamaan Totin haavaisia etutassuja. Pari tossua riitti alkuun, jotta saisin todettua niiden toimivuuden ja matkassa mukana pysymisen.

Tossuja kokeiltiin kotosalla ja Kepon kanssa naurettiin itsemme lattiatasolle asti, kun Totti koetti kaikin tavoin välttää tossutassujen koskemista maahan. Totti muistutti lähinnä ensiaskeliaan ottavaa varsaa. Sen verran raajat huitoivat puolelta toiselle.

Titolla ja Totille ostin M-kokoiset tossut.

Tossut todettiin toimiviksi ja niitä ostettiin mukaan kuusi kappaletta lisää, kun haettiin ohjaustanko. Nyt on molemmilla koirilla tossut.

Toinen ruusuinen asiakaspalvelutapahtuma tapahtui tänään. Tilasin Taikamuonalta lihoja ja luita, jotka toimitettiin tänään. Sain viestiä hyvissä ajoin ja juuri ennen mustan peltiratsun saapumista. Karskeja, rustoja ja muutamat puuhaluut löytyivät paketista. Olin tilannut myös possun selkärankaa, mutta sitä ei ollutkaan saatavilla. Joten minulle ehdotettiin possun häntäluita. On se vaan kivempi saada jotain tilalle kuin "ei-oo":ta sillä hetkellä, kun avaa paketin.

Asiakaspalvelu on mielestäni joustamista, asiakkaan etujen ajamista ja asiakkaan toiveiden toteuttamista. Sitä, että asiakasta yritetään auttaa ja löytää hänelle sopiva palvelu, tuote tai ratkaisu. Minä kannan euroni mieluummin sinne, mistä olen aikaisemmin saanut apua ja hyvän kokemuksen. Korttini sulkeutuu ja rahapussini nyörit samaten hyvin nopeasti, kun toinen taho ei tule lainkaan vastaan ja ajattelee, että asiakkaita kyllä riittää, vaikka tämä yksi lähtisikin mielensä pahoittaneena.

Minua kiinnostaakin:
Vaikuttaako asiakaspalvelu teidän ostokäyttäytymiseen? Ja missä olette saaneet hyvää asiakaspalvelua?


4 kommenttia:

  1. Todellakin vaikuttaa palvelu! Tuntuu, että mitä pienempi liike, sitä parempi ja asiantuntevampi palvelu. Itse olen valmis maksamaan tällaisesta vaikka vähän enemmän. Jossain isommissa ketjuissa tuntuu välillä, että ihan sama onko juttu nyt oikeesti niin sopiva asiakkaalle, kunhan saadaan vaan myytyä.. Tähänkin halpaan on tullut mentyä :D

    Minusta on myös tosi tärkeää tuoda se hyvä palaute asiakaspalvelijalle julki. Hyvä lisää hyvää, eikös se niin mene :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Anita! Kiitos kommentista. Niinhän se usein on, että pienemmässä saattaa saada yleisesesti parempaa palvelua. Työntekijät eivät vaihdu koko ajan, tuntevat valikoimansa, ovat ehkä kauppiaita itse, tietävät puskaradion voiman ja jokainen asiakas on tärkeä.

      Minä olen juuri niin "rasittava", että tykkään sitä hyvää palautetta viljellä. Pyrin saamaan viestini perille kohteelle, mutta jaan sitä mielelläni myös muille. Siksi kirjoitin tämänkin postauksen. Sain hyvää palvelua ja halusin kertoa siitä. :)

      Poista
  2. Asiakaspalvelu on erittäin tärkeää minulle. Olen jopa naurettavakin. Kerran jäi ostokset tiskille kun marssin liikkeestä ulos, myyjä kun vastasi kesken palvelun puhelimeen. Ja varsinkin nykyisin haluan tukea yksityisiä, suomalaisia palveluja, niiden siirtyessä joukolla ulkomaalaisomistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! On useampi liike, joissa en suostu asioimaan enää, koska kukaan ei ole moikannut, myyjät pläräilevät puhelinta, vastaavat vain "en tiiä" jne. Näitä siis aivan kaikilta aloilta. Samaten, jos joku paikka on aivan törkysen likainen, kannan kukkaroni muualle. Vaikutus se on pienikin vaikutus!

      Poista