sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Korvien takaa - GoPro koiran matkassa


Materiaalia uudesta kamerajärjestelystä on paljon. Iso osa täysin kelvottomia ja ns. roskiskamaa. Mutta on seassa mielenkiintoisiakin otoksia. Videoita ei ole muokattu enkä aio ladata koneelle 17 minuutin pätkiä Totin päätöntä juoksemista metsässä. Katsotaan, josko niistä saisi jonkin hyvän videon pätkiä yhdistelemällä.
Huomioita koiran selässä olevasta GoProsta:
  • Ainakin GoPron omat koiravaljaat löystyvät heti, joten niihin pitää laittaa solmut aina kiristämisen jälkeen.
  • Kameraa kannattaa kallistella ja kokeilla eri kulmia, koska joissain näkyy vain päälaki ja taivasta, toisissa vain niskaa ja sitten välistä niitä, missä sekä päätä että edessä avautuvia näkymiä. Kokeilemalla selviää.
  • Rintakuvauksella ei tee yhtään mitään ainakaan tämän kokoisten koirien kanssa. 
  • Kuva on tasaisinta (yllätys), kun koira kävelee, ui tai ravaa. Laukasta tulee hirveää materiaalia.
  • Jos on märkää, kotelon suoja pitää puhdistaa ... jatkuvasti, koko ajan ja joka välissä.
  • Uimisesta tulee mielenkiintoista - suosittelen!
  • Kun aurinko paistaa, kuva on paikoin yllättävänkin hyvää. Pilvisellä tai hämärällä, eihän tuosta saa selvää.
  • Koiran menoa on jännä katsoa, koska siitä saa uutta materiaalia. Kameralta näkee, kuinka usein koirat mm. kääntyvät tarkistamaan huoltojoukkojen sijainnin.
  • Totin menoa on stressaavaa katsoa, koska se on aivan kaheli. Päämäärätöntä säntäilyä ja joka välissä uimista tai kahlaamista - myös jouluna.
Tässä joitain kuvia Totin korvien takaa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti