sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Elefanttimarssi edistyy


Koska temppujen opettaminen on parasta, tätä temppua on jatkettu meikäläisen mittapuulla ahkerasti. Yleensä tylsistyn hyvin nopeasti ihan minkä tahansa asian opettamiseen ja siirryn jo seuraavaan. Lopputuloshan on miljoona keskeneräistä temppua. Koiran kannalta mahdollisesti hieman sekavaa. Mutta aina ne tuntuvat nopeasti ymmärtävän, mitä milläkin kerralla haluan tapahtuvan. Fiksuja poikia.

Elefanttimarssia on niin kiva harjoitella, että sitä on tullut tehtyäkin. Kyseisessä tempussa minä kävelen ensimmäisenä. Minuun nojaa Totti etutassuillaan ja lopuksi Tito nojaa vielä Tottiin etutassuillaan. Pojat kävelevät siis takatassuillaan.

Elefanttimarssi on edennyt ja tällä hetkellä haasteina ovat:
* Totti, joka haluaisi ennemmin kiivetä minua pitkin ylös kuin nojata ja kävellä perässäni.
* Tito, joka useat kerrat nousee ensin minua vasten ja siirtyy siitä vasta Totin selkään.


Ensimmäistä osaa olen treenannut Totin kanssa erikseen. Mutta se jää aina "roikkumaan" käsiini. Täytynee ottaa talvella Totinkin kanssa paljon sparkin työntöharjoituksia, jotta takajalat alkavat toimia. Osaa se skeitin päällä mennä ja takajaloilla potkia. Mutta etutassujen noustessa ylös, se alkaa roikkua kuin leijonakuningas kallion reunalla.

Toinen osuus on oikeastaan jo aika hyvällä mallilla. Tito osaa peruuttaa takajaloilla seisten, joten sen saa aina käskyllä siirtymään edestäni Totin taakse. Ihan hauskaa toki sekin, mutta ottaisin ehkä ennemmin suoraan Totin selkään nojaamisen.

Tito on toisinaan myös liian innokas ja murjoo Tottia etutassuillaan. Joskus Totti näyttää kuristuvan Titon käsittelyssä ja Titon silmät loistavat innosta. On siinäkin meillä veljekset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti