Kepo was Here

Kuvat kertovat enemmän kuin osaisin selittää.

Titon oma paikka

Titolla ja Totilla on omia paikkoja pitkin asuntoa. Sellaisia, että ovat aina millilleen niissä paikoissa. Molemmat tykkäävät eteisen kulmasta. Tito löytyy toisinaan pöydän alta. Totin ykkönen on vessanpöntön ja seinän pienessä välissä kylpyhuoneessa. Titon nykyinen selkeä suosikki on mennä vähän verhon alle. Se on siellä usein. Nostaa verhon päälleen ja menee makaamaan niin, että verho jää joko selän tai naaman päälle. Näin.

Procrastinating - koska TEMPPUJA!

Pitäisi tehdä jotain aivan muuta. Mutta mikäpä voittaisi temput ja etenkin ne järjettömät temput?
Muutaman päivän olen poikien kanssa työstänyt uutta temppua. Ei se ole vielä valmis. Eikä siitä tule koskaan valmista, koska ärsykekontrolli ja minun kykenemättömyys siihen.

Olen opettanut viime aikoina mm. elefanttimarssia ja se on nyt jo aika hyvällä mallilla. Eli Totti nousee minua vasten ja Tito nousee Totin selkää vasten. Ja sitten kävellään. Toistaiseksi peruutan vielä, jotta voin katsoa koiria ja palkita oikeista asioista. Välillä Titolla lipeää etutassut, mutta osaa koko ajan paremmin korjata ilman sanomisia, koska ymmärtää yhä enemmän, mitä siltä haluan. Totti keskittyy minun mukana tulemiseen. Ihan alkuaikoina jo aikoja sitten, Totille oli hurjan vaikeaa antaa Titon nousta esim. selkää vasten tassuilla tai antaa Titon laittaa pää omansa päälle. Nyt tuntuu kestävän jo "mitä vain". Katsotaan, kuinka pitkälle junnun sietokykyä voi venyttää!

Toinen sietokykyä koetteleva temppu on ollut kolmen viime päivän temppu, joka on vielä...hmm...epätarkka itsellekin. Loistava opetuslähtökohta, etten itsekään tiedä, mitä haluan. Mutta jotain ollaan tässä harjoiteltu ja lopputuloksena ovat nämä:

Se oppii!

Yritystä on.

Gettin' there...

On jotenkin vaikea selittää, mitä tässä yritän hakea takaa. Idea päässäni on ehkä noiden kuonojen painaminen toisiaan vasten. Miksikö? Noh...siis...for no reason.

Samalla erityisesti Totti oppi päättömän jutun eli tuon pään pitämisen aivan kohti kattoa. Se olisi ymmärrettävää, jos ylhäällä olisi esim. jotain, mitä katsoa tai mihin kohdistaa kuono. Mutta se tuijottaa aivan idioottina ei-mitään.

Sama on kuvissa, joissa molemmat pojat katsovat ei-minnekään. Itsehän istun lattialla koirien tasolla, joten minua eivät voi katsoa. Alussa päät lähtivät herkästi laskemaan, mutta nyt kestävät hieman häiriöitä. Kummasti Totti kestää paremmin. Osaa pitää päähään hievahtamatta kohti kattoa, vaikka Tito riehuu lelujen kanssa vieressä. Titolla on kova tarve "vähän vilkuilla".

Mutta miksi olen niin innoissani tästä?
Koska ei suinkaan ole pala kakkua saada näitä kahta kuonot vastakkain olemaan paikoillaan. Olen jo reilun vuoden päivät totuttanut poikia erilaisiin sietokykyjä koetteleviin juttuihin. Ensin lelujen, ruoan, makuupaikkojen ja muiden arkisten asioiden kanssa. Totti oli herkkä hurisemaan, jos Tito tuli lähelle eli sitä työstettiin.

Myöhemmin aloin totuttaa poikia siihen, että saavat kävellä toistensa yli ja mönkiä alta. Ja sitten opetin pojat makoilemaan toistensa päällä. Laittamaan tassut ja kuonon toinen niskan päälle. Ja nyt ollaan nämä muutamat illat harjoiteltu toisen kuonon koskettamista. Kun Tito ja Totti alkoivat saada hieman haisua ajatuksistani, ne katsoivat vain jonnekin yläviistoon ja välttelivät kaikin tavoin toisen katsomista tai koskemista. Hyh, miten ällöttävää.

Tänään eli juuri äsken tuli jo selkeästi se iso harppaus ja Tito alkoi tökkiä Totin kuonoa. Ja Totti näytti siltä, että hokisi itselleen: "Pysy vain paikoillasi ja tämä kaikki loppuu."

Saa nähdä, kuinka käy ja mihin tämä jalostuu. Uudenlainen temppu sekä minulle että pojille.

Koirista parhaimmat!

Juoksulenkkejä ja vähemmän kauniita liha-aterioita

Tässä on ollut parikin vapaapäivää nyt perätysten ja olen kirjoitustöiden lomassa ehtinyt ulkoilemaan koirien kanssa enemmän. Kolmena päivänä olemme käyneet juoksemassa ja kyllä onkin ollut kivaa. Sunnuntaina polvien sivut alkoivat kuitenkin kipuilla jo vartin jälkeen, mikä otti päähän aika tavalla. Samanlaista kipua tuli Midnight Runin kymmenen kilometrin juoksulla vasta loppupäässä.

Eilen juokseminen oli tuskaa jo melkein heti ensimmäisillä askelilla. Harmittelin tätä ja tänään vaihdoin juoksutekniikan takaisin kesäiseen päkijäjuoksemiseen. Tadaa, johan alkoivat kivut helpottaa! Päkijöillä juokseminen eli ns. paljasjalkajuoksu on jonkin verran raskaampaa. Vai johtuuko se vain eri lihaksien käyttämisestä?

Tänään tuli siis parempi fiilis ja näillä jatketaan. Lenkin jälkeen koirat saivat liha-ateriat, jotka sisälsivät heppaa ja lisiä. Tässä raaka totuus koirien ruokkimisen kauneudesta.

Yhteistyössä: Taikamuona

Otetaan liha pakkasesta ja hakataan siitä sopiva pala,
jos ei sulateta koko määrää kerralla.

Hyvältä näyttää!

Lihamurikka kulhoon ja sulamaan.

Sekoitetaan lisät ja lisätään vesi, jos tarve turvottaa.

Sotketaan lisistä ällöttävä mössö.

Otetaan sulanut liha...

...ja sekoitetaan siihen lisät.
Sekoitetaan ja ihaillaan lopputulosta.

Tänään syötiin Taikamuonan HepoKarskia ja ai että, kyllä kelpasi poikien. Ei jänteitä ja rustoja. Ei epämääräiseksi jauhettua mössöä. Ihan kunnon lihanpaloja koko paketti täynnä. Kupit kolisivat ja näytti hyvin maistuvan. Pojat tykkäävät aina, jos kupissa on paloja pelkän mössän sijaan. Saavat käyttää hampaitaankin eikä tarvitse vain nuolla kuppia.

Video Totin ensimmäisistä kiipeily-yrityksistä

Löysin puhelimesta videon, jonka kuvasin tovi sitten. Siinä näkyy yksi Totin ensimmäisistä yrityksistä kiivetä puuhun. Takana on toki puunrungot, kivet ja roska-astiat, mutta puihin kiipeäminen on vähän vaikeampaa - kuten videosta huomaa. Se, että tassujen alle löytää jotain tukevaa, ei onnistu ihan hetkessä. Nykyään tuo puu on jo tuttu, ja molemmat pojat hyppäävät sinne ketterästi ilman räpiköimistä.

Voi, miten pidänkään tuosta Totin yritteliäisyydestä!

Pojat saivat pikkujoululahjan!

Eilen vietettiin töissä pikkujouluja. Oli kiva ilta ja ihania työkavereita. Hyvää ruokaa ja paljon huutonaurua.

Kaikki olivat ostaneet/tehneet yhdelle työkaverille noin viiden euron arvoisen pikkujoululahjan ja syöminkien jälkeen jaettiin paketit yksi kerrallaan.

Sain hauskaksi yllätykseksi ison purkillisen lihaliuskoja ja kuulin herttaisen tarinan, miten työkaveri oli ollut hieman hukassa eläintarvikeliikkeessä ja kysellyt kovasti myyjiltä, pitääkö jotain erityistä huomioida herkkuja ostaessa.

Minä lohduttelin, että Tito ja Totti voivat oikein mainiosti syödä lihaliuskat. Mutta ensin pakolliset kiitoskuvat, jotka lähetin lahjan antajalle. Raati on valinnut suosikkinsa.

Titon kooma.

"En taho enää pitää tätä..."

Lateraalikoirat

Veikkaisin, että lähes kaikki koiralliset ovat toisinaan yllättyneet karvakavereiden vuoksi kotiin tullessa. Pentu on tehnyt tarpeensa sisälle erikoiseen paikkaan, sänky on pedattu uusiksi, huonekasvien mullat vaihdettu, kengät tuhottu, ovenkarmit pureskeltu, tavaroita levitetty, ruokasäkki tyhjennetty ja onhan noita. Meillä yllätys on ollut ihan sekin, että koira on ovella vastassa - koska sen ei pitäisi olla mahdollista. Mutta hei, nehän ovat bordercollieita!

Eilen yllätyin pitkästä aikaa. Jäin suorastaan sanattomaksi. Vastassa oli kaksi koiraa, (Kepo kotona eli koirat tietysti vapaina), mutta laitettuani eteisen valon päälle näin koirat vasta kunnolla. Pyrskähdin niin raikuvaan nauruun, että se kantautui varmasti muihinkin asuntoihin.

Voi herran jestas sentään - katsokaa niitä!