perjantai 30. lokakuuta 2015

Findin' the Balance


Tito kiipeili puissa ensimmäisen kerran vuoden paikkeilla. Puunrungot oli nähty ja siirryttiin omenapuuhun, joka löytyi läheisestä puistosta. Puun ensimmäiset haarat olivat matalalla ja halusin vain, että koira pysyisi siinä. Muutama yritys ja koira seisoi puussa.

Sen jälkeen aina sopivan puun osuessa kohdalle, Tito on saanut kiivetä. Samalla tavalla tasapainoa on koeteltu kaiteilla ja tolppien nokassa. Tito saa yleensä ihan rauhassa kokeilla ja minä kehun, kun oikeita asioita tapahtuu. Jos on hurjan vaikea tehtävä, saatan pienistäkin yrityksistä antaa leikkiä. Jos ei ole suuren suuri haaste, riittävät kehut eikä Tito tarvitse itsetunnon kohottelua.




Totin tasapainosta olen kirjoitellut joskus aikaisemmin. Sitä ei ole. Tai siis ei ollut. Totti on ollut vain iso perunasäkki, joka ei millään tavalla mietin, mutta yrittää sitäkin enemmän. Säkki on niin monet kerrat hypännyt päin asioita ja lentänyt kuperkeikan kautta kanveesiin, että ihmettelen hengityksen vielä kulkevan. Totti on yrittänyt ihan yksinkertaisia asioita, mutta ei. Sillä ei ole ollut harmainta aavistusta, miten pysyä pienen kannon päällä tai kaiteella.

Tottikin onnistuu!


Mutta Totti on harjoitellut. Se on vähitellen edistynyt eikä missään vaiheessa ole näkynyt motivaation loppumista. Uudestaan ja uudestaan se yrittää. Parin viime viikon aikana on onnistunut vaikeammatkin puukiipeilyt, joissa on tarvinnut mm. vaihtaa suuntaa yhdellä oksalla, ylittää tai alittaa oksia korkealla ja siirtyä oksalta liian kaukana olevalle toiselle oksalle minun ojennettua kättäni apuna käyttäen. Viimeisin tapahtui tänään ja hihkuin riemuani. On iso asia saada tuo säkki siirtymään pääni yläpuolella oksalta toiselle niin, että sen on käytettävä ylös kurottamaani kättäni yhtenä tukipisteenä.

Välillä sattuu ja tapahtuu, olen ottanut molemmat pari kertaa vauhdista koppiin ja saattanut hiljaa maahan. Tarkoitus ei ole mennä sen kummemmin ylös. Me etsimme vaikeampia puita ja pojat opettelevat tekemään yhä vaikeampia juttuja oksilla. Tähän mennessä on ollut erittäin hauskaa ja erityisesti Totin kehitys on ollut huima. Se yrittää nykyään myös vaikeampia asioita kuin Tito, joka pysyttelisi mieluummin helpoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti