Itku lyhyestä ilosta

Maanantaina olin lähdössä juoksemaan koirien kanssa kymppiä. Edellisenä päivänä olin juossut Naisten Kympin ja koska se oli tuntunut hyvältä, halusin lisää.

Musakkia korville ja menoksi. Pojat olivat ensin hetken vapaana, jotta pääsivät tarpeilleen. Sen jälkeen parin kilometrin verran kiinni viereen ravaamaan. Aurinko paistoi ja hyvin rullasi. Etenin rakkaiden varpuleiden kanssa ja poikettiin metsänkin kautta. Jälleen koirat vapaiksi ja siellähän ne pinkoivat, kiipesivät ja hyppivät menemään.

Takaisin joen vierustaa juoksemaan ja ylimäkitreeni vielä matkan varrelle. Takana oli noin viisi kilometriä, kun tultiin hyvän laiturin kohdalle. Laiturilta lähtee loivat, puiset rappuset veteen ja ne jatkuvat ihan veden allekin muutaman askelman.

Totti meinasi seota tajutessaan, että kohta pääsee uimaan. Se on niin kummallinen tyyppi. Viime kesänä uiminen oli yksi kamalimmista asioista, mitä Totti tiesi ja nyt se livistää veteen joka välissä.

Luvan saatuaan Totti laskeutui rappusia veteen ja lähti uimaan. Se ui pitkälle - melkein toiselle puolelle jokea - ja kääntyi takaisin. Ei tarvinnut houkutella, heitellä keppejä tai lelujakaan. Totti haluaa joskus vain uida. Ja niin se ui nytkin monen monta kertaa.

Tito tuli viereen vinkumaan, että kyllä sekin tahtoisi, mutta on ihan vääränlainen laituri. Koska se on Tito, tuuppasin koiran veteen, kun se oli reunalla arpomassa menemistään. Tito ja Totti ovat kumpainenkin sellaisia, että jos niillä on yhtään halua ja yritystä, ne voi lähes "pakottaa" menemään, jonka jälkeen hömpät luulevat itse uskaltaneensa. Ja sen jälkeen ne menevät itse. Koska luulevat ise päihittäneensä hirveät pelkonsa.

Pojat uivat ympyrää ja pari hyppyäkin tekivät. Kun sekä koirat että minä olimme likomärkiä, lähdettiin kotia kohti. Mutta mitäs kummaa, Tito ontui. Voi nyt hemmetin hemmetti... Tutkailin ilmassa heiluvaa etutassua, mutta en löytänyt mitään. Ei verta, ei haavoja. Taivuttelin jalkaa ja painelin eri kohtia. Tassuun sattui.

Great! Eipä siis mitään asiaa juosta takaisin kotiin. Mieluummin oisin ottanut bussinkin, mutta mukana ei ollut rahaa eikä bussikorttia. Ja puhelimesta oli akkukin jo ehtinyt loppua.

Odottelin arviolta vartin auringossa, koska halusin tietää, miten tassu etenee. Tito ei varannut sille painoa lainkaan. Noh, kotiin oli päästävä, joten sitä kohti. Hissukseen tultiin ja jossain vaiheessa oltiin kotona. Pesin tassun hyvin ja otin lampun käteen. Tadaa, siellähän se vekki onkin. Isoimman anturan pohjalla oli lasi tai terävä kivi tehnyt tehtävänsä. Syvä, ällöttävä haava, josta tuli nesteitä ulos.

Tassu puhtaaksi ja talkkia päälle. Seuraavat pari päivää Tito lenkkeili ulos kannettuna ja vain puskassa käyden. Välillä näytti hyvältä, välillä taas ontui aivan mahottomasti. Haava alkoi kuitenkin parantua, joten maalaislääkärinä päättelin, ettei siellä ainakaan mitään siruja pitäisi sisällä olla. Ei kai se parane, jos sisällä olisi roskaa?

Nyt tassu näyttää jo aikas hyvältä, mutta pientä ontumista on välillä havaittavissa. Nurmella pyritään liikkumaan ja hissukseen, mutta tänäänkin aamulla unohdin koko asian ja päästin vapaaksi. Tito kirmasi pitkin pihaa ja vasta kotiin mentäessä näin, että ontuu. Ai niin, se tassu.

Eiköhän tämä tästä nyt kuitenkin parane. Onneksi eläinlääkäri on naapurissa. Sinne voi kiikuttaa, jos alkaa näyttää pahalta.

Kanssasi tämä hetki on parasta aikaa (video)

Tänään otettiin ilo irti auringosta! Menin poikien kanssa puistoon ja köllin auringossa - shortseissa. Yeah! Tito ja Totti rymysivät parin tunnin ajan itsensä aivan läkähdyksiin. Etenkin juniori, joka ei vaan osaa lopettaa ajoissa.

Koska akkua oli puhelimessa vähän jäljellä, ajattelin ottaa pienen muiston Totin seuraamisesta vuoden kuluttua hihiteltäväksi. Loistava idea ottaa koira seuraamaan, kun se makaa kieli pitkällä tehden hellekuolemaa vieressä. Tässä nyt anyway pieni hetki aurinkoa.

Haluaisin teidän kiinnittävän huomiota huomaamattomaan sosiaaliseen palkkaan(hups) ja omaan uskomattoman hienoon asukokonaisuuteen.

RAUH! Kotimaiset puruluut - makua ja turvallista ajanvietettä

Tuotteet saatu

Koirat ovat syöneet luita aina ja iäti. Luut ovat koirille mielekästä tekemistä ja moni  omistaja päätyy hankkimaan niitä jo ihan pienille pennuille. Jos tulee valita luun ja sohvanjalan välillä, valinta on yleensä aika helppo.

Erilaisia luita löytyy raakana, paistettuina, kuivattuina ja nahasta käärittyinä. Me saimme kokeiluun jälkimmäisiä eli puruluita.

Vielä muutama vuosi sitten tiesin hävettävän vähän puruluiden alkuperästä. Ajattelin sinisilmäisesti, että kaikki puruluut ovat turvallisia ja hyviä, koska nehän on tehty juuri koiria varten. Viime vuosien aikana tietoisuuteni lisääntyi ja törmäsin muutamaan uutiseen netissä. Lukemani perusteella ulkomailta tuodut puruluut olivat lähes poikkeuksetta erilaisissa myrkyissä ja aineissa liotettuja, jotta ne eivät kuljetuksien ja valmistusprosessien aikana pilaantuisi. Meillä ei sitten pitkään aikaan puruluita kovinkaan paljon syöty.

Viime vuoden loppupuolella ostin pitkästä aikaa puruluut. Ostin kotimaisten RAUH!-puruluiden Wild Line-sarjan 40 cm pitkät hirven nahasta tehdyt jötkäleet. Ne olivat niin koomisen isot, että pojat olivat aivan hurmioituneita.

Nämä jättiluut olivat meidän ensimmäinen kosketus RAUH!-puruluihin ja sille tielle jäätiin. Sen lisäksi, että näiden luiden valmistusprosessi oli selvitettävissä alusta loppuun ja raaka-aine suomalaista hirven nahkaa olivat ne myös tähän astisista puruluista kestävimmät. Pojat ovat viskoneet halon kokoisia luitaan pitkin asuntoa ja meinanneet seuraavassa käänteessä nukahtaa nahkaa jäystäessään.

Vähän aikaa sitten pojat pääsivät kokeilemaan ihan uudenlaisia puruluita. Edelleen samalla tavalla kotimaisia luita, mutta kaikissa luissa oli yllätys sisällä! Tarkan raadin eteen annettiin:

• Hodari - Poffun saparo käärittynä naudan nahkaan
• Nakkisämpylä - Lehmun pistooli käärittynä naudan nahkaan
• Kinkkusämpylä - Possun nahasta tehty rulla käärittynä naudan nahkaan
• Kanapita - Naudan nahkasta tehty tasku, jonka sisällä kuivattuja kanan kauloja
• Härkäpurrito - Naudan henkitorvi käärittynä naudan nahkaan

Kinkkusämpylä

Hodari

Kanapita

Härkäpurrito

Pojat saivat ensimmäisellä kerralla Nakkisämpylät, joista ei ole yllä kuvaa. Luu näytti samalta kuin Kinkkusämpylä, mutta sisällä oli tosiaan "se". Puruluiden suhteen meillä on armoton raati. Totti syö puruluita yleensä hetken, mutta Tito ei niihin koske kuin pitkän ajan paastoamisen ja tylsistymisen jälkeen. Se myös mieluummin heittelee luita ensin monta minuuttia ja alkaa vasta sen jälkeen mutustella.

Nakkisämpylät olivatkin jymy-yllätys, koska molemmat pojat alkoivat heti syödä niitä. What?!

Nakkisämpylän päästä pilkottava suti oli selvästi koirien mieleen. Ne söivät luita piiiitkään, koska sudin ympärillä oleva nahka piti huolen, ettei sisällä olevaa herkkua saanut syötyä heti yhtenä suupalana.

Myös Härkäpurrito oli menestys. Luut olivat kunnon luun kokoisia, koska henkitorvi luun sisällä paisutti luuta muhkeaksi. En ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi, miten esimerkiksi tämän tyylinen herkku valmistetaan. Kun kuulin, että henkitorvi valmistetaan ensin erillään sen muodon säilyttämiseksi, nostin luille lisää hattua. Vaiheittain tehtävä valmistus selittää myös luiden aavistuksen korkeamman hinnan verrattuna itämaisiin tuontiveljiinsä.

Nämä ovat kuitenkin maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin, koska ne kestävät huomattavasti pidempään kuin tusinapakkauksissa ostetut puristeluut. RAUH!-puruluissa nahat ovat aina yhdestä palasta tehtyjä. Sisältä ei siis paljastu pieniä täytepaloja, jotka koira nielaisee vahingossa. Meillä on nimittäin ollut puristeluita, jotka muutaman puraisun jälkeen ovat säleinä ja silppuna lattialla.

Kanapita ei lyönyt itseään läpi heti. Veikkaan, että litteä muoto oli koirille vieraampi suussa. Totti ei kuitenkaan luovuttanut ja jäysti jonkun aikaa luun kulmaa. Ja siitähän se riemu repesi! Kun kulmaa oli saatu auki, pojat huomasivat, että sen sisällä on jotain! Sen jälkeen Titokin alkoi kiinnostua omastaan, vaikka yrittikin saada Totin luun. Olihan sitä jo aloitettu.

Hodari oli tykätty heti alkuunsa. Sitä ei alettu syödä yhtä ahnaasti kuin esimerkiksi Härkäpurritoa, mutta nahan sisällä oleva saparo kiinnosti selvästi.

Kinkkusämpylä eli naudan nahkaan kääritty possun nahka oli menestys. Possuosuus oli tahmea ja sekä Tito että Totti yrittivät alkuun vain nuolla luun päistä saadakseen makua tirisevästä kinkusta.

Kaikki luut ovat kestäneet pitkään. Parin viikon jälkeen pari luista on syöty kokonaan ja loput osittain. Hodarista on esim. revitty saparo irti ja olen onttoa sisustaa täytellyt välillä jauhelihalla. Pojat syövät luita vähän aikaa lähes päivittäin, mutta joinain päivinä mutustelu kestää melkein tunninkin.

Risuja ja ruusuja: Risuja en ihan heti osaa keksiä, koska Kanapitakin oli niin suosittu, kun kulma oli avattu. Luut ovat kestäviä, turvallisia ja hauskoja yllätyksineen.

Mitä meille kuuluu?

No hyvää!

Elämä alkaa pitkästä aikaa näyttää valoisalta eikä se johdu vain päivien pitenemisestä. Uudet kuviot työrintamalla, avoparielämää ja kaheleita koiria.

Tito ja Totti ovat puuhanneet vähän uutta, vähän vanhaa. Totti on opetellut tasapainoilua, koska se on ehdottomasti tuon otuksen huonoimpia ominaisuuksia. Tai siis ei sillä edes ole sellaista ominaisuutta! Se on syntynyt ilman tasapainoaistia. Nyt jonkin verran tätä vaativaa lajia on harjoiteltu ja pientä kehittymistä on havaittavissa.

Meidän lähellä on kaatunut puu, jonka runko on jäänyt vaakatasoon vyötäröni korkeudelle. Tito hyppää siihen kevyesti ja osaa jäädä rungon päälle seisomaan. Se myös liikkuu siinä pyydettäessä sivuttain. Totti... Totti hyppää rinta edellä kohti runkoa ja pamahtaa siitä selälleen alas. Kerta toisensa jälkeen. Tai ne harvat kerrat, kun tajuaa hypätä korkeammalle, meneekin yli. Joten otettiin näitä yli meneviä, joista sai enemmän kehuja. Ja muutaman kerran jälkeen nappasin siitä kiinni ja pysäytin norsun rungon päälle. Totti nojasi tasan minuun eikä tuntunut olevan tietoinen alla olevasta tuesta. Palkkailin sitten sitä mukaa, kun vähensin omaa tukeani ja Totti edes yritti hakeutua enemmän rungon päälle. Työtä on tehty ja nyt lurjus on onnistunut ehkä 2/10 yrityksestä pysymään jopa ihan itse rungon päällä. Wohou!

Isojen roska-astioiden päälle Totilla on aina ollut hurja hinku, mutta vasta viime kerralla se pääsi sinne useamman kerran ilman apua. Osasi hypätä siis enemmän astian päälle kuin sitä päin. Totti menee yleensä kuitenkin asioita päin. Massan hitaus jne.

Tito on opetellut jo keskiajalla opittuja taitoja eli häpeämistä (etutassu kuonon päälle) ja eri asennoista kuolemista. Paras on ehkä seisaaltaan kuoleminen, koska Tito vaan rojahtaa siitä kyljelleen. Joskus nämä menee kierimiseksi, mutta minkäs teet, kun opettaja on niin onneton ärsykekontrollin käyttäjä.

Totti on jatkanut seuraamisen opettelua. Veikkaisin, että se on Totin yksi ehdoton suosikki. Se mieluummin seuraisi kuin söisi. Tajuatteko!? Ohjaajalla on vielä paljon vaikeuksia, koska Totti seuraa niin kummallisesti. En osaa oikein liikkua kuin eteen ja pysähtyä, koska en tunne Tottia ollenkaan ja käännökset ovat siksi niin outoja.

Titon seuraamista ei ole harjoiteltu yhtä usein ja se ei ole nyt viime aikoina kehittynyt mitenkään erityisen paljon. Hyvää se on edelleen, mutta meidän täytyy sitä jatkaa. Sen sijaan Tito on muistellut selän päällä seisomista, joka on taas hyvällä mallilla.

Totti on tapellut noutokapulan kanssa ja voittanut omasta mielestään. Hammastikkuja, anyone?

"Älä anna mun häiritä. Oon vaan tulossa sun syliin..."

Kumpainenkin on reenaillut pujottelua ja morjestaaa! Tito on super. Se hakee kepit mistä vain ja tekee ne hyvin. Totti hinkuu ja huutaa, kun kannan keppejä esiin eli sen mielestä kepit on super. Totti ei kuitenkaan ajattele juuri lainkaan ja rynnii vain jostain välistä ja ihmettelee, miksei palkkaa aina tule. Mutta se tykkää kepeistä niin paljon, ettei sitä kiinnosta, vaikka palkkaa ei kuuluisi miljoonankaan toiston jälkeen. Joten reenit on toisinaan vain lopetettu, koska se vouhottaa menemään ilman minkäänlaista järkeä.

Tässäpä pientä raporttia meidän meiningeistä! Palaan seuraavaksi parin tuotekokeilutekstin kanssa blogin pariin.