Pysy aina pikkuveljenä...

Minua ei sureta se, että Totti nosti äsken lenkillä jalkaa. Ei sureta sekään, että se takakinttu pysyi ilmassa koko pitkän lorottelun ajan. Minua surettaa se, että Totti näytti siltä kuin se tietäisi mitä on tekemässä!

Rallattelua ja rallittelua

Takana on viisi kokonaista viikkoa yhteiseloa Totin kanssa ja huhheijaa, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Totti on edelleen yksi suuri kysymysmerkki. En osaisi vielä kovinkaan hyvin kuvailla sitä. Jos jotain sanoisin, käyttäisin sanoja kuten utelias ja raivokas - mutta kuitenkin mietiskelevä. Totin päässä raksuttaa koko ajan. Se voi ihmetellä asioita korvat eteen lerpattaen vaikka kuinka kauan. Ei pelokkaana ja valmiina pakenemaan eikä sen näköisenä, että kohta säntää kohteen luokse. Se vain katsoo ja tiedättekös mitä? Se saa katsoa. Saa tapittaa ja miettiä, mistä jokin ääni tuli, miksi joku kävelee vähän eri tavoin kuin muut tai miksi ohi menevä koira haukkuu päin näköä.

Viisi viikkoa olen myös ollut kahden koiran omistaja. Minulla on kaksi koiraa. Kaksi. 1 ja 1 eli 2. Eli enemmän kuin yksi. Jotkut ovat kysyneet, minkälaista nyt on ja murehtivat puolestani pissalammikoita. Ensinnäkin, minua ei voisi kovin paljon vähempää harmittaa parin lammikon peseminen. Niitä tulee toisinaan ja ne pestään heti pois. Ison pedin päällisen voi pestä koneessa ja eteisen matot maksavat 10 € kappale. Ostetaan uudet, kun täällä ei voi enää hengittää sakean katkun vuoksi.

Kahden koiran lenkittäminen vaatii tietysti totuttelua. Osa lenkeistä tehdään yhden koiran voimin, mutta suurin osa lenkeistä tehdään koko lauman kera. Nyt on niin pimeää, kylmää eli syksyistä, etten tee kumpaisenkin kanssa useaa lenkkiä päivässä. Titon aikana koira oli kaikki kaikessa. Nykyään on niin paljon muutakin enkä stressaa koirista joka minuutti. Toisin sanoen tässä mennään hymy huulessa kahden nulikan kanssa pitkin maita ja mantuja. Ei ole niin justiinsa, koska oleelliset ja oikeasti tärkeät asiat alkavat vähitellen hahmottua. Olisiko hienoa, jos molemmat koirat toimisivat joka hetki ihanteellisesti? No toki! Koska se vei Titon kohdalla kuitenkin osan pennusta nauttimisesta, en halua tehdä sitä itselleni toista kertaa. Siksi Totti saa juosta pitkin käytäviä, törmäillä seiniin ja repiä hih(n)oja. Jos se haluaa vetää remmissä ihmisen luo, se saa tasan tehdä niin, koska ihmisten luo meneminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Se saa hyppiä ihmisiä vasten ja syödä ihan ilman lupaa ihmisten käsistä.

Totti ei ole kuitenkaan vain ja ainoastaan riehunut päättömänä viiden viikon ajan. Se on opiskellut pieniä juttuja tulevaisuutta ajatellen ja on ihan mieletön. On opeteltu oppimisen saloja. On opittu sheippauksen idea. On opeteltua malttia ja kontaktia. On opeteltu rauhoittumaan. On opeteltu pohjia agilityyn, tokoon ja jälkeen. Näistä viimeisin voi hyvinkin olla Totin juttu. Saa nähdä, miten käy ensi vuonna! On opeteltu suunnitelmallisesti pelottavien asioiden kohtaamista. On opittu leikkimään - ja tässä Totti on aivan upea. Sääntöjen sisäistäminen on käynyt aivan huomaamatta ja nyt voimme leikkiä jo muutamaa erilaista leikkiä vetoleluilla. Totti on hurja leikkijä, mutta päästää irti juuri silloin kuin niin haluan. Kaiken kaikkiaan odotan innolla yhteiselon jatkumista ja pentuun tutustumista.

Tänään oli vaiheikas päivä eli käytiin revittelemässä koirien kera pelloilla sivistyksen ulkopuolella. Kolme bortsua, kolme ropokoiraa ja pari melkeinrotuista koiraa. Totti pääsi siis ensimmäistä kertaa niin suuren koetuksen eteen, ettei mitään vastaavaa ole vielä ollutkaan. Ensin isot koirat vapaiksi juoksemaan. Totti sai katsella sylistä muiden menoa. Jokunen iso koira tuli välillä haistelemaan ja se ei haitannut Tottia lainkaan. Pari liian innokasta tökkäsin kauemmaksi. Sitten päästin Totin remmi perässään "vapaaksi" eli pääsi vähän kokeilemaan, miltä liikkuminen muiden joukossa tuntuu. Kiinni oli siksi, että paniikin tai muun tullessa se ei pääsisi pakenemaan jonnekin. Eipä siinä hätää ollut ja Totti pääsi vapaaksi niin kuin isoset. Vähän kuperkeikkaa ja välillä vähän muiden jaloissa, mutta aina se säälittävä häntää etäisesti muistuttava kengännauha nousi antenniksi. Vaikka välillä hirvitti, kun joku isonen katsoi kohti tai juoksi yli, niin ei tuo mennyt minkäänlaiseen paniikkiin tai muuta. Hurjan rohkea se omasta mielestäni oli. Mutta ei niin typerä kuin Tito, joka on aina ollut sitä mieltä, ettei muita tarvitse oikeastaan kunnioittaa. Koska muut koirathan ovat olemassa vain sen vuoksi, että ne leikkivät Titon kanssa.

Tito ja Totti yllättivät tänään kumpainenkin - toinen pahassa ja toinen hyvässä. Tadaa, Tito otti hatkat. Sieltä pellolta. Pellon vieressä menee hiekkatie ja joku hurautti sieltä pyörän ja bc:n kera hurjaa vauhtia. En jotenkin ajatellut, että tuo lähtisi. Onhan se nyt juoksevia koiria nähnyt! Eikä se koirien luokse lähde. Mutta ei, sinne lähti ja otti pari koirakaveria mukaansa. Jokin epämääräinen kiljaisuyhdistelmä minulta ja koirat lähtivät tulemaan takaisin - Tito myös. Mutta oli niin kamalasti koiria välissä, ettei Tito päässyt oikein perille asti. Vauhtia oli kuitenkin paljon ja se lähti kunniakierrokselle. Pitäähän se vauhti jotenkin hyödyntää. Tito siis tekee vapaana ollessaan sellaisia kunnareita, joissa se mielivaltaisesti päättää esimerkiksi juosta jonkun ryteikön ympäri, puiston ympäri, puun ympäri tai ihan mitä vain. Se vain päättää ja juoksee. Mutta sen saa siitä heti maihin tai luokse, jos haluaa. Siksi en nytkään osannut huolestua. Kunnes näin, että juoksutyyli ja ilme muuttui. Sillä sekunnilla tiesin, että nyt läksi. Se juoksi hiekkatielle, sitä pitkin parikymmentä metriä, meni parin puskan taakse ja sitten tuli ikävä. Kiisi takaisin "hymy huulillaan" ja käsin viereen makaamaan. Sai maata siinä ja rauhoittua vähän.

Itseä kauniisti sanottuna ärsytti oikein urakalla, mutta tyydyin vain odottamaan, jotten päästäisi Titoa heti hektisenä juoksemaan. Joku olisi ehkä kironnut ja juossut koiran perään, löylyttänyt niin, että viimeisimmätkin mudat lähtisivät koirasta irti. Koska tämmöistä keskisormikunnariahan ei katsota hyvällä, perkele. Mutta minä päädyin pehmona silittelemään vieressäni makaavaa Titoa. Miksi? Koska ihan vain pikkuisen olisi ärsyttänyt enemmän, jos olisin jotenkin tuohon karvakorvaan kajonnut.

Ja Totti yllätti tosiaan myös. Laitettiin raparipat riviin istumaan tai makaamaan valokuvaa varten. Kun isot koirat olivat jotenkin rivissä, kaappasin pennelin syliin ja vein Titon viereen rivin hännille. Ja siinä se nökötti. Se siis pysyi siinä rivissä, vaikka vähän otinkin etäisyyttä. Huikea lapsi! Suuria iloja pienistä asioista.

Kotiin ajaessa Totti voi jälleen huonosti ja puklasi. Sen jälkeen maistuikin sitten uni - myös Titolle. Se alkoi koisia pää sylissäni. Välillä vähän availi silmiä eikä siis ollut syvässä unessa, mutta anyway, sydän siinä suli.

Kotona molemmille koirille suihkuttelut ja takit päälle, jotta pysyivät lämpöisinä. Ruoka maistui ihmeen hyvin Titollekin.

Tässä vielä kuvasatoa Jonnan ja Marin kameroista!

Rapatessa roiskuu

Sitä tavallista

Minä olin lentäjän poika!

Edessä on vesi. Kylmä ja upottava vesi.

Alkujännäilyä

Porokoiravaara

Pöyhönen vauhdissa

Kalistelua

Mietiskelyhetki

Rapasakkia

Ilmeitä

Lauantai-illan huumaa

On asioita, jotka on kohdattava, vaikka ne ovatkin pelottavia.

Muuten koira ei ole koira vaan vain rikkahippunen.

Hieman muokaten siteeraan Astrid Lindgreniä kirjasta Veljeni Leijonamieli.

Tällä hetkellähän minulla on nimittäin kotona yksi rohkea Leijonamieli ja pieni, vähemmän rohkea Rikkahippunen. Onko karma iskenyt, kun annoin Totille nimen Fearless? Oli miten oli, tuosta tehdään vielä peloton, vaikka siihen menisi vuosi tai viisi.

Tiedättekö mikä on vähintäänkin huvittavaa? Tito, joka jo pentuna oli upea koiran alku, ei ensimmäisen vuoden aikana niin suuresti lämmittänyt minun sydäntä. Ja sitten tulee taloon vähän mietteliäs ja täysin suunnitelmat muuttava pentunen, joka kuitenkin on mitä ihanin ja mahtavin lapsi. Rakastan tuota hupsua niin paljon, että tämän tunteen voimalla jaksaa istua hyytävässä pimeässä puistossa ja toivoa näköpiiriin mahdollisimman paljon muuttuvia tekijöitä. Tällä tunteella jaksaa pyytää ihmisiltä apua koiran sosiaalistamiseen. Tällä tunteella jaksaa mennä bussilla ja ratikalla keskustaan ja sieltä pois parin pysäkin erissä, koska muuten tulee puklut. Tällä tunteella jaksaa miettiä ja rasittaa aivojaan asioilla, joita ei ihan ollut ajatellut tulevansa miettimään. Tällä tunteella jaksaa miettiä, miten voisi parhaiten tukea pientä Rikkahippusta ja antaa sille aikaa, jonka se tarvitsee.

Rakkauspakkaukset

Eilen oli oiva päivä pistää vähän koiratreffejä pystyyn.
Jonna hurautti laumansa kanssa morjestamaan poikia ja ensin vuorossa oli Totti. Pienen mielen on parempi käsitellä asioita itsekseen ilman Leijonamielen tukea. Mentiin vähän sivuun, jotta Jonna saisi otettua oman lapsensa autosta. Kun takaluukku aukesi, oli Totti oikeastaan jo lähtenyt - sinne autolle. Se meni haistelemaan kolme isoa ylhäältä kurkottavaa koiraa häntä vipattaen, että keitäs te oikein olette. Yksi Rouva Porokoira sieltä hypähtikin katsomaan pentua ja Totti kokeili haisteltuaan saada toista vähän leikkimään. Rouva Porokoiran arvokkuutta ei kuitenkaan horjuteta ihan noin vaan.

Sitten porokoiraa vaihtoon ja Kaako pihalle. Sekä Kaako että Totti olivat saman tien sitä mieltä, että toisen luokse pitäisi päästä. Pienen sirkustelun jälkeen päästiin pellolle ja päästin Totin haistelemaan isoa pentua. Kun näytti siltä, että homma toimii, Jonna päästi Kaakon vapaaksi. Voi sitä painia, hampaiden kalistelua ja riemua. Kaako, joka on pieni suuri porokoira, osasi olla hurjan hienosti pienen kanssa. Jonnan ottamat kuvat kertovat tunnelmista oleellisen.

Kaulus korvaa puuttuvan leuan!

Seuraavaksi Totti kotiin ja Tito areenalle. Koirat autoon ja pellolle. Kunnon pellolle, jossa voi juosta kovaa ja kasvattaa sädettä niin pitkälle kuin haluaa. Jossain vaiheessa Sannikin eksyi pellolle pienen Virka-belgin kanssa ja sekin pääsi tutustumaan uusiin koiriin. Aina siinä silmä lepää, kun koirat saavat juosta yhdessä. Ihana päivä!

Kaverikuvat

Aivan järkyttävää laatua nämä kuvat, mutta kun en vain osaa. Koirat kuitenkin tunnistaa.

28.9.2013

19.10.2013

Mistä Totti tykkää?

Tein aikoinaan Titosta tekstin, johon listasin asioita, joista Tito sillä hetkellä tykkäsi erityisen paljon. Tässäpä on vastaava Tottelssonista.

Ruoka - kaikissa muodoissa. Ruoka saa aikaan rytinää ja roisketta. Ja ruokaa on annettu - paljon. Kuivaruokaa menee päivittäin, koska sitä löytyy muutaman mutkan kautta noin 30 kg tästä taloudesa. Puolet ruoasta on kuitenkin lihaa ja luita. Niitä listasinkin jokunen teksti sitten eli kaikkea syödään ja vatsa on pysynyt alun totuttelun jälkeen hyvänä.

Pakasterasiat - saavat Totin hurjaksi. Se voisi jahdata rasioita ja niiden kansio maailman tappiin. Tietysti haukkuen ja muristen samalla.

Rynniminen - minne vain. Parasta on rynniä kotiin mentäessä rappukäytävän oven auettua täysiä omalle ovelle (yleensä menee kyllä yli jarutusmatkan vuoksi). Ei tarvitse paljon ovea avata, meni jo. Joskus Titon kanssa tulee vedettyä rallia pitkin käytäviä ja mikä riemu syntyykään, kun Totti huomaa, että kotiovi on jo avattua. Se syöksyy niin kovaa sisään, että on kuulunut useamman kerran hurjia muksauksia, kun se törmää johonkin eteisessä. Että ohoh, kaapin ovi olikin auki tai hupsista, kun oli toi kylppärin ovi edessä.

Lehtikasat - ja niissä rymyäminen. Niihin voi kaivautua, niissä voi ryömiä ja lehtiä voi tietenkin syödä. Syksyn tarjoamaa parhautta.

Kiipeileminen - Novan päällä. Meidän yksi hauskimpia leikkejä. Menen selälleni maahan, peitän kasvoni käsilläni ja sanon "tui tui". Pentu saa rymytä päälläni minkä tahtoo ja sehän koittaa nuolla itsensä käsistä läpi naamalle. Halvat huvit.

Portaat - ja niille karkaaminen. Jos jossain on portaat, Totti TAHTOO kiivetä. Pienuutensa vuoksi tämä ei oikein käy, joten sydän pehmenneenä kannan penskan melkein ylös asti ja annan sen nousta itse pari viimeistä askelta...

Kaikki liikkuva - on vaan niin hienoa juosta vailla järkeä jonkun liikkuvan asian perässä. Tito kelpaa tähän myös oikein hyvin.

Repiminen - äristen, muristen, hurjana. Tämä vintiö on aivan toisenlainen leikkijä kuin Tito. Tito jonkun verran tuntuisi keskittyvän vetämiseen, otteeseen, paineeseen jne. Totti keskittyy - ärisemineen. Kohteella ei ole väliä. Kaikkea voi repiä.

Ai niin, Totti ei pidä etikasta. Se tulee etikalle vihaiseksi.

Tito tahtoo kouluun

Juttuhan meni niin, että näin netissä maailman päheimmän kerhorepun ja sellainen piti ostaa.

Onneksi on käyttäjiä!

It's the same dog