keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesän käynnistys

Eilinen vietettiin saaressa ja Tito sai olla koko päivän ulkona. Sellaiset päivät ovat parhaimpia, kun voi olla koko ajan ulkona tekemässä. Oli se sitten lekottelua, treenaamista, puutarhahommia tai vaikkapa veneilyä. Illalla unikin maistuu ihan eri tavalla - myös koiralle.

Tänään käytiin aksaamassa ja "pienen" vääntämisen jälkeen sai taas tuulettaa. On se vaan kumma, miten viiden hypyn ohjaus on yhteen suuntaan merkittävästi helpompaa kuin toiseen suuntaan. Helppoon suuntaan menee heti kättelyssä kaikki nappiin. Toiseen suuntaan saa tehdä töitä oikein ajatuksella, ettei leviäisi. Ja sehän levisi. Jos yksi kohta pysyy kasassa, seuraavaksi pakka hajoaakin atomeiksi. Siitä sitten keräilemään ja uutta yritystä - ja vielä "muutama" yritys päälle. Lopulta meni melkein niin kuin St... No siellä.

Tehtiin myös kunnon kääntymisiä hypyillä. Ei kovalla vauhdilla - pienillä ohjauksilla, siivekkeitä nuollen ja hyvillä ponnistuksilla. Näitä tehdään jatkossa vielä enemmän. Näytti todella hyvältä!

Tässä vielä yksi Show Haun jakso, jossa Titokin näkyy kirmaamassa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti