Belgialainen ja skotlantilainen menivät saunaan.

Kumpi tuli ensin ulos?
Skotlantilainen tietysti, koska sille tuli raja vastaan.

Sen lisäksi, että tuo vitsi on aivan säälittävän huono, joudun kertomaan, että keksin sen juuri itse.

Viime viikolla oli tosiaan belgialainen vahvistus mukana arjessa. Koiruus tuli, koska omistaja kysyi, josko voisin viedä sen vetohommiin. Tokihan tuo onnistui, mutta päätin heti ottaa koiran muutamaksi päiväksi, jotta saisimme ainakin pari vetolenkkiä tehtyä ja löytäisimme ehkä yhteisen sävelen. Olen lenkittänyt samaista koiraa ennenkin ja se on aina ollut mielestäni ärsyttävä. Ärsyttävä siksi, että koira on aina ylpeä kuin kuningatar eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa, huutaako joku, käskeekö joku tai onko muita yksinkertaisesti olemassa. Muistan hyvin, kun vein pari belgiä ja pari sakemannia pellolle lenkille. Kun kutsu kävi, kolme koiraa oli jo jaloissa. Tämä yksi ylhäisyys tuli, kun kerkesi. Tulihan se sieltä, muttei missään nimessä kiirettä pitäen.

Nyt olikin mielenkiintoista nähdä, olisiko koira ärsyttävä niin kuin aina ennenkin vai saisinko siihen jopa jonkinlaisen kontaktin. Lähtiessäni töistä tämän neiti C:n kanssa sain todeta, että hajujen perään se on kuin uros konsanaan ja nostaa jalkaakin yhtä korkealle. Bussissa yritti kokeilla, josko voisi päättää, millä pysäkillä jäämme. Kerroin sitten tiukalla otteella, että minä päätän meidän matkan pituudesta. Tämä koira on tottistellut vähän pentuaikoina, mutta asunut muuten niin sanotusti pellossa. Viimeisen puoli vuotta aivan kirjaimellisesti eli maalla vailla huolen häivää. Neljä vuotiaan C:n ilme olikin ihan näkemisen arvoinen, kun en varsinaisesti neuvotellut asioista.

Vein neidin kotiin, jossa odotti Tito ansansa kanssa. Titolla on toisinaan ollut tapana tehdä kotiin tulemisesta riemastuttavaa potkimalla maton ryttyyn oven toiselle puolelle. En siis pääse kotiin ennen kuin olen pujottanut käteni pienestä raosta sisään ja vähitellen suoristanut maton. Tällä kertaa en meinannut saada ovea niinkään paljon auki, että saisin käteni sisäpuolelle eli tässä meni tovi. Tito kuikuili jo siitä pienestä rakosesta ja otti hajuja uudesta tulokkaasta. Eipähän ollut liian nopea tutustuttaminen, kun sisään pääseminen vei aikansa.

Saatuani oven vihdoin auki, jätin C:n käytävälle ja käskin Titon mennä pedilleen odottamaan. Titolta tulvahti kasa vastalauseita suusta, mutta meni sukkelasti odottamaan. Panta ja talutin Titolle ja molempien koirien kanssa ulos. Tito olisi halunnut enemmän keskieurooppalaisen tutustumisen, mutta pilasin sen toiveikkaat yritykset osoittamalla, että energia on parempi hillitä toistaiseksi ja säästää illan vetolenkkiä varten. Jälkimmäistä osuutta en tosin osannut kertoa. Vähän huonosti tuo ymmärtää sellaisen vihjailun tunnin kuluttua tapahtuvasta treenistä. Johtunee iästä...

Kun koiruuksien kanssa käveleminen oli jonkun aikaa sujunut ilman Titon poskipusuyritelmiä, päästin koirat vapaaksi. Olin itse haukkana ja seurasin, mitä kolmas pyörä tekee. Tito yritti pari kertaa pyytää toista leikkimään, mutta luovutti saadessaan nyrpeän vastaanoton. C vaikutti välinpitämättömältä, mutta sitten näinkin jo sen, minkä olen nähnyt ennenkin, kun koira bongaa toisen koiran ajatuksella, että kohta pöllyää. C ehti päästä Titon komeaan kaulukseen kiinni, mutta lopetti sillä sekunnilla, kun kuuli minun aavistuksen korotetun ääneni. Sen jälkeen keskeytin jokaisen tuijotuksen ja päätin, että vetotreeneihin otetaan koppa mukaan.

Kotiin vaihtamaan vaatteita, täydentämään omia energiavarastoja ja hakemaan kelkkaa. Lähdin koirien kanssa tutulle ladulle ja kiinnitin koirat vierekkäin. C:lle koppa päähän, koska riskejä en halunnut ottaa. Haivenella ei ollut lähdöstä minkäänlaista käsitystä, mutta Tito pysyi hyvin kuono eteenpäin suunnattuna. Pääsimme kuitenkin lähtemään ja seuraavaksi tapahtui paljon ja nopeasti. Tito lähti hyvin ja belgi meinasi jäädä kelkan alle, mutta juoksi sitten aisaparin kiinni. Kun sanon kiinni, tarkoitan sitä tässä kirjaimellisesti. Belgi hyökkäsi äristen suoraan Titon kaulaan kiinni. Yritti monen monta kertaa päästä kauluksesta läpi, mutta koppa ei antanut periksi. Tito piti pintansa ja jatkoi suoraan juoksemista, vaikka toinen taklasi nordlundmaisesti kerta toisensa jälkeen.

Pysäytin kelkan ja kehuin Titoa. Samalla mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Lopulta päädyin virittelemään mukana olleet liinat ja taluttimet niin, että Tito pääsi yksin kapteeniksi ja C konehuoneeseen heittämään hiiliä uuniin. Valjakko siis piteni, kun Tito sai juosta edellä yksin ja Cumma jäi taas kelkan poljettavaksi Titon taakse. Tämä yhdistelmä toimi erinomaisesti! Tito sai lisää harjoitusta johtajana olemista ja C:tä ketutti selvästi, kun toinen sai juosta edellä. Tällä yhdistelmällä tehtiin noin viiden kilometrin lenkki hyvällä vauhdilla.

Kotona haiven pöhisi rappujen äänille ja murisi Titolle pöydän alta. Huomasin ärsyyntyväni pöhisemisestä hävettävän paljon, vaikka kyse ei ollut edes omasta koirasta. Tito ei tajunnut lainkaan, mistä oli kyse. Makoili vain ja heilutti häntäänsä, jos C sattui kävelemään ohi. Koska neiti oli niin tarkka omasta makuupaikastaan, päädyin tekemään harjoituksia, joissa vein Titon aivan C:n kylkeen kiinni syöttäen neidille samalla ruokaa. Tämä tuotti muutamassa päivässä selvästi hyvää tulosta, eikä Titon läsnäolo ollut enää niin kamalaa.

Tiistai alkoi huonosti, koska heräsin pöhinään. Mikä aloitus! Koirat aamulenkille, joka olikin sitten oikein onnistunut. C oli jo aivan toinen koira, kun eleilläni näytin, että rynniminen paikasta toiseen ei ole meidän tapa toimia. Tito sai ovien luona hyvää harjoitusta, kun kutsuin C:n aina ensin ulos aivan Titon kyljestä. Tito ei mennyt lankaan kertaakaan, vaikka vedin vielä tehostukseksi sen taluttimesta samalla, kun kutsuin vieruskaveria. Lenkillä pidin koirat suurimman osan ajasta vapaana. Pitämällä huolen, ettei C pääse liikaa olemaan omissa maailmoissaan, se alkoi olla ajoittain jopa kiva koiruus.

Tiistai-iltana tehtiin kelkkalenkki Sannin kanssa. Minä ja Sanni siis kelkan kyydissä ja koirat vetojuhtina. Paras järjestys oli edelleen erottaa kapteeni eteen ja neiti konehuoneeseen. Painavampi kuorma sai haivenen jossain vaiheessa jo vähän piiputtamaan, joten teimme kevennyksen eli kävin vetämässä yhden etapin yksin koirien kanssa. Takaisin tullessa annettiin koirien olla vapaana. Belgi oli nyt jo varsin cummallinen. Siinä se oli kuin jalkaani liimautuneena. Ajoittain eteni vähän edelle, mutta tuli sitten takaisin jalan viereen kävelemään. Tämä ei ollut missään nimessä vaatimukseni, mutta en sitä siitä lähtenyt hätistelemäänkään. Oma koira pörräsi ympärillämme ja vieras koira jalassa kiinni. C:n ilme oli kaiken lisäksi vielä oikein leppoisa. Ei missään nimessä paineistunut tai epävarmuuden lannistama.

Lenkin loppupuolella otin Titon kiinni ja seisoin kelkan päällä. Tito lähti vähitellen vetämään ja Sanni hyppäsi kyytiin. Hämmästyin suuresti, kun mustavalkoinen vain kiihdytti ja kiihdytti. Siinä se laukkasi vetäen yli kuusinkertaisesti painonsa. Kaheli koira.

Keskiviikon aalunlenkki oli yhtä pientä sattumusta lukuun ottamatta oikein hyvä. Ikävä kohtaaminen saatiin kyllä , kun vastaan tuli pari haukkuvaa kultaistanoutajaa, jotka saartoivat meidät aivan penkkaan. Minulla nousi pulssi, koska mies ei siirtänyt koiriaan pyynnöistäni huolimatta. Titolla petti lopulta hermot ja se älähti intoa ja energiaa täynnä olevan haukahduksen. Keräsin ajatukseni ja saarnasin itselleni, että tällainen hermostuminen on todella typerää. Seuraavasta vaanivasta ja murisevasta saksanpaimenesta mentiinkin sitten kontaktilla ohi. Parempi lopetus aamulenkille.

Ilta sisälsikin sitten reippaan parin tunnin remmilenkin, koska halusin saada mahdollisimman monta ohitusta - ihan vain treeninä Titolle (ja minulle). Vähän siis meni muiden koirakkojen kiusaamiseksi, kun saarroimme kaikki, jotka vain sattuivat näköpiiriini. Kiitos ja anteeksi!

Torstaiaamuna aloin jo aidosti pitää cummallisesta paimenesta. Pöhinät olivat jo vähentyneet huomattavasti, koska päätin ärsyyntymisen sijasta palkita Titoa ja terapeuttisesti silitellä sitä, kun vieressä pöhisee yksi pahvipää. Tuhahtelija taisi huomata, ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa sen mielipiteet rapusta tulevista äänistä. Toki olimme namitelleet rappujen ääniä istumalla käytävällä ja eteisessä niitä kuuntelemassa. Joka tapauksessa kaikki yhdessä näytti näin pika-analyysin pohjalta toimivan. Minä olin rennompi ja niin olivat koiratkin. Ei ehkä uusinta tiedettä, mutta parempi aina, kun voi itse todeta toimivaksi.

Muutaman päivän koiralainaus teki lopulta oikein hyvää niin minulle kuin Titollekin. Hyvä kokeilla uusia asioita ja pitää mieli virkeänä.