Haaste otettu vastaan

Ronja haastoi minut kysymyksillä ja minähän vastailen mielelläni.

1. Valitse jokin koirarotu joka on täysin erilainen kuin omasi ja kerro mitä hyvää/toivottavaa/kiehtovaa ko. rodussa, sen käyttötarkoituksessa tai juurissa on.
Luolakoirista en tiedä mitään ja niihin voisi olla hyvin mielenkiintoista tutusta. Mäyräkoiran tai terrierin sinnikkyys voisi olla hyvin palkitsevaa oikeaan kohteeseen suunnattuna. Mäyräkoirat eivät viehätä minua ulkoisesti lainkaan, mutta pakkohan niissä on jotain hyvää olla, koska ovat rotuna järjettömän suosittuja. Terriereiden palkitseminen voisi näin pikaisesti ajateltuna olla huomattavasti helpompaa. Pidän myös joidenkin terriereiden kyvystä hyppiä ja pomppia aivan päättömiä hyppyjä.

2. Jos oma koirasi osaisi yhtäkkiä puhua, mitkä olisivat luultavasti sen ensimmäiset, vahingossa suusta tipahtavat sanat?
Titon suusta voisi päästä ensimmäinen esimerkiksi seuraavat lausahdukset: "Wau, näitkö ton? Mennään kattomaan, mikä se on. Anna edes mun mennä. Annan nyt jo. Mä haluun mennä. Mä haluun!"

3. Onko sinulla sisaruksia? Mitä ja millaisia eläimiä he olisivat?
Isosisko ja pikkuveli löytyvät eli olen nopeasti pääteltynä keskimmäinen. Isosisko voisi olla kaunis riikinkukko ja pikkuveli taas mangusti. Isosisko siis kaunis kuin sateenkaari ja pikkuveli yhteisöllinen askartelija.

4. Jos saisit valita minkä tahansa työn, vaikka sinulle henkilökohtaisesti perustetun ennennäkemättömän toimen, jossa olisi tavallisen hyvä päivätyön palkka, mikä tämä työ olisi ja millaisessa vuorokausirytmissä tekisit tätä työtä? Työ ei kuitenkaan saa olla esim. oma päivärytmi vapaapäivinä tai oman koiran henk. koht. hoitaja tms.
Voisin olla eräopas Alpeilla. Toimisin oppaana eri mittaisilla retkillä eli välillä olisin tien päällä pidempiäkin aikoja. Työnkuvaani kuuluisi opastuksien lisäksi eri reittien suunnittelu ja paikalliseen kasvillisuuteen ja historiaan perehtyminen. Opastuksien väliin jäävällä vapaa-ajalla kuluttaisin lumilautaani.

5.Mikäli saisit valita itsellesi jotain ominaisuuksia eri villieläimiltä, mitä nämä olisivat? Esim. lepakon ns. kaikuluotaus.
Haluaisin olla todella ketterä ja hyvä kiipeilemään. Tämä viittaa siis apinoihin. Voisin kuitenkin lisätä ominaisuuksiin kyvyn juosta niin kovaa, että muut elävät olennot kalpenisivat rinnallani.

6. Onko olemassa koira jonka haluaisit, mitä et voi saada esim. hinnan, ympäristötekijöiden, tarjoamasi olojen tai kennelin suosion takia mitä et voi saada mutta jota ulkoilutat ja treenaat päiväunissasi? Esim. husky, vaikka asut Helsingin keskustassa olosuhteiden pakosta tai Tendingin huippukoirat, vaikka vihaat tokoa.
Tähän täytyy sanoa, että Tendingin koirat ovat hyviä, mutta suurempi syy menestykseen on mielestäni koirien meneminen taitaville ja tavoitteellisille ihmisille. Kyseisen kennelin kasvattajat järjestävät myös korkeatasoisia valmennuksia kasvateilleen, mikä vie koirakoita eteen päin. Kivi on lähtenyt pyörimään jo useita vuosia sitten eikä siihen kerry sammalta enää kovin helposti. Ajoittain tunnutaan ajattelevan, että kyseisestä kennelistä tulevat ovat aivan eri planeetalta kuin muut saman rotuiset. Koiria ne ovat niin kuin muutkin.

Mutta itse kysymykseen; Rekikoirat ovat lähellä sydäntäni, mutta en ottaisi mitään arktista koiraa ellen voisi tarjota sille mahdollisuutta vetotöihin. Tämä ei tarkoita paria kilometriä kerran viikossa talvisin. Perinteiset rekikoirarodut on jalostettu pitkien matkojen kulkemiseen ja minä haluisin sen koiralleni/koirilleni mahdollistaa.

7. Onko olemassa ehdoton ei?
"Ehdottomasti ei" olisi minun näköiseni vastaus. Täytynee kuitenkin alistua ja sanoa, että ehdottomasti on.

8. Onko koirasi ns. pallohullu?
Koirani on hullu ja rakastaa palloja. Se ei kuitenkaan vie palloja kaikille ihmisille toivoen, että joku heltyisi heittämään. Tiedän näitä koiria ja ne ovat rasittavia.

9. Kuuluuko asuntosi sisustukseen ruukkukasveja?
Kuului, mutta sitten tuli Tito the Puutarhuri.

10. Mitä eläinlajia harrastaisit, mikäli se ei olisi koira? (syystä tai toisesta, mieluiten perustelujen kanssa!)
Ehdottomasti hevosia. Jonkun verran olen ratsastanut, mutta en koskaan säännöllisesti. Kaikki kokemukset ovat olleet myönteisiä ja hevoset kiehtovia. Pidän tunteesta, kun voin laukata maastossa kovaa ja tuntea olevani yhtä hevosen kanssa. Olohan on kuin elokuvissa!

Ihan tavallinen työpäivä

Oli ihan tavallinen työpäivä. Kuittisotkujen selvittelyä, asiakkaiden palvelemista, hyllyjen pyyhkimistä, tavaroiden järjestelyä, sähköposteihin vastailemista ja tilausten tekemistä. Mutta sitten kaikki pysähtyi ja työt unohtuivat. Sisään liikkeeseen asteli pieni mustavalkoinen otus.

Humahdus kävi, enkä nähnyt enää muuta kuin pienen paddingtonin. Tuntui, että jokin ulkopuolinen ääni kysyi, saisiko pentuun koskea. Minähän se kysyin, mutten tuntenut ääntäni lainkaan. Olen varma, ettei suuni liikkunut. Jonkinlainen myöntävä vastaus kantautui alitajuntaani ja samassa olin jo lattialla pennun tasolla. Pentu kääntyi minua kohti ja taapersi luokseni niin kuin 7-viikkoisilla on oikeus taapertaa. En tehnyt elettäkään käydäkseni pentuun käsiksi, odotin vain. Ja siinä se oli. Valkoisella hännänpäällä varustettu karvapallo kiipesi syliini ja nuoli naamaani hillittömällä vauhdilla. Unohdin kokonaan, etten pidä siitä, että koirat nuolevat naamaani.

Seuraavan vartin ajan kävelin lämmin karvaton massu kättäni vasten. Sydämestäni löytyi pieni paikka, jonka voi täyttää vain pieni bordercollie.

Kuva kasvattajalta

Läpi harmaan kiven

Tito on saanut pienen elämänsä ajan etsiä viskomiani esineitä pelloilta, metsistä, niityiltä ja kivikoista. Olen vaihdellut maastoja ja yleensä miettinyt, minne esineen/esineet viskaan. Usein olen halunnut vahvistaa jotakin tiettyä asiaa ja sijoittanut esineen/esineet sen mukaisesti.
Tässä joitakin, jotka tulevat tältä istumalta mieleen:

* esineen etsiminen läheltä ja kaukaa
* esineen etsiminen tuulen tullessa tietystä suunnasta
* esine ei ole maantasolla vaan esimerkiksi kivellä tai puskassa/puun alaoksalla
* esinettä ei näy lainkaan eli se on lehtien tai muun alla
* esine on tietyssä kulmassa lähetyspaikkaan nähden
* esineitä on tietty määrä
* esineiden välissä palkkaaminen esineellä, toisella lelulla, ei millään - eli suora lähetys uuden etsimiseen
* keppi muiden keppien joukossa
* koiran täytyy ylittää tie tai puro löytääkseen esineen
* maasto nousee tai laskee jyrkästi
* koiran pitää ylittää harjanne eli sillä ei ole mahdollisuutta nähdä minua etsinnän aikana
* etsinnän keskeyttäminen ja jatkaminen
* maasto niin vaikeaa ryteikköä, että koiran pitää survoa itsensä oksien läpi päästäkseen eteen päin
* koiran lähettäminen suoraan eteen päin, vaikka edessä on vaikea ryteikkö ja sivuilla olisi helpompaa maastoa
* etsimispaikka vilkkaan tien tai puiston vieressä
* koiran täytyy ylittää tai alittaa kaatuneita puita löytääkseen esineen

Erilaisten haasteiden keksiminen on hurjan hauskaa ja tänään viimeksi hihkuin ilosta, kun Tito ensin ylitti virtaavan ojan, syöksyi ryteikköön, jäi sinne kiinni, tunki ja potki itsensä läpi, ryömi parin puunrungon ali, sai hajun esineestä, juoksi hakemaan sen ja kiidätti vauhdilla takaisin. Rapa roiskui ja minusta tuntui kuin olisimme maailmanmestareita.

Learning is its own exceeding great reward.

Sanoin pari viikkoa sitten, että Tito ei nyt oikein tunnu tajuavan tunnaria. Ulkona selvältä tuntunut asia oli aivan mahdoton tehtävä sisällä. Kapuloita piti maistella ja kaikkia kannatti tuoda näytille. Sillähän todennäköisyys kasvaa - kun tuo kaikki. Jonain iltana, koska askartelu tapahtuu aina iltaisin, harjoiteltiin eteisessä ja keksin ottaa kengät avuksi. Että mitä? Ensin yksi kenkä ja käsissä pyöritelty kapula pihtien avulla kengän perukoille. Titon piti merkata kenkä tunkemalla kuono sinne. Parin toiston jälkeen aloin lisätä kenkiä ja edelleen Titon piti merkata kapulalla varustettu kenkä tunkemalla kuono kyseiseen kenkään. Vaihdoin kenkien paikkoja ja Tito oli tehtävässä hyvin mukana. Välillä naksautin ihan vain siitä, että kuulin nenän tuhisevan. Syy, miksi laitoin kapuloita kenkiin, on yksinkertainen. En halunnut antaa Titolle mahdollisuutta koskea itse kapulaan. Halusin saada vain haistelun esille ja oikean kapulan merkkaamisen.

Tästä edettiin siihen, että laitoin kapulat lattialistan viereen. Myös tällä ajattelin minimoida kapuloiden ottamisen suuhun. Kapulaan on paljon vaikeampi tarttua, kun se on kiinni seinässä. Kapulan merkkaamisen tekniikka oli harjoiteltu jo viikkoja sitten eli kuono piti vain tunkea kapulaan kiinni. Tarkalla naksuttelulla sain Titon tajuamaan, että niitä kapuloita ei kuulu ottaa suuhun - vielä.

Nyt tarvittiin kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Tito yritti kovasti merkata vain jonkun kapulan, mutta ajattelin, että se ymmärtää kyllä, kun väärien merkkaamista ei huomioida. Vähitellen hulivilin päässä alkoi raksuttaa ja piuhat yhdistyä. Lisäilin kapuloita seinän viereen ja vaihtelin niiden järjestystä. Tietysti vaihdoin myös itse kapuloita, jottei joku fiksuna etsisi omaa kuolaansa. Aloin siirtää kapuloita kauemmaksi seinästä eikä tämä tuottanut sekaannusta. Pari kertaa Tito yritti nostaa kapulan, mutta tämä oli yleensä tuloksena järjettömistä toistomääristä ja väsymisestä. Joskun minä vielä opin...

Viimeksi pääsimme jo siihen, että lattialla oli 15 kapulaa (3x5 -kuvio) noin 10 cm:n päässä toisistaan. Tito lähti rauhallisesti haistelemaan. Ei koskenut vääriin kapuloihin ja oman tullessa kohdalle, lyttäsi kuononsa siihen kiinni. Jatketaan ja katsotaan, miten tämä etenee. Nyt näyttää hyvältä!

Lupa hiipiä, lupa vaania

Kuva kasvattajalta

Paimenille ominaista hiipimiskyttäämisvaanimista katsotaan harvoin hyvällä ellei paikalla ole lammaksia tai muuta paimennettavaa. Kyttäämistilaan tipahtanut koira on usein niin jämähtänyt, että liikkeet eivät ole välttämättä sitä, mitä ohjaaja haluaa. Hidasteleleminen tulee siitä, että koira odottaa jotakin. Se odottaa esimerkiksi käskyä, joka annettiin viimeksi tietyssä kohdassa tai lelua, joka on useamman kerran ilmestynyt määrätyn liikkeen aikana. Paimenet ovat yleisesti herkempiä valumaan kyttäämiseen, koska luulevat olevansa niin järkyttävän viisaita, että tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yleensä kyttäysongelmat ratkeavat sillä, että kaavat rikotaan ja toistomäärät pidetään alhaalla. Tarkkana pitää tietysti olla, että alussa orastavan kyttäämisen huomaa ja rikkoo kaavan heti. Vaikeaa, mutta eipä kukaan ole koskaan sanonut, että koiran kouluttamisen pitäisi olla helppoa.

Sen sijaan, että pureutuisin yhtään enempää ei-toivottuun kyttäämiseen, otan esille Titon uuden projektin. Titon tulisi oppia muutama temppu pienelokuvaa varten. Kun kuulin, että Tito pitäisi opettaa vaanimaan ja tuijottamaan, tuntui kuin sisälläni olisi pulpunnut lähde. Meinasin tikahtua ilosta, kun ajattelin pääseväni opettamaan kyttäämistä hallitusti. Kun rooli tuli puheeksi, kuvaaja toivoi Titon näyttävän myös hampaita. Tällekin riemu repesi, mutta aivan toisesta syystä kuin vaanimiselle ja tuijottamiselle. Onhan se nyt vitseistä suurin - Tito näyttämässä hampaita!´

Useampi ajatus hampaiden näyttämiselle ehti jo tulla mieleen, mutta aloitin ensin vaanimisen opettamisen. Tavoite on saada Tito lopulta vaanimaan kohti tulevaa ihmistä ja estämään hänen kulkunsa. Reippaan viikon harjoiteltiin tätä kotona ja vaikeutettiin. Haluan, että Tito hiljentää ja kiihdyttää vauhtiaan vihjeestä ilman, että se menettää vakuuttavan ilmeensä. Haluan myös, että saan pysäytettyäs sen paikoilleen vaanimisasentoon ja jatkamaan sen jälkeen hiljaa hiipimistä. Näitä harjoitellaan nyt ja sen jälkeen lisään sivuttaisliikkeen.

Kävin eilen näyttämässä, minkälainen tilanne on nyt. Ihan hippasen jännitti, koska tätä oltiin harjoiteltu vain kotona. Nyt saman piti onnistua urheiluliikkeessä 10 ihmisen silmien alla. Tein tempun kapealla käytävällä, jonka varrelle entiset työtoverit olivat asettuneet. Näytin vaanimisen muutaman kerran jatkuvana liikkeenä ja sen jälkeen hidastuksilla. Ensimmäinen meni muuten hyvin, mutta kun Titon piti hiipiä alle puolen metrin etäisyydellä kyykyssä olevan kuvaaajan ohi, häntä oli pakko iloisesti vilkaista. Jatkoi kuitenkin heti vilkaisun jälkeen tehtäväänsä. Sen jälkeen kaikki meni hienosti! Enkä yhdestä vilkaisusta revi peliliivejäni, koska olosuhteet olivat aivan älyttömät kotiharjoitteluun verrattuna. Kuulemani mukaan hampaiden näyttämistä ei tarvita, koska vaaniminen oli niin hienoa. Ehkä opetan sen joskus huvin vuoksi, mutta ainakaan siitä ei tarvitse ottaa nyt paineita.

Ihana, uusi projekti!

Löysin vanhan kuvan, jossa Titon hampaat näkyvät lähes uskottavasti:

Aamulenkkitunnelmia

Titon haaremi kasvoi tänään entisestään. Aurinkoinen aamupäivälenkki tallusteltiin pellolla ja pusikoissa. Jonnalla oli mukana tällä kertaa kummatkin koirat eli Birre ja Bea. Jälkimmäinen on Titolle jo entuudestaan tuttu, mutta porokoira oli uusi tuttavuus. Uusi heila ei oikein lämmennyt Titon iskuyrityksille, mutta Tito on jo vähitellen tottunut siihen, että nartut ovat narttuja.

Bea ja Tito vetivät vanhaan tapaan rallia pitkin peltoa ja ryteikköjä. Titon säde oli taas niin pitkä, että aloin miettiä, harjoitteleeko se kuvitteellista hakukaarta. Paimennettavat vain puuttuivat.  Peltoa ympäri - yksin. Lähempänä ollessaan juoksukaveriksi liittyi Bea ja kovaa mentiin. Välillä lammikoiden jäistä läpi ja rypemään ojiin. Onneksi pysyivät liikkeessä, muuten olisi voinut tulla kylmä.

Totesimme Jonnan kanssa, että aurinko tekee ihmeitä. Kun päivän ensimmäisen lenkin saa tehdä kuivassa ja aurinkoisessa säässä niin, että hengitys huuruaa, päivä alkaa hyvin.

Kuvat ovat jälleen Jonnan ottamia!

I feel like Dancin'

Sairaslomani loppuu näillä näkymin tämän viikon jälkeen. Selkä on parempi kuin aikoihin ja nyt vasta tajuan, kuinka kipeä se on ollut. Uskomaton tunne, kun ei tunne!

Tunnaria on treenattu edelleen säännöllisesti ja uskaltaisin sanoa, että Titolla on jo jonkinlainen haisu, mitä olisi tarkoitus tehdä. Liike on kaukana valmiista, mutta minua kiinnostaa tässä nyt vain haistelu ja sen siirtäminen onnistuneesti ulkoa sisälle. Miten minusta tuntuu, että yleensä siirretään asiat sisältä ulos...

Nyt on jo niin pimeää, että näkyvyyttä on parannettu entisestään. Ostin Titolle Hurtan Polar -liivin ja Rukan heijastintaluttimen. Liivi on kokoa L, jos joku miettii omalle koiralleen sellaisen hankkimista. Koko voisi olla napakampi, mutta M olisi ollut jo slimfit. Valitsin keltaisen, koska käytän liiviä myös päivisin, jotta havaitsen Titon helposti metsässä tai pellolla. Keltainen menee tietysti rapaseksi heti, mutta näkyy väreistä parhaiten. Ehkä viitsin sen välillä huuhdella ja niin hidastaa sen likaantumista.

Rukan talutin on toiselta puolelta musta ja toiselta neonkeltainen tai -vihreä. Väri on tämän taluttimen kohdalla katsojan silmissä. Heijastintikkausta on kummallakin puolella koko matkalta eli pitäisi näkyä. Talutin on pitkä, mutta hyvillä säätömahdollisuuksilla. Jopa minä voin sitä siis käyttää, vaikka en pitkistä taluttimista yleensä välitä. Koska se on vielä tarpeeksi kapea minun makuuni, paketti ei tunnu liian raskaalta käytössä.

Tekemisen riemua

Löysin jälleen mahtavan videon, jossa paistaa tekemisen riemu. Nauttikaa ja hymyilkää!

Tito the Tunari

Tunnistusnoutoon ollaan paneuduttu viime aikoina enemmän, koska aikaa on ollut ja jostain tuli aivan varoittamatta inspiraatio. Käpytunnarin Tito osasi hienosti jo muutaman kuukauden ikäisenä. Nenä on pidetty siitä asti auki säännöllisellä harjoittelulla ja ajattelin, että tämä liike on pala kakkua. Onhan se - siellä metsässä, ruohikossa ja lehtien seassa.

Hyvä tavaton, kun homman siirtää sisälle. Ei pysty ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä. Ulkona etsii, vaikka vierekkäin olisi kymmeniä käpyjä. Niin kauan etsii, että oikea löytyy ja muihin käpyihin, keppeihin tai kapuloihin ei koske. Tunnarikapulat sisälle ja jokaista tielle tulevaa voisi tökkiä kuonolla ja vähän kokeilla suussakin. Tunnarikapuloita on siis etsitty ulkona, mutta tajusin nopeasti, että niitä on etsitty alustoilta, joissa on käytettävä nenää. Tavallinen ruohikkokin vaatii enemmän haistelua kuin lattia. Ulkona on tehty myös tulitikkutunnaria. Se, jos mikä, on saanut nenän auki.

Emmehän me kilpaile tokossa - saati ole luokassa, jossa tunnari pitäisi osata. Minä nyt olen kuitenkin päättänyt, että Tito osaa tunnarin eli se myös opetetaan sille. Ideoita ja ajatuksia on 73, joista jätän 4 kokeilematta. Katsotaan, kuinka kauan menee, että Tito tajuaa etsiä sitä kapulaa. Huomasin juuri, että olen innoissani tästä - toistaiseksi.