Haista kukkanen!

Jälki ei ole meidän laji. En tiedä siitä mitään. Mitä tekisin koiralla, joka osaa jäljestää? Miten sen edes opettaisin, kun ei tuo edes syö..? En jaksa ajatella. Ei ole meidän laji.

Juu-u... Näin olen ajatellut siitä lähtien, kun Tito tuli ja ehkä jo vähän sitä ennenkin. Noh, minä asenneongelmainen päädyin kuitenkin tekemään pari viikkoa sitten Titolle sen ensimmäiset jäljet. Miksikö? Koska tuo pieni hirviö on kasvattanut minulle viime aikoina niin paljon harmaita hiuksia, että halusin kokeilla jotain lajia, missä ei ole vaaraa tai riskiä "epäonnistua". Tietojeni pohjalta oli nimittäin yksinkertaisesti todennäköistä, että metsään menee.

Tito on tehnyt nyt 6 jälkeä. Olen kysynyt muutaman ihmisen mielipiteitä alkuopetuksesta ja saanut kaikilta eriäviä tietoja. Olen joskus lueskellut pk-lehtiä ja minulla oli jonkinlaisia muistikuvia lajista. Mieleen tuli sanoja kuten jana, filmipurkki, jälkikeppi, ilmaisu, jäljen nostaminen, peltojälki, metsäjälki, verijälki, kantanami, makkararuutu jne. Tiesinkö näiden merkityksen? En tietenkään, mutta ei se haitannut.

Koira pari päivää nälässä ja lyhyt jälki. Ensimmäinen jälki oli yllättävän hyvä. Tito jopa söi niitä nameja! Lopussa sai vielä parempaa herkkua. Toinen jälki päättyi siihen, että etsin puunoksaa, johon voisin ripustaa karvakorvani. Ihan avoimin mielin liikkeellä? Ehkä minulla ei ollut paras mielentila.

Kolmas jälkiyritelmä uudessa paikassa ja uudet aseet. Tajusin jo tässä vaiheessa, että loppupalkan ei kannata olla ruokaa. Ei ainakaan Titolle. Minulla on 3 Jokke-merkkistä minipatukkaa, jotka saa varsin kätevästi piilotettua silmäkoiralta. Kolmannelle jäljelle laitoin uskollisesti nameja askeleille, jotta tietäisin itse, missä se jälki menee... Tito söi sieltä täältä muutaman, eksyi puolisen metriä sivuun, mutta palasi heti takaisin jäljelle. Lopussa kiinnostui piilotetusta minipatukasta ja saatuaan sen esiin annoin merkin, että hyvin tehty ja siitähän se riemu repesi! Tito nappasi patukan ja paiskautui sen kanssa minua vasten. Mehän leikittiin.

Neljäs jälki oli samassa puistossa kuin edellinen. Tito odotti rauhallisesti puiston laidalla. Minä tepsuttelin jäljenpätkän ja viljelin niitä nameja, vaikka tiesin olevani kohta keräämässä niitä takaisin. Minipatukka jäljen loppuun piiloon ja hakemaan koiruutta. Kerroin Titolle "tuttuun" tapaan, että mennään tekemään jälki. Tito iski kuonon maahan ja lähti kohti jälkeä. Nappasi heti jäljen ja alkoi edetä kuin tietäen, mistä on kyse. Nameja jäi iso osa, mutta koira eteni hyvin. Häntä alkoi viuhtoa lopussa hurjasti, kun Tito tajusi, että siellä on taas patukka piilossa.

Viides jälki oli ihan uudessa paikassa. Nyt nurmi oli vähän pidempää, mutta sehän ei haitannut. Tito jätti lähes kaikki namit ystävällisesti syömättä ja eteni kuin pieni veturi. Se tiesi, mitä lopussa on.

Kuudes jälki tehtiin eilen. Jälki oli pisin tähän mennessä, paikka uusi ja lopussa pieni kaarros vasemmalle. Tito iski nokkansa heti maahan, kun kuuli, että mennään tekemään jälki. Tultiin jäljelle janatyyppisesti(?), mikä ei tuottanut lainkaan ongelmia. Tito kääntyi heti jäljen kohdalla oikeaan suuntaan ja lähti määrätietoisesti jälkeä pitkin. Seurasi kaarrosta jäljen mukaisesti ja viuhtoi hurjasti hännällään, kun tuli minipatukan luo. Kaivoi kuonollaan esiin ja tuli riemuissaan tarjoamaan patukkaa yhteistä leikkiä varten.

Minulla ei ole tässä opetuksessa kovinkaan paljon ajatusta, mutta hyvä niin. Jos ajattelen liikaa, päädyn tilanteeseen, etten tee mitään. Nyt en ajattele ja meillä on kivaa!