torstai 12. tammikuuta 2012

It's My Preciousssss! Mine, Mine, MINE!

Kukapa ei olisi lukenut tai nähnyt Taru sormusten herrasta -teoksia..? Itse olen nähnyt elokuvat "muutaman" kerran. Olin päälle kymmenen, kun näin ensimmäisen osan syntymäpäivälahjana. Elokuvan jälkeen kävelin yksin yöllä kotiin jäitä pitkin. Muistan, miten heittäydyin lumihankeen ja makasin hiljaisuudessa keskellä jäälakeutta. Ihailin tähtiä, katselin kaupunkia ja sen jälkeen kohti kotisaarta. Kaupungista hehkui valoa taivaalle, saari uinui keskellä mustaa samettia. Muistan, miten mietin olevani onnekas, kun sain päivän päätteeksi kulkea pimeässä jäätä myöten kotiin. Voi, miten rakastankaan meidän kotisaartamme!

Tarkoitukseni ei ollut kertoa, minkälainen lapsuus minulla on ollut.
Lue: Niin hieno, etteivät sanat riitä kuvaamaan.
Tarkoitukseni ei ollut kertoa, mitä olen saaressa asuessani saanut ja joutunut kokemaan. 
Lue: Upeaa luontoa ja lintujen päiden katkomista.
En halua myöskään kertoa, kuinka paljon olen saaressani asuessani oppinut.
Lue: Miksi leveillä?
Enkä ainakaan haluaisi kertoa, miten kiitollinen olen kaikesta - ihan kaikesta.
Lue: Tuhannet kiitokset!

Sormusten herra tuli mieleeni, koska siinä on pienen pieni ökkimönkijäinen, Klonkku, jolla on hieman yliampuva suhtautuminen sormukseen. Hän haluaa olla sormuksen herra. Hän haluaa pitää sormuksen itsellään eikä missään nimessä jakaa sitä kenenkään muun kanssa. Hän ei halua luopua sormuksesta mistään hinnasta.

Jos en halua huijata, joudun myöntämään tuntevani Titosta hyvin pitkälti samalla tavalla. Minä haluan olla Titolle tärkein ihminen. Haluan pitää Titon itselläni enkä anna sitä kovinkaan helposti kenenkään muun lenkitettäväksi, leikitettäväksi, hoidettavaksi jne. Jos annan taluttimen jonkun toisen käteen, mukana tulee kätevä käsikirja: "Titon ulkoiluttaminen keltanokille". Kuinka moni haluaa lukea opuksen saadakseen pitää hihnaa kädessään? Aika harva. Lykkäsin kerran hihnan laiturilla naapurin käteen ja hän kysyi huolestuneena: "Osaankohan nyt pitää tätä oikein?"

Tässä kohtaa ojennan puketin tulppaaneja äidilleni, joka yrittää aina kovasti noudattaa antamiani ohjeita. Isä saa tuuppauksen kylkeen, koska hän luulee tietävänsä, miten koirien kanssa toimitaan eikä edes yritä tehdä ohjeitteni mukaisesti. Hän sooloilee omiaan eikä tunnu ymmärtävän, vaikka kuinka selittäisin, mikä ajatus eri menettelytapojen takana on. Kielimuuri, kielimuuri...

Mitä minä pelkään tapahtuvan? Olen miettinyt (ja minut on laitettu miettimään) tätä paljon.
Pelkään, että Tito saa muiden käsissä olla täysin pellossa ja muuttuu (entistäkin) hallitsemattomaksi  penskaksi. Pelkään, ettei siltä vaadita tiettyjä asioita loppuun asti. Kontaktia tietyissä paikoissa tai vaikkapa ehdotonta luoksetuloa. Pelkään, että sitä palkataan huomaamatta vääristä asioista. Pelkään, että sitä ei palkita oikeista asioista. Pelkään, etteivät muut ole tarpeeksi nopeita reagoimaan Titon liikkeisiin. Pelkään, että muut luulevat Titon toimivan heidän kanssaan samalla tavalla kuin minun kanssani ja luottavat siihen silloin aivan liikaa. Pelkään muiden "hälläväliä"-asennetta, jolloin he eivät ymmärrä, kuinka suuri merkitys joillakin asioilla on.
Tiivistettynä: Pelkään, että joku pilaa Titon.

12 kommenttia:

  1. Mä joskus ajattelin vähän samalla tavalla. Kukaan muu ei saanut tehdä mitään tokojuttuja spanielipoikien kanssa, myöhemmin olin sitä mieltä että Rumoahan ei voi antaa kenellekään hoitoon kun se on niin vaikea. No, sitten annoin Rumon kaverille viikonloppuhoitoon ja takaisin sain ihan saman kelpien mitä se oli lähtiessäkin ja saatekirjeenä "Vähän se on kiva! Se tulee luokse puolesta sanasta!" tai jotain sinnepäin.

    Silloin tajusin, että kappas, eihän tässä mitään käynyt, eikä se kelpie ilmeisesti ollut niin kauhean haastava. Ei kai, kun olen sitä työstänyt hyväksi fiksuksi koiraksi ja sellaiseksi saanutkin. Se osaa, koska minä opetin sen. Ei kukaan sitä ehdi yhdessä viikonlopussa pilata. Sen saan tehdä ihan itse!

    Sen jälkeen oonkin tehokkaasti ulkoistanut kaikennäköistä koiranhoitoa ja treenaamista muille tahoille. :D Rumoa saa kokeilla agiradalla ja sen kanssa saa tehdä tottiksia ja sen voi ottaa vaikka hoitoonkin.

    Pannarin kohdalla huomasin miettiväni kanssa että oi ei, en voi antaa tätä kellekään! Kunnes oivalsin että pyh, koirahan sekin vaan on. Kauhean vahvasti mussa kiinni ja maailman paras, mutta koira kuitenkin. Sille voisi ehkä tehdä jopa hyvää käydä hoidossa vähän ihmettelemässä maailmaa ilman mua kerrankin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Titoa on muutama ihminen ulkoiluttanut eikä se siitä muuttunut. Mari kokeili Titon ohjaamista ja leikittämistä. Sama koira se oli sen jälkeen, vaikka minulla sydän hakkasi koko ajan. Miten ihmiset voivat antaa lapsensa päiväkoteihin hoidettavaksi! :D

      Poista
  2. Heh, miten tuttua. Donna on mun precious. Vaikka noita koiria on ollut ja on tälläkin hetkellä muitakin niin silti D on vaan kietonut mut tassunsa ympärille.
    Ollaan huomenna lähdössä reissuun ja mä vaan mietin että mitenhän se Donna oikein pärjää hoidossa.......... siis miten Anja pärjää ilman Donnaa.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Donna ollut näiden kuuden vuoden aikana hoidossa..? Tarina ei kerro. :D :D

      Poista
  3. Voi Nova! :D Komppailen Jannia. Ainoa mitä itse pelkään on että hoitopaikka hukkaa mun kullanmurut! ;D ja vähän myös että Keesi tuhoaa jotain todella kallista ja mä saan maksaa.. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin on jäänyt joskus vastaamatta! :D :D

      Mutta juu, mulla on nykyään hoitopaikkoihin oikeastaan yksi sääntö: Näitä ei saa ikinä päästää vapaaksi. Aivan sama, vetävätkö hihnassa tai muuta yhtä "kamalaa", mutta vapaaksi ei saa päästää.

      Poista
  4. :) Teillä on hirmu kiva blogi, jonkin aikaa olen sitä seuraillut. Jutut kivasti asiasta ja sen vierestä ja hyvällä asenteella! Tätä lissee!

    T. Ninka and precious bc Hippa

    VastaaPoista
  5. Nyt annat sen jonneki hoitoon, jotta pääset tänne Tukholmaan!! Time is running out...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholmassa tuli käytyä.

      Terkuin,
      vastaan neljän vuoden viiveellä...

      Poista
  6. ihan aiheellinen pelko, terveisin nimim. luoksetulo pilalla hoitopaikan jäljiltä...

    VastaaPoista