maanantai 16. tammikuuta 2012

1. hallitreenit 7.1.2012

Kaveriporukalla (Mari, Janni, Tia, Kirsi, Mirva, Marjo, Sofi ja Minna) vuokrattiin vuoro Espoon Sporttikoirahallista. Lauantai-illat kuluvatkin seuraavat neljä kuukautta sitten siellä.

Sen sijaan, että kertoisin, mitä kaikki tekivät, kerron omista ajatuksistani ja Titon kanssa touhuamisesta.
Tito oli halliin tullessa pyörällä päästään. Koiria joka puolella ja hurja hälinä. En antanut sen kovinkaan kauan ihmetellä muiden menoa - suuntasimme Jannin agilitykoulun ensimmäiselle luokalle.
Tein Titon kanssa Jannin rataa, joka sisälsi aitoja ja putken. Oli siellä kepitkin, mutta jätin ne suosiolla pois. Osaahan Tito suorat kepit pujotella, mutta niitä on harjoiteltu vain kotona. Putken Tito oli nähnyt edellisen kerran n. 4kk aikaisemmin ja aitoja samaten. Puiden kiertäminen on mielestäni hyvää harjoitusta, mutta olen todennut, etteivät puut kasva "pareittain". Nyt oli kaikki uutta ja ihmeellistä. Tito tuntui tahmealta käsissä ja pohja turhankin liukkaalta. Löysin itseni maasta makaamasta muutaman kerran. Pitänee harjoitella enemmän ohjausta maasta. Tito jostain syystä meni aivan väärin, kun lensin rähmälleni. Outo koira.

Alkukankeuden jälkeen alkoi yhteinen sävel hieman löytyä. Janni totesi Titon olevan kiltti (ehkä vähän liiankin kiltti), koska se kysyy paljon, minne pitäisi mennä. Mielestäni huomio oli hauska - olenhan minä opettanut Titon tarkoituksella sellaiseksi. Puoli vuotta sitten Tito kaahasi agikentällä karvapöksyt vilkkuen. Riitti, että sille vähän osoitti suuntaa ja Nuorukainen olikin jo suorittanut koko radan.

Tänä päivänä hyvä agility koiraa saalistaa esteitä. Se osaa suorittaa esteitä ja estesarjoja itsenäisesti. Sen ainoa ajatus on mennä täydellä nopeudella loppuun asti suorittaen eteen tulevat esteet opetetulla tavalla. Tässä tulee meidän "mutta kun". Rami oli helppo ohjattava, koska se ei ollut erityisen nopea. Sitä sai vetää ja viedä. Ei ollut pelkoa väärille esteille karkaamisesta. Tito on kuitenkin niin nopea, että minun oli pakko keksiä jokin jarru tätä lajia varten. Jarru agilitya varten?! Ihan vain siksi, että minä itse ehtisin opetella agilitya samalla. Jos Tito olisi minun 5. agilitykoira, unohtaisin kaikki jarrut ja hillitsemiset. Olisin itse (toivottavasti) jo niin taitava, että ymmärtäisin lajia paremmin. Olisin vain iloinen kiilto silmissä paahtavasta mustavalkoisesta.

Erityisesti viime syksyn tein Titon kanssa puiden kiertämistä niin hankalilla ja ennalta-arvaamattomilla ohjauksilla, että Tito alkoi vähitellen tajuta, etten ole mukana huvin vuoksi. Minä kerron, minne mennään ja miten. Olen sen monta kertaa sanonut, joten toistanpa taas itseäni: "Titon tehtävä on tutustuttaa minut erilaisiin lajeihin. Meidän päätavoite ei ole menestyminen tuloksissa. Me menestymme oppimalla uusia asioita ja nauttimalla matkasta."

Ensimmäisissä treeneissä tein myös puomin kuonokosketusta pleksinpalalla. Hyvin Tito nokki ja ansaitsi palkkansa. Pöytää treenattiin kuten kesälläkin eli Tito sai tilaisuuden tullen juosta pöydälle ja mennä sukkelasti makaamaan. Näiden lisäksi leikittiin "BANG"-leikkiä keinulla. Tito tykkää räiskiä keinua alas ja sehän sopii. Lopuksi Janni teki vielä pienen radanpätkän, jossa aidan ja putken jälkeen oli välistä vetoja parilla aidalla. "Muutaman" toiston jälkeen saatiin pari hyvää suoritusta.

Tito sai olla autossa ne hetket, kun en tehnyt sen kanssa. Tämä antoi minulle hetken aikaa ajatella kaikkea muuta kuin Titoa. Jos se on mukana hallissa, keskityn siihen koko ajan enkä voi olla osallisena muiden harjoittelua. Nova rauhoittuu, Tito rauhoittuu ja maailma on taas parempi paikka.

Life is Fun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti