TT eli Täydellinen Tito

Pari tekstiä aiemmin pelkäsin, että Juniori keksii jotakin pääni menoksi, kun sitä käyn kehumaan. Karvakorva tuntuu olevan yleensä askeleen (tai muutaman) minua edellä. Itse yritän lähinnä pysyä perässä ja keksiessäni, mitä lankoja pitäisi vetää, ihmiset luulevat, että minä olen kouluttanut koiraani. Kukaan ei tunnu huomaavan vieressä olevaa mustavalkoista, joka pyörittelee silmiään ja miettii: Ai, tuo on kouluttanut minua? Minäkö olen jotakin vihdoin oppinut? Hei, minä olen tässä yrittänyt parhaani hihnan toista päätä kouluttaa, ja vihdoin hän on oppinut jotakin.

Tämän hätäisen tekstin aihe on kuitenkin TT eli Täydellinen Tito. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet pilvilinnoissa kulkiessa. Tito on toiminut kuin ajatus. Ohitukset sujuvat koko ajan paremmin. Tänäänkin mentiin upealla kontaktilla vierestä pomppineen terrierin ohi. Etäisyyttä oli reipas metri ja Tito pysyi koko ajan vieressäni kontaktissa. Ihmiset kääntyivät katsomaan, kun hihkuin ilosta ja leikin autotien vieressä Titon kanssa. Siinähän ihmettelevät.

Busseissa meni tänään yllättävän hyvin. Aikaisemmin tutuiksi tulleet kuolaputoukset suupielistä olivat tyrehtyneet pieniksi pisaroiksi. Laskipa Tito päänkin bussin lattialle ja huokaisi syvään. Hyvä tietää, että tämä on mahdollista. Toivoa ei ole menetetty.

Agility on superhauskaa. Tänään otettiin aitasarjoja kahdella eri korkeudella ja putkea eri kulmista. Aitasarjojen jälkeen vein Titon kentän ulkopuolelle huilimaan siksi aikaa, kun hain ja asetin putken haluamallani tavalla. Unohdin hihnan keskelle kenttää, joten sanoin Titolle "Lepo". Poju otti mukavan lonkka-asennon ja pysyi siinä koko sen ajan, kun askartelin kentällä. Treenien jälkeen jäin kentän ulkopuolelle Titon kanssa. Istuin maassa ja Tito tiesi ottaa paikkansa jalkojeni välissä. Siinä oltiin ja katseltiin punertavaa taivasta. Kun Tito oli rauhoittunut, lähdettiin kotiin päin. Hyvä treeni - parempi mieli.

Kotimatkalla pysähdyttiin lähikauppaan hakemaan Matkahuollon toimittama paketti. Tito kiinni kaupan sivuseinälle vähän syrjään. Kuppi vettä ja poistuminen paikalta. Takaisin heti ja namit naamaan. Toistin poistumista noin 20 kertaa. Vaihtelin aikaa joka kerta, ja Tito pysyi koko ajan rauhallisena. Ainakaan tuo ei vaikuttanut stressaantuneelta, kun namitkin kelpasivat. Joka kerta tullessani takaisin katselin muualle, menin kyykkyyn, annoin namit ja poistuin uudestaan. Näin pyrin pitämään lähdöt ja tulemiset rauhallisina ja ilman suurempia hössötyksiä.

Sitten koitti totuudenhetki ja lähdin kauppaan. Rauhallinen poistuminen, mutta kulman takana enemmän kaasua. Tuttu proteiinipatukka kouraan ja kassalle. Kassaneidillä kesti ikuisuus löytää paketti - siltä se ainakin tuntui. Paketti kouraan ja puumerkki kuittiin. Ulos ja seisahdus. Kuuluiko ulvontaa, haukkumista, ulinaa, yninää, piippausta tai muuta, mitä Tito voisi saada aikaiseksi. Ei, ei kuulunut. Tullessani kulman takaa näin Titon haistelemassa seinää. En mennyt Titon luokse vaan jäin noin 10 m:n päähän syömään ostamaani patukkaa. Odotin niin kauan, että Tito kävi makaamaan. Lähdin kohti Titoa, mutta se nousi. Käännyin takaisin ja jäin taas odottamaan. Kestihän se, että pienessä päässä alkoi raksuttaa. Ensimmäinen kerta, että näin tehtiin tai edes oltiin tämän kaupan luona. Vihdoin Tito kävi makaamaan, ja menin sen luokse. Ymmärsi hyvin, että nouseminen ilman lupaa on nou nou. "Noni" ja kotia kohti.

Nyt maistuu uni molemmille ja Tito on kauniit unet ansainnutkin.