maanantai 11. heinäkuuta 2011

Hienosti hihnassa - valoa tunnelin päässä?

En tiedä, uskallanko kirjoittaa aiheesta. Olen varma, että Tito sikailee heti seuraavat päivät oikein urakalla. Otetaanko riski? No, otetaan.

Ihmisten kohdalla Tito osaa jo lähes aina hillitä itsensä. Satunnaisesti tulee vastaan ihmisiä, jotka saavat Titon housuvillat heilumaan. Niidenkin kohdalla Tito yleensä päättää kaikesta huolimatta ottaa kontaktia.

Uskoin vielä tähän aamuun asti, että lastenrattaiden kanssa ei tarvitse enää päätä vaivata. Kattia kanssa. Aamulenkillä tuli kulman takaa lastenrattaat, ja Tito oli onnensa kukkuloilla. Käännyin heti takaisin, kun huomasin, että Tito oli liian innokas. Käännyin takaisin, ja Tito otti heti kontaktia. Rattaat oli jo nähty eli niistä ei enää innostuttu. Ensin intoa täynnä ja heti perään kuin rattaita ei edes olisi. Täytynee mennä lastentarhan viereen harjoittelemaan.

Sitten ne nelijalkaiset eli koirat. Nyt on viikko menty hihna löysällä ja kontaktissa muista ohi. Eilen mentiin ohi kahdesta naisesta, jotka olivat pysähtyneet koiriensa kanssa tien viereen. Kolme räkyttävää mäyräkoiraa ja kumeasti haukkuva kultainennoutaja. Parin metrin päästä mentiin ohi - no problem.

Koirista ei mennä vielä kuitenkaan ohi kertaheitolla. Minulla on liivin molemmissa taskuissa narupallo. Kun Tito ottaa ensimmäisen kerran kontaktia, pallo lentää selän taakse. Tämän jälkeen mennään ohi ja ohituksen jälkeen vetoleikki tai pitkä heitto pallolla, jos paikka vain sallii. Jos vieressä on tilaa ja ohitettava koira on hankala (haukkuu, ärisee, tempoilee, tulee lähemmäksi flexissään, hyppii), saatan heittää juuri ohituksen hetkellä Titolle pallon sivuun. Tämä on osoittautunut meille toimivaksi tavaksi. Eilen monen haukkuvan koiran kohdalla, Tito otti vielä hanakammin kontaktia, koska haukkuvien koirien kohdalla on aina suuri todennäköisyys palkkaan.

Tärkeimmäksi asiaksi olen todennut sen, että keskityn vain Titoon. En vilkuile ohitettavaa tai kiroa suhisevia flexejä. Jos toinen koira on sietämätön, voin aina hypätä ojaan Titon kanssa. Kunhan homma on hallinnassa!
Toki tässä on iso riski, että päästäessäni Titon juoksemaan pallon perään se päättääkin juosta esim. ohitettavien koirien luokse. Sitä murehditaan sitten.

Pitkään aikaan ei ole enää ollut sitä, että Tito jää katselemaan ohitettuja koiria ja sitä saisi vetää mukana.

Vieressä käveleminen sujuu jo varsin mukavasti. Jos Tito menee liian eteen, pysähdyn ja Tito pakittaa itse takaisin paikalleen. Jos Tito jää pysähdyksen jälkeen tyhjä katse silmillään tuijottamaan jotakin, käännyn kokonaan takaisin päin ja matka jatkuu kontaktista. Näin käy yleensä, jos Tito on todella väsynyt.

Olen halunnut palkita Titoa hienosti kävelemisestä, mutta se on ollut pienoinen projekti, kun namit eivät kelpaa. Jonkin aikaa palkkasin lelulla, mutta pian minulla oli vieressä silmiin tapittava elukka, joka ei hievahtanut minnekään. Todella rentouttavaa kävelyä molemmille. Palkka löytyi tien vierestä. Vapautan siis Titon "Puskaan" -käskyllä haistelemaan ja tarpeilleen. Toiminto rauhoittaa, mutta on palkitsevaa. "Mennään" ja matka jatkuu.

Titolla on uusi talutin ja panta ja olen suuresti mieltynyt niihin.
Talutin on sähkönsininen D&C SuperGrip 2 m, ohut. Todella kevyt ja mukava kädessä.
Panta on sininen EzyDog Classic Camo.
Kuva: Mari Lustig


2 kommenttia:

  1. Mäkin keskityn ohittaessa lähes aina pelkästään omaan koiraa, mutta sekään ei ole aina hyvä :D Pari kertaa meinaan käynyt niin, että vieras koira juossut fleksissään iholle (onneksi ei ole ketään vielä päälle käynyt), ja siitä seuraa rähinä . Meillä siis ollut remmirähinä ongelmana, jonka seurauksena noita ohituksia näin jälkikäteen reenattu enemmänkin.

    Ps hyvä blogi, olen nyt jo jonkin aikaa seuraillut. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, Anne!

    Aina kiva kuulla, että blogia luetaan ja siitä pidetään. :)

    Itsekin olen aina pyrkinyt keskittymään vain omaan koiraani. Joskus on kuitenkin ollut tilanteita, että olen vain "toivonut parasta". Kyllä silloinkin olen valmis toimimaan eli vaihtamaan vaikka suuntaa tai sanomaan toiselle, että pitää koiransa kaukana.

    Nyt keväälläkin vaadin Titolta liikaa. Ajattelin, että tässä on jo niin kauan tehty töitä, että tästä mennään nyt nätisti ohi. Järjetöntä ajatella näin! Edistyminen on ollut huimaa sen jälkeen, kun vaihdoin palkitsemistapaa ja kriteeriä. Kumma juttu, miten sitä jumiutuukin johonkin tiettyyn tapaan. Kaikki osoittaa, että ei toimi, mutta silti siitä on pidettävä kiinni. Oppia ikä kaikki.

    VastaaPoista