 | |
| Niin innoissaan |
tiistai 13. joulukuuta 2011
Back on Track
Ostin Titolle Back on Trackin loimen ja itselleni poolopaidan, housut, kaulurin sekä pohjalliset. Puin Titolle loimen päälle ja siinähän se luki kissan kokoisilla kirjaimilla "Back on Track". Elämä jatkuu.
Sanat hukassa
Viimeisimmät tekstini ovat olleet tunteiden purkamista. Ne ovat olleet sisintäni nakertavien ajatusten jakamista. Tämä on ollut minulle yksi tapa käsitellä Ramin menetystä. Kiitos lukijoilleni, jotka ovat jakaneet kokemuksen kanssani.
Titon kanssa on ehtinyt näiden parin viikon sisällä tapahtua paljon. Olemme käyneet useamman kerran jo crossaamassa, vierailleet Messukeskuksessa Voittajassa, innostuneet pitkästä aikaa tokosta ja opetelleet jälleen viilaamaan pilkkua. Lisäksi työkaveri kävi kokeilemassa Titon ohjaamista ja leikittämistä. Lupasinpa myös Titolle, että se pääsee ensi vuonna tuomareiden silmienkin alle...
Näistä kaikista voisin kirjoittaa vaikkapa romaanin. Kun viimeisimmät kirjoitukset ovat olleet muistokirjoituksia, on vaikea siirtyä pohtimaan treenien kulkemista. Se tuntuu jotenkin väärältä.
Titon kanssa on ehtinyt näiden parin viikon sisällä tapahtua paljon. Olemme käyneet useamman kerran jo crossaamassa, vierailleet Messukeskuksessa Voittajassa, innostuneet pitkästä aikaa tokosta ja opetelleet jälleen viilaamaan pilkkua. Lisäksi työkaveri kävi kokeilemassa Titon ohjaamista ja leikittämistä. Lupasinpa myös Titolle, että se pääsee ensi vuonna tuomareiden silmienkin alle...
Näistä kaikista voisin kirjoittaa vaikkapa romaanin. Kun viimeisimmät kirjoitukset ovat olleet muistokirjoituksia, on vaikea siirtyä pohtimaan treenien kulkemista. Se tuntuu jotenkin väärältä.
Mitä jos..?
Kaikkihan me tiedämme, että olemme kuolevaisia. Kaikki elävä on kuolevaista. Ramin vanhetessa tulin yhä tietoisemmaksi siitä, että sen loppu lähenee. Rami ei kuitenkaan vanhentunut niin kuin koirat mielestäni yleensä vanhenevat. Vai kieltäydyinkö huomaamattani ajattelemasta asiaa? Kyllä se harmaantui ja kuuroutuikin viimeisen puolen aikana. Se jaksoi kuitenkin aina innostua temppujen tekemisestä ja innostua ulos lähtemisestä. Se heitteli itsekseen puruluita ilmaan ja syöksyi niiden perään. Rami nautti elämästä.
Kun sain äidiltäni viestin, että Rami käyttäytyy oudosti ja kaikki ei ole ihan kunnossa, maa katosi jalkojeni alta. Tuntui kuin jokin olisi humahtanut lävitseni. Päätin heti mennä tulevana vapaapäivänäni saareen katsomaan, mistä on kyse. Ostin Ramille hyvää lihaa ja herkullisia naudanmahaherkkuja tuliaisiksi.
Rami on aina halunnut istua jossain, mistä näkee mahdollisimman paljon. Talomme on pienen mäen päällä ja sieltä näkee hyvin, mitä ympärillä tapahtuu. Lähestyessäni kotia, näin kaiken harmaan ja märän keskellä tutun naaman. Vitivalkoinen rinta ja musta maski. Kyyneleet alkoivat valua heti ja juoksin Ramin luo. Polvistuin sen eteen, halasin ja itkin.
Näin Ramista heti, ettei kaikki ollut hyvin. Sen näkee joskus koiran silmistä.
Rami ei liikkunut yhtään ylimääräisiä askelia. Se käveli ja horjahteli hitaasti eteenpäin. Kotiin täytyy nousta pari rappusta ja Rami kaatui. Se täytyi nostaa takaisin jaloilleen ja auttaa sisään. Sisällä se seisoi enemmän kuin yleensä. Sen oli selvästi vaikea istuutua. Vaihtoehdot olivat seisominen tai meneminen vaivalloisesti makaamaan. Maasta seisomaan nouseminen oli vielä vaikeampaa.
Rami sai paljon nameja vain siksi, että se oli söpö. Minä, joka aina vaadin koiria tekemään ruokansa eteen jotakin, annoin koiralle kasoittain ruokaa, koska se oli söpö.
Sinä päivänä ymmärsin vähitellen, että Ramin kanssa eletty elämä oli loppumassa.
Ramin kunto heikkeni seuraavina päivinä nopeasti. Se sai rankkoja kohtauksia öisin ja kaatuili yhä enemmän. Vaikka intoa riittikin välillä pieniin juoksuaskeliin, yleiskunto romahti. Suunniteltua aikaa eläinlääkärille aikaistettiin. Eläinlääkäri kertoi, mistä kaikesta voisi olla kyse. Sitä seuraavat hetket olivat raskaita ja tuntui kuin olisin pidellyt hiekkaa käsissäni. Hiekka valui sormieni lävitse, vaikka yritin pidellä sitä parhaani mukaan.
Minä en muista elämää ennen Ramia. Minä en tiedä, minkälaista on mennä seuraavan kerran saareen ja todeta, että Rami ei istu mäen päällä odottamassa.
Vaikka tiedän, että päätös oli oikea, en voi olla ajattelematta, mitä jos... Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin toisin?
Kun sain äidiltäni viestin, että Rami käyttäytyy oudosti ja kaikki ei ole ihan kunnossa, maa katosi jalkojeni alta. Tuntui kuin jokin olisi humahtanut lävitseni. Päätin heti mennä tulevana vapaapäivänäni saareen katsomaan, mistä on kyse. Ostin Ramille hyvää lihaa ja herkullisia naudanmahaherkkuja tuliaisiksi.
Rami on aina halunnut istua jossain, mistä näkee mahdollisimman paljon. Talomme on pienen mäen päällä ja sieltä näkee hyvin, mitä ympärillä tapahtuu. Lähestyessäni kotia, näin kaiken harmaan ja märän keskellä tutun naaman. Vitivalkoinen rinta ja musta maski. Kyyneleet alkoivat valua heti ja juoksin Ramin luo. Polvistuin sen eteen, halasin ja itkin.
Näin Ramista heti, ettei kaikki ollut hyvin. Sen näkee joskus koiran silmistä.
Rami ei liikkunut yhtään ylimääräisiä askelia. Se käveli ja horjahteli hitaasti eteenpäin. Kotiin täytyy nousta pari rappusta ja Rami kaatui. Se täytyi nostaa takaisin jaloilleen ja auttaa sisään. Sisällä se seisoi enemmän kuin yleensä. Sen oli selvästi vaikea istuutua. Vaihtoehdot olivat seisominen tai meneminen vaivalloisesti makaamaan. Maasta seisomaan nouseminen oli vielä vaikeampaa.
Rami sai paljon nameja vain siksi, että se oli söpö. Minä, joka aina vaadin koiria tekemään ruokansa eteen jotakin, annoin koiralle kasoittain ruokaa, koska se oli söpö.
Sinä päivänä ymmärsin vähitellen, että Ramin kanssa eletty elämä oli loppumassa.
Ramin kunto heikkeni seuraavina päivinä nopeasti. Se sai rankkoja kohtauksia öisin ja kaatuili yhä enemmän. Vaikka intoa riittikin välillä pieniin juoksuaskeliin, yleiskunto romahti. Suunniteltua aikaa eläinlääkärille aikaistettiin. Eläinlääkäri kertoi, mistä kaikesta voisi olla kyse. Sitä seuraavat hetket olivat raskaita ja tuntui kuin olisin pidellyt hiekkaa käsissäni. Hiekka valui sormieni lävitse, vaikka yritin pidellä sitä parhaani mukaan.
Minä en muista elämää ennen Ramia. Minä en tiedä, minkälaista on mennä seuraavan kerran saareen ja todeta, että Rami ei istu mäen päällä odottamassa.
Vaikka tiedän, että päätös oli oikea, en voi olla ajattelematta, mitä jos... Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin toisin?
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Walk away
That's what you do
And it looks like I'm
Somebody you, once knew
You're caught in a corner
With nowhere to hide, you're eyes
Do you think you wanna
Say goodbye
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
There's a bit of me
That will always be, with you
And something tells me
This is love due
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Heyay
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
That's what you do
And it looks like I'm
Somebody you, once knew
You're caught in a corner
With nowhere to hide, you're eyes
Do you think you wanna
Say goodbye
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
There's a bit of me
That will always be, with you
And something tells me
This is love due
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Heyay
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
- Will Young "Come On"
tiistai 29. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Not strong enough
On se vaan mieltä murentavaa, kun tietää, että toisen lähtö lähenee. Rami on välillä huonona (hyvin huonona) ja tänään taas virkeä ja voimissaan. Nyt katsotaan päivä kerrallaan, miten tuo etenee. Ikäähän sillä on jo 15 vuotta, 7kk ja 10 päivää. Eilen näin, miten Rami kaatuili, huojui ja törmäsi asioihin, kun takajalat eivät jaksaneet. Se näytti niin raasulta, että minusta tuntui kuin naru kiristyisi kaulani ympärillä.
Mutta sillä hetkellä, kun tiedossa on ruokaa, koiran ilme muuttuu. Sen silmiin syttyy valo ja se tekee kovasti töitä saadakseen haluamansa. Rami sai eilen tehdä temppuja, joissa riitti makaaminen lattialla. Käytiin läpi perinteiset:
- peukalon näyttäminen, kun kämmen on auki
- pään heittäminen tyynylle
- jalkojen ristiminen monta kertaa puolelta toiselle
- vasemmasta kädestä ei saa ottaa
Rami teki niin innoissaan, että ehdin jo unohtaa, mikä sen voinnin oikea laita on. Päätös olisi helpompi, jos Ramin pää ei enää toimisi - se olisi sokea, täysin kuuro, dementoitunut ja näiden lisäksi vielä fyysisesti huonossa kunnossa. Mitä tehdä, kun toisen pää toimii moitteettomasti?
Mutta sillä hetkellä, kun tiedossa on ruokaa, koiran ilme muuttuu. Sen silmiin syttyy valo ja se tekee kovasti töitä saadakseen haluamansa. Rami sai eilen tehdä temppuja, joissa riitti makaaminen lattialla. Käytiin läpi perinteiset:
- peukalon näyttäminen, kun kämmen on auki
- pään heittäminen tyynylle
- jalkojen ristiminen monta kertaa puolelta toiselle
- vasemmasta kädestä ei saa ottaa
Rami teki niin innoissaan, että ehdin jo unohtaa, mikä sen voinnin oikea laita on. Päätös olisi helpompi, jos Ramin pää ei enää toimisi - se olisi sokea, täysin kuuro, dementoitunut ja näiden lisäksi vielä fyysisesti huonossa kunnossa. Mitä tehdä, kun toisen pää toimii moitteettomasti?
perjantai 25. marraskuuta 2011
Älä lähde vielä
Olet ollut pienen lapsen toiveiden täyttymys.
Olet merkinnyt minulle enemmän kuin osasin koskaan uskoakaan.
Olet tuonut valoa, kun varjo on yrittänyt pimentää.
Olet ollut syy jaksaa, kun uupumus on koittanut viedä voiton.
Olet ollut lähellä, kun sinua on eniten tarvittu.
Olet tehnyt kaiken niin hyvin kuin sinulle on opetettu.
Olet opettanut minulle, että pienilläkin asioilla on suuri merkitys.
Olet näyttänyt, miten tärkeää on elää hetkessä.
Olet osoittanut olevasi vahva ja päättäväinen.
Olet ollut syy elää.
Minä tarvitsen sinua - mutta tarvitsetko sinä enää minua?
Älä lähde, Rami. Älä lähde vielä.
Olet merkinnyt minulle enemmän kuin osasin koskaan uskoakaan.
Olet tuonut valoa, kun varjo on yrittänyt pimentää.
Olet ollut syy jaksaa, kun uupumus on koittanut viedä voiton.
Olet ollut lähellä, kun sinua on eniten tarvittu.
Olet tehnyt kaiken niin hyvin kuin sinulle on opetettu.
Olet opettanut minulle, että pienilläkin asioilla on suuri merkitys.
Olet näyttänyt, miten tärkeää on elää hetkessä.
Olet osoittanut olevasi vahva ja päättäväinen.
Olet ollut syy elää.
Minä tarvitsen sinua - mutta tarvitsetko sinä enää minua?
Älä lähde, Rami. Älä lähde vielä.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Pakko ravata
Koirathan osaavat liikkua monella tavalla. Löytyy ihan paikallaan seisominen, jolkottelu, väsynyt eteneminen, hiipiminen, kevyt ravi, reipas ravi, letkeä laukka, kovempi laukka, tykitys korvat takana niin kovaa kuin pääsee ja näistä tietysti monia välimuotoja.
Tiedän yhden Rajatapauksen, jolta löytyvät ensimmäinen ja viimeinen mainituista. Kyseinen otus osaa seistä paikallaan ja juosta niin kovaa, että tassut vain hipaisevat välillä maata. Tämä kasvattaa lihaksia tietojeni mukaan aikas yksipuolisesti. Jaloissa on sellaiset muskelit, että Paikkiksellakin kadehtivat. Syvien lihasten, niiden pienien ja sitäkin tärkeämpien, harjoituttaminen jää kuitenkin vähemmälle. Koska Tito ei vapaaehtoisesti raville siirry, se täytyy opettaa.
Yksi reippaan tunnin lenkki (josta siis vartti harjoiteltiin) teki tehtävänsä. Tito kiinni ja minulta hölkkä päälle. Tito ajatteli, että nyt juostaan! No, eipä juostu ja käskin hidastamaan. Tito siirtyi viereeni ravaamaan ja ajatteli, että tässä siis tokoillaan ja pitää juosta seuruussa. Kyllähän se siinä ravasi, mutta tätä minä en halunnut. Käskin siirtymään eteen. Kehuin aina, kun katse oli eteen eikä kohti minua. Jos siirtyi laukalle, käskin hiljentämään. Ravilla kehuin, mutten innostanut.
Tänään otin keppitreenin jälkeen loppulämpän pitkälti ravina. Kerran nosti laukaksi, mutta tajusi heti, että nyt piti malttaa ravata. Katse pysyi koko ajan edessä ( paitsi parista ohitetusta ihmisestä ja koirasta otti kontaktia) ja ravi pysyi tasaisena. Mitään en näyttelyistä ymmärrä, mutta Tito näytti hemmetin hyvältä, kun veti rivakkaa ravia. Selvästi keskittyi tekemiseen ja eikä kertaakaan kirinyt taluttimen nokkaan vetämään. Hihna pysyi löysänä koko ajan. Tätä tehdään nyt lisää, jotta Titon lihaksisto kehittyy entistä paremmaksi. Onhan se hyvässä kunnossa, mutta aina voi parantaa...
Tiedän yhden Rajatapauksen, jolta löytyvät ensimmäinen ja viimeinen mainituista. Kyseinen otus osaa seistä paikallaan ja juosta niin kovaa, että tassut vain hipaisevat välillä maata. Tämä kasvattaa lihaksia tietojeni mukaan aikas yksipuolisesti. Jaloissa on sellaiset muskelit, että Paikkiksellakin kadehtivat. Syvien lihasten, niiden pienien ja sitäkin tärkeämpien, harjoituttaminen jää kuitenkin vähemmälle. Koska Tito ei vapaaehtoisesti raville siirry, se täytyy opettaa.
Yksi reippaan tunnin lenkki (josta siis vartti harjoiteltiin) teki tehtävänsä. Tito kiinni ja minulta hölkkä päälle. Tito ajatteli, että nyt juostaan! No, eipä juostu ja käskin hidastamaan. Tito siirtyi viereeni ravaamaan ja ajatteli, että tässä siis tokoillaan ja pitää juosta seuruussa. Kyllähän se siinä ravasi, mutta tätä minä en halunnut. Käskin siirtymään eteen. Kehuin aina, kun katse oli eteen eikä kohti minua. Jos siirtyi laukalle, käskin hiljentämään. Ravilla kehuin, mutten innostanut.
Tänään otin keppitreenin jälkeen loppulämpän pitkälti ravina. Kerran nosti laukaksi, mutta tajusi heti, että nyt piti malttaa ravata. Katse pysyi koko ajan edessä ( paitsi parista ohitetusta ihmisestä ja koirasta otti kontaktia) ja ravi pysyi tasaisena. Mitään en näyttelyistä ymmärrä, mutta Tito näytti hemmetin hyvältä, kun veti rivakkaa ravia. Selvästi keskittyi tekemiseen ja eikä kertaakaan kirinyt taluttimen nokkaan vetämään. Hihna pysyi löysänä koko ajan. Tätä tehdään nyt lisää, jotta Titon lihaksisto kehittyy entistä paremmaksi. Onhan se hyvässä kunnossa, mutta aina voi parantaa...
lauantai 5. marraskuuta 2011
Tito harrastaa, Nova harrastaa
Hyvä tavaton sentään...
Miten päin kiertelenkin, tosiasia ei muuksi muutu. Tiistaina saapuu uusi setti 2x2-keppejä ja marraskuun ajan syödään tattaripuuroa. Tito siirtyy tietysti Pedigree-linjalle. Onhan siinä kuitenkin "Kaikki, mitä koirasi tarvitsee".
Sitten on 12 kepakkoa talossa ja pääsen kokeilemaan entistäkin hauskempia häiriöitä. Nyt keppejä on ollut yhteensä 6, mikä on todella vähän, jos haluaa treenata häiriöitä monipuolisesti. Miksikö? Koska tuo karvakaulus on niin nopea, etten ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, joita haluaisin!
Tänään tuli taas todettua, että Titolla on aivan käsittämätön imu kepeille. Tein enemmän pensaiden kiertoja kuin ennen ja Tito yritti jokaisen pensaan jälkeen juosta kepeille. Se ei myöskään huomaa vierestä käveleviä lenkkeilijöitä tai ohi kulkeneita koiria. Sopii minulle.
Vähän tokoa
Puukapulalla on tehty vauhtinoutoja muutamaan otteeseen. Yhdellä kerralla tein liian monta ja hakkasin sen jälkeen kapulalla itseäni päähän. Yksi vielä, enää yksi...
Metallikapulaa Tito pitää pitkään ja rauhallisesti. Pitoharjoituksien lisäksi olen tehnyt samaa vetoharjoitusta kuin puisella. Pidän siis kapulaa polvieni tai käsieni välissä ja Titon pitää vetää sitä tasaisesti pois. Naksun saa hyvästä rauhallisesta vedosta. Välillä teen niin, että peitän keskiön kädellä, jolloin Tito yrittii kuonolla saada kättäni siirrettyä. Jos tökkii ja työntää hyvin, otan käden pois ja Tito saa taas vetää. Metallilla olen tehnyt pitoharjoituksia koira edessä etuperin ja koira edessä takaperin. Nämä ovat taas näitä omia sävellyksiäni.
Edessä pidoissa Tito istuu joko luovutusasennossa tai ihan puolen metrin päässä. Peruspitoa ja kapulan pitää pysyä suussa, vaikka kädet lähestyvät.
Takaperin pitämiseen päädyin, kun mietin, miten voisin vahvistaa luovutuksen asentoa ilman, että sotken varsinaiseen luovutusasentoon (istumiseen edessä).
Selvennys: halusin, että Tito osaa pitää hyvin kapulaa suussa ja kuonoa taivasta kohti ilman, että se on kuitenkaan luovutusasennossa.
Idea on kuitenkin se, että Tito istuu jalkojeni välissä katsoen kanssani samaan suuntaan. Annan sille kapulan suuhun ja sen tehtävä on pitää. Tito automaattisesti ottaa kontaktia ja kirsu on näin kohti taivasta. Tadaa!
Voisin yrittää saada jonkun kuvaamaan, jotta saisitte hieman paremman käsityksen.
Kerronpa vielä loppuun, että olen aloittanut uusia harrastuksia. Pitkä purjehdustausta vaihtui jo pari vuotta sitten itsepuolustukseen - Hapkidoon. Tänä syksynä olen innostunut lisäksi kiipeilemään (köysillä ja ilman) sekä ratsastamaan. Itsepuolustusta teen 2 kertaa viikossa parin tunnin ajan kerrallaan. Kiipeilyä tulee tehtyä viikossa yhteensä 6-8 tuntia. Ratsastamassa olisi tarkoitus käydä pari kertaa kuussa. Life is Fun!
Miten päin kiertelenkin, tosiasia ei muuksi muutu. Tiistaina saapuu uusi setti 2x2-keppejä ja marraskuun ajan syödään tattaripuuroa. Tito siirtyy tietysti Pedigree-linjalle. Onhan siinä kuitenkin "Kaikki, mitä koirasi tarvitsee".
Sitten on 12 kepakkoa talossa ja pääsen kokeilemaan entistäkin hauskempia häiriöitä. Nyt keppejä on ollut yhteensä 6, mikä on todella vähän, jos haluaa treenata häiriöitä monipuolisesti. Miksikö? Koska tuo karvakaulus on niin nopea, etten ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, joita haluaisin!
Tänään tuli taas todettua, että Titolla on aivan käsittämätön imu kepeille. Tein enemmän pensaiden kiertoja kuin ennen ja Tito yritti jokaisen pensaan jälkeen juosta kepeille. Se ei myöskään huomaa vierestä käveleviä lenkkeilijöitä tai ohi kulkeneita koiria. Sopii minulle.
Vähän tokoa
Puukapulalla on tehty vauhtinoutoja muutamaan otteeseen. Yhdellä kerralla tein liian monta ja hakkasin sen jälkeen kapulalla itseäni päähän. Yksi vielä, enää yksi...
Metallikapulaa Tito pitää pitkään ja rauhallisesti. Pitoharjoituksien lisäksi olen tehnyt samaa vetoharjoitusta kuin puisella. Pidän siis kapulaa polvieni tai käsieni välissä ja Titon pitää vetää sitä tasaisesti pois. Naksun saa hyvästä rauhallisesta vedosta. Välillä teen niin, että peitän keskiön kädellä, jolloin Tito yrittii kuonolla saada kättäni siirrettyä. Jos tökkii ja työntää hyvin, otan käden pois ja Tito saa taas vetää. Metallilla olen tehnyt pitoharjoituksia koira edessä etuperin ja koira edessä takaperin. Nämä ovat taas näitä omia sävellyksiäni.
Edessä pidoissa Tito istuu joko luovutusasennossa tai ihan puolen metrin päässä. Peruspitoa ja kapulan pitää pysyä suussa, vaikka kädet lähestyvät.
Takaperin pitämiseen päädyin, kun mietin, miten voisin vahvistaa luovutuksen asentoa ilman, että sotken varsinaiseen luovutusasentoon (istumiseen edessä).
Selvennys: halusin, että Tito osaa pitää hyvin kapulaa suussa ja kuonoa taivasta kohti ilman, että se on kuitenkaan luovutusasennossa.
Idea on kuitenkin se, että Tito istuu jalkojeni välissä katsoen kanssani samaan suuntaan. Annan sille kapulan suuhun ja sen tehtävä on pitää. Tito automaattisesti ottaa kontaktia ja kirsu on näin kohti taivasta. Tadaa!
Voisin yrittää saada jonkun kuvaamaan, jotta saisitte hieman paremman käsityksen.
Kerronpa vielä loppuun, että olen aloittanut uusia harrastuksia. Pitkä purjehdustausta vaihtui jo pari vuotta sitten itsepuolustukseen - Hapkidoon. Tänä syksynä olen innostunut lisäksi kiipeilemään (köysillä ja ilman) sekä ratsastamaan. Itsepuolustusta teen 2 kertaa viikossa parin tunnin ajan kerrallaan. Kiipeilyä tulee tehtyä viikossa yhteensä 6-8 tuntia. Ratsastamassa olisi tarkoitus käydä pari kertaa kuussa. Life is Fun!
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Pikapäivitys
Tässäpä jälleen kuulumisia.
Kuonokosketus on mahtava. Tito nokkii maata tai pleksipalaa kuonollaan niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä. Olen vähitellen lisännyt omaa liikkumista ja tietysti harjoitellaan molempia puolia.
Tasapainoilua harjoitetaan jumppapallon päällä.
Pari päivää sitten opetin Titon työntämään painavaa käsipainoa kuonollaan. Ei riittänyt ihan pieni tökkäsy.
Keppien treenaaminen sujuu aina vaan paremmin. Vaikeutan edelleen niin hyvin kuin vain osaan. Tänään mm.
- lähetin kepeille ja lähdin juoksemaan kepeistä katsottuna 90° oikealle
- leikkasin edestä ja takaa
- lähetin oikealta, mutta juoksin keppien takaa vasemmalle puolelle samalla, kun Tito kepitti
- tein pari ohjauskuviota ja valssasin Titon kepeille
Summa summarun - ei me osata agilityssa muuta kuin kepit.
Yhdessä vaiheessa tuli lenkkeilijä ja olikin sopiva hetki pienelle levolle. Käskin Titon maahan ja annoin lenkkeilijän juosta ½ metrin päästä Titosta. Itse seisoin kauempana. Tito näytti taas hauskalta, kun se oikein tsemppasi, ettei vaan innostuisi liikaa ohi juoksevasta henkilöstä. Eipä sen ilme värähtänytkään.
Tokoilua tulee tehtyä lähes päivittäin. Eilen kokeilin pitkästä aikaa vauhtinoutoa. Tai noh, olen kokeillut sitä kerran aikaisemmin... Kyllä Tito osaa kapulan nostaa, pitää kauan rauhallisesti suussaan, istua kapula suussa eteen ja irrottaa käskystä. Ensimmäisellä kerralla vauhtinoudoista ei oikein tullut mitään. Muistan, ettei minulla ollut itsellä tarpeeksi selvää kuvaa siitä, mitä oikeasti halusin tehdä.
Eilen päätin perusteellisesti, mitkä asiat merkkaan ja ei muuta kuin pihalle. Kai se oli sitten kuitenkin jotain ensimmäisellä kerralla oppinut. Leikin ensin kahden patukan leikkiä, josta parin patukan jälkeen heitin kapulan.
Tito pysähtyi ja katsoi: Älä kuule yritä! Toi ei ole nahkapatukka.
Seisoin jääpatsaana ja katsoin, mitä tapahtuu.
Tito: Ai, se pitää kuitenkin juosta hakemaan. Olisit heti sanonut!
Tito siis juoksi kapulalle, nappasi suuhun ja merkkasin heti. Kovaa juoksi patukkaan kiinni.
Tein 5 toistoa ja alkoi näyttää siltä, kuin Tito tietäisi, mitä pitää tehdä.
Vai olisiko se niin, että minä osasin tällä kertaa kertoa, mitä halusin..?
Kuonokosketus on mahtava. Tito nokkii maata tai pleksipalaa kuonollaan niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä. Olen vähitellen lisännyt omaa liikkumista ja tietysti harjoitellaan molempia puolia.
Tasapainoilua harjoitetaan jumppapallon päällä.
Pari päivää sitten opetin Titon työntämään painavaa käsipainoa kuonollaan. Ei riittänyt ihan pieni tökkäsy.
Keppien treenaaminen sujuu aina vaan paremmin. Vaikeutan edelleen niin hyvin kuin vain osaan. Tänään mm.
- lähetin kepeille ja lähdin juoksemaan kepeistä katsottuna 90° oikealle
- leikkasin edestä ja takaa
- lähetin oikealta, mutta juoksin keppien takaa vasemmalle puolelle samalla, kun Tito kepitti
- tein pari ohjauskuviota ja valssasin Titon kepeille
Summa summarun - ei me osata agilityssa muuta kuin kepit.
Yhdessä vaiheessa tuli lenkkeilijä ja olikin sopiva hetki pienelle levolle. Käskin Titon maahan ja annoin lenkkeilijän juosta ½ metrin päästä Titosta. Itse seisoin kauempana. Tito näytti taas hauskalta, kun se oikein tsemppasi, ettei vaan innostuisi liikaa ohi juoksevasta henkilöstä. Eipä sen ilme värähtänytkään.
Tokoilua tulee tehtyä lähes päivittäin. Eilen kokeilin pitkästä aikaa vauhtinoutoa. Tai noh, olen kokeillut sitä kerran aikaisemmin... Kyllä Tito osaa kapulan nostaa, pitää kauan rauhallisesti suussaan, istua kapula suussa eteen ja irrottaa käskystä. Ensimmäisellä kerralla vauhtinoudoista ei oikein tullut mitään. Muistan, ettei minulla ollut itsellä tarpeeksi selvää kuvaa siitä, mitä oikeasti halusin tehdä.
Eilen päätin perusteellisesti, mitkä asiat merkkaan ja ei muuta kuin pihalle. Kai se oli sitten kuitenkin jotain ensimmäisellä kerralla oppinut. Leikin ensin kahden patukan leikkiä, josta parin patukan jälkeen heitin kapulan.
Tito pysähtyi ja katsoi: Älä kuule yritä! Toi ei ole nahkapatukka.
Seisoin jääpatsaana ja katsoin, mitä tapahtuu.
Tito: Ai, se pitää kuitenkin juosta hakemaan. Olisit heti sanonut!
Tito siis juoksi kapulalle, nappasi suuhun ja merkkasin heti. Kovaa juoksi patukkaan kiinni.
Tein 5 toistoa ja alkoi näyttää siltä, kuin Tito tietäisi, mitä pitää tehdä.
Vai olisiko se niin, että minä osasin tällä kertaa kertoa, mitä halusin..?
perjantai 21. lokakuuta 2011
8 ajatusta Titosta
Sain toisen haasteen ja otan nyt tämänkin vastaan. Kiitos, Joona, haasteesta!
Sen sijaan, että kertoisin 8 asiaa itsestäni uudemman kerran, ajattelin kertoa asioita Titosta.
1. Titon koko nimi on Divining Rod's All In One. Sain itse keksiä tuon loppuosan ja sanoisin, että nimestä huomaa, millä asenteella otin Titon vastaan.
2. En ole koskaan nähnyt, että Tito näyttäisi hampaitaan ja yrittäisi olla hurja. Jos leikki toisen koiran kanssa käy rajuksi, Tito näyttää lähinnä hölmistyneeltä. "Miksi sä riepottelet mua mun kaulanahoista? Ollaanko kavereita kuitenkin?" Tito ei ole kuitenkaan nössö, joka heittäytyy selälleen heti, kun joku mahtailee. Se heittää pari kieppiä, näyttää muutaman tempun ja yrittää tehdä toiseen vaikutuksen.
3. Olen hyvin tyytyväinen Titon luoksetuloon. Luoksetulo on varmaankin ainoa asia, jonka opettamisen suunnittelin perusteellisesti.
4. Tito voi tuijottaa jalkapalloa vaikka koko päivän. Se pari kertaa saanut talvella juosta pitkin peltoa jalkapallon kanssa ja sen jälkeen sellaisen näkeminen saa Titon unohtamaan kaiken muun. Pari päivää sitten treenattiin taas jalkapallopelin vieressä - samalla kentällä.
5. En ole tekemässä Titosta kisakenttien kuningasta. Moni kysyy, milloin menemme kisoihin ja kuinka paljon treenaamme. Minä otin itselleni bc:n, koska halusin koiran, joka pysyy perässäni. Tito pysyy. Halusin koiran, jonka kanssa voin tehdä "mitä vain". Näillä näkymin suojelun harrastaminen olisi suuren työn takana, mutta uskon kestäväni tämän menetyksen. Minulla ei ole suurempia suunnitelmia Titon kanssa. Haluan toki jossain vaiheessa käydä kokeilemassa, mitä joku tuomari tykkää meidän tekemisestä. Sen näkee sitten. Joku sanoisi, että me treenaamme monta kertaa joka päivä. Toinen voisi tuhahtaa, ettei meidän touhu ole treenaamista nähnytkään.
6. Jostain syystä mielestäni on hauskaa, kun Tito osaa tulla "suunnasta kuin suunnasta" eteeni istumaan. Voin kääntää Titolle selän ja se löytää nopsasti paikkansa edestäni istumassa. Ehkä tästä on apua ohjatussa noudossa - koska niitä kapuloitahan haetaan selän takaa...
7. Sanoisin, että Tito on hoitanut hommansa tähän asti kunnialla. Haluan nimittäin tulevaisuudessa lisää näitä "rajatapauksia".
8. Kun tulin eilen aamulla kylpuhuoneesta, Tito seisoi läppärini päällä. Läppäri oli siis pöydällä ja Tito sen päällä. Talvirukkasia joululahjaksi?
Sen sijaan, että kertoisin 8 asiaa itsestäni uudemman kerran, ajattelin kertoa asioita Titosta.
1. Titon koko nimi on Divining Rod's All In One. Sain itse keksiä tuon loppuosan ja sanoisin, että nimestä huomaa, millä asenteella otin Titon vastaan.
2. En ole koskaan nähnyt, että Tito näyttäisi hampaitaan ja yrittäisi olla hurja. Jos leikki toisen koiran kanssa käy rajuksi, Tito näyttää lähinnä hölmistyneeltä. "Miksi sä riepottelet mua mun kaulanahoista? Ollaanko kavereita kuitenkin?" Tito ei ole kuitenkaan nössö, joka heittäytyy selälleen heti, kun joku mahtailee. Se heittää pari kieppiä, näyttää muutaman tempun ja yrittää tehdä toiseen vaikutuksen.
3. Olen hyvin tyytyväinen Titon luoksetuloon. Luoksetulo on varmaankin ainoa asia, jonka opettamisen suunnittelin perusteellisesti.
4. Tito voi tuijottaa jalkapalloa vaikka koko päivän. Se pari kertaa saanut talvella juosta pitkin peltoa jalkapallon kanssa ja sen jälkeen sellaisen näkeminen saa Titon unohtamaan kaiken muun. Pari päivää sitten treenattiin taas jalkapallopelin vieressä - samalla kentällä.
5. En ole tekemässä Titosta kisakenttien kuningasta. Moni kysyy, milloin menemme kisoihin ja kuinka paljon treenaamme. Minä otin itselleni bc:n, koska halusin koiran, joka pysyy perässäni. Tito pysyy. Halusin koiran, jonka kanssa voin tehdä "mitä vain". Näillä näkymin suojelun harrastaminen olisi suuren työn takana, mutta uskon kestäväni tämän menetyksen. Minulla ei ole suurempia suunnitelmia Titon kanssa. Haluan toki jossain vaiheessa käydä kokeilemassa, mitä joku tuomari tykkää meidän tekemisestä. Sen näkee sitten. Joku sanoisi, että me treenaamme monta kertaa joka päivä. Toinen voisi tuhahtaa, ettei meidän touhu ole treenaamista nähnytkään.
6. Jostain syystä mielestäni on hauskaa, kun Tito osaa tulla "suunnasta kuin suunnasta" eteeni istumaan. Voin kääntää Titolle selän ja se löytää nopsasti paikkansa edestäni istumassa. Ehkä tästä on apua ohjatussa noudossa - koska niitä kapuloitahan haetaan selän takaa...
7. Sanoisin, että Tito on hoitanut hommansa tähän asti kunnialla. Haluan nimittäin tulevaisuudessa lisää näitä "rajatapauksia".
8. Kun tulin eilen aamulla kylpuhuoneesta, Tito seisoi läppärini päällä. Läppäri oli siis pöydällä ja Tito sen päällä. Talvirukkasia joululahjaksi?
maanantai 17. lokakuuta 2011
Titon keppijumppa jatkuu
 |
| Kuva: Mari Lustig |
Tito on metka, kun se tajuaa, että olen menossa hakemaan keppejä varastosta. Se pysähtyy, alkaa tuijottaa intensiivisesti ja menee matalaksi. Otus ei hievahdakaan, kun laitan keppejä paikoilleen. "Noni" ja Tito juoksee luokseni. Otan pannasta kiinni ja Tito tuijottaa keppejä. Päästän irti ja kepit onkin jo pujoteltu siinä vaiheessa.
Vaihtelen lähestymiskulmia, omaa sijaintiani, omaa nopeutta, omaa suuntaa, lähetysetäisyyttä jne. Jos teen täysin uutta, laitan yleensä 4 keppiä, jotta pääsen heti palkkaamaan. Kun uusi harjoitus sujuu, lisään kolmannen keppiparin. Yksi hauska harjoitus: juoksen Titon kanssa kepeiltä pois ja hihkasen "Go!". Juoksemme siis kepeiltä pois ja käskyn kuultuaan Tito kiepsahtaa 180*, juoksee takaisin kepeille ja pujottelee ne. Voin myös ohjailla Titoa katulamppujen sekä puskien ympäri, sanoa yht'äkkiä "Go!" ja Tito hakee kepit heti.
 |
| Kuva: Mari Lustig |
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Blogihaaste: Tunnustuksia
Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
Kiitos kuuluu Heidille. Samalla onnittelut hyväksytystä BH-kokeesta!
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle.
Katsotaan nyt...
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
Hmm...
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tässäpä 8 asiaa minusta.
1. Minua on luultu ala-asteelta asti pojaksi niin monta kertaa, että olen täysin tottunut siihen. Naiset ovat järkyttyneinä katsoneet, kun tupsahdan naisten vessaan tai puhuhuoneeseen. Olen pienestä asti saanut myös kuulla monenmoista kommenttia poikamaisuudestani. Loukkaannunko? Enpä oikeastaan. Lähinnä mielestäni on surullista, miten rumasti ihmiset asiaa kommentoivat.
2. Elämäni parhaimpia hetkiä ovat olleet mm.
- Viikko isän kanssa lapissa huskien parissa.
- Viikko Norjassa lautailemassa.
- Titon tuleminen elämääni.
- Älykkäät sanailut ja vinoilut tiettyjen ihmisten kanssa. Ah, miten paljon näppärä sanailu saakaan aikaan!
- Äitini reaktio, kun kerroin kuuluvani "5 %:iin väestöstä".
- Istuminen ylioppilaslakki sylissä salissa tietämättä, miten kirjoitukseni menivät. Katsoin arvosanat vasta lakki päässä, kun muut olivat omistaan tietoisia jo viikkoja aiemmin. Elämässä pitää olla jännitystä!
- Viikko lapissa, kun olin Ylläksellä töissä. Illalla kiipeäminen tunturin päälle auringonlaskussa ja ympärille avautuvien maisemien ihaileminen.
3. Pidän fyysisten haasteiden voittamisesta.
4. Minulla on todella paha tapa ostaa tarpeettoman kalliita takkeja. Minulla on myös paha tapa tulla iloiseksi, kun puen sellaisen päälleni. Hyi, mikä materialisti...
5. Olen katkaissut muutamalta linnunpoikaselta kaulat vetämällä niiden päät irti. Kaveri oli ajanut pesän päältä ruohonleikkurilla. Kerroin kaverille, ettei poikasilla ollut enää mitän hätää...
6. Olen "hieman" rämäpää. Pidän kovasta vauhdista ja mietin vasta vauhtiin päästyäni, miten pysähtyminen tapahtuu.
7. Puhun paljon, mistä vain ja kenelle vain.
8. Minua kiehtoo oppiminen. Opin mielelläni vaikkapa eri urheilulajeista, fysiikasta, kaivinkoneen ajamisesta tai ruoka-aineiden vaikutuksista ihmiseen. Tylsistyn, jos en opi uutta.
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
Kiitos kuuluu Heidille. Samalla onnittelut hyväksytystä BH-kokeesta!
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle.
Katsotaan nyt...
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
Hmm...
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tässäpä 8 asiaa minusta.
1. Minua on luultu ala-asteelta asti pojaksi niin monta kertaa, että olen täysin tottunut siihen. Naiset ovat järkyttyneinä katsoneet, kun tupsahdan naisten vessaan tai puhuhuoneeseen. Olen pienestä asti saanut myös kuulla monenmoista kommenttia poikamaisuudestani. Loukkaannunko? Enpä oikeastaan. Lähinnä mielestäni on surullista, miten rumasti ihmiset asiaa kommentoivat.
2. Elämäni parhaimpia hetkiä ovat olleet mm.
- Viikko isän kanssa lapissa huskien parissa.
- Viikko Norjassa lautailemassa.
- Titon tuleminen elämääni.
- Älykkäät sanailut ja vinoilut tiettyjen ihmisten kanssa. Ah, miten paljon näppärä sanailu saakaan aikaan!
- Äitini reaktio, kun kerroin kuuluvani "5 %:iin väestöstä".
- Istuminen ylioppilaslakki sylissä salissa tietämättä, miten kirjoitukseni menivät. Katsoin arvosanat vasta lakki päässä, kun muut olivat omistaan tietoisia jo viikkoja aiemmin. Elämässä pitää olla jännitystä!
- Viikko lapissa, kun olin Ylläksellä töissä. Illalla kiipeäminen tunturin päälle auringonlaskussa ja ympärille avautuvien maisemien ihaileminen.
3. Pidän fyysisten haasteiden voittamisesta.
4. Minulla on todella paha tapa ostaa tarpeettoman kalliita takkeja. Minulla on myös paha tapa tulla iloiseksi, kun puen sellaisen päälleni. Hyi, mikä materialisti...
5. Olen katkaissut muutamalta linnunpoikaselta kaulat vetämällä niiden päät irti. Kaveri oli ajanut pesän päältä ruohonleikkurilla. Kerroin kaverille, ettei poikasilla ollut enää mitän hätää...
6. Olen "hieman" rämäpää. Pidän kovasta vauhdista ja mietin vasta vauhtiin päästyäni, miten pysähtyminen tapahtuu.
7. Puhun paljon, mistä vain ja kenelle vain.
8. Minua kiehtoo oppiminen. Opin mielelläni vaikkapa eri urheilulajeista, fysiikasta, kaivinkoneen ajamisesta tai ruoka-aineiden vaikutuksista ihmiseen. Tylsistyn, jos en opi uutta.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Kuva-arvoitus
 |
| Kuva: Mari Lustig |
1.Kysymys
Mille kuvan koirista sanottiin, että nyt otetaan kuva?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie
2. Kysymys
Mikä kuvan koirista näyttää söpöimmältä?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie
3. Kysymys
Mikä kuvan koirista yrittää viestittää haluavansa hieman etäisyyttä kahteen muuhun koiraan?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie
perjantai 7. lokakuuta 2011
Saako tästä edes puhua?
Koirallisia ihmisiä yhdistää usein asia, mistä ollaan hipihiljaa. Kukaan ei uskalla ottaa sitä puheeksi, koska jokainen luulee olevansa sairautensa kanssa yksin.
Näin kyseinen sairaus eteni minulla.
Kun olin pieni, halusin koiraa todella paljon. Kerroin äidillenikin, ettei ole mitään järkeä elää, jos ei ole koiraa. Koira tuli ja valkoisella hännänpäällä varustettu pentu valtasi sydämeni. Valloittava pentu kasvoi ja siitä tuli koira, joka...
- haukkuu huvin vuoksi pihalla
- varmistaa ennen käskyjen tottelemista palkan laadun ja tekemisen kannattavuuden
- reissaa omin päin saaresta jäiden yli mantereelle juoksuisten narttujen perässä
- astuu valioluokan spanielin menestyksekkäästi
- menettää pallinsa kolmen vuoden iässä, muttei yhtään luonnetta
- tappaa supikoiran vaikka flexin päässä
- leikkii leluilla kerran vuodessa
- karkaa autosta ja käy shoppailemassa ostoskeskuksessa, kun omistaja on terveyskeskuksessa
Näiden lisäksi Rami...
- osaa ontua käskystä
- osaa olla ottamatta vasemmasta kädestä, vaikka sen tunkee kuonoon kiinni
- osaa kerätä kolikot lattialta snapsilasiin
- rakastaa temppujen tekemistä
- maalasi vesiväreillä ja pensseleillä maalauksia, koska Lemmikki-lehdessä joku koira osasi moisen tempun
- on tyynen rauhallinen, vaikka sitä kääntelee ja vääntelee (halusin, että Rami näyttää bortsulta, joten käänsin sen korvien kärjet alas)
- ei ole koskaan rikkonut kotona mitään
- oli sisäsiisti heti kotiutuessaan
- on opettanut monella tapaa, miten asiat olisi voinut tehdä toisin
- on 15,5 -vuotias, vaikka suurimman osan elämästään onkin syönyt markettiruokaa (nyt raa'alla)
- on oppinut yli 300 temppua
Rami on toiminut opaskoiranani, kun tein sille opaskoiravaljaat ja kävelin side silmillä pitkin teitä.
Rami on opetellut agilityn saloja ja harjoittelemista varten rakensin sille esteet.
Rami on käynyt agilitykurssin pääsykokeissa karaten paikkamakuusta rähisemään kultaisellenoutajalle.
Rami on parhaansa mukaan yrittänyt opetella aakkosia, muttei jostain syystä oppinut niitä heti.
Rami on toiminut rekikoirana vetäen paukkupakkasissa sementtisäkkejä jäällä.
Rami on onneton nuuskuttelija ja tekee nuuskimisääntä vain miellyttääkseen omistajaansa. Kaiken voi löytää silmillä, jos jaksaa etsiä.
Niinpä niin, myötä- ja vastoinkäymisissä. Hirvittävä...n ihana koira, joka saa kärsivällisyyden pettämään aika ajoin.
Muutin pois kotoa muutama vuosi sitten ja vähitellen ajatus omasta koirasta alkoi vahvistua. Toki olin jo agilityn maailmanmestaruuskisoista vuodelta 2000 asti ihastellut mustavalkoista paimenkoiraa. Nyt alkoi kuitenkin tuntua, ettei enää tarvinnut katsella vain muiden rajapaimenia - voisin hankkia oman.
Aloin etsiä kasvattajia ja muutaman mutkan kautta löytyi Tito. Kasvattajien etsimisen ja pentueiden tutkimisten keskellä alkoi muodostua ajatus siitä omasta bc:stä. Se olisi täydellinen. Se osaisi temppuja jokaiselle vuoden päivälle. Se käyttäytyisi hyvin. Se olisi uskollinen "Lassie" ja katsoisi minun perääni.
Kun pentue syntyi ja tajusin pentuni nähneeni päivänvalon, tuntui odotus sietämättömältä. Kaipasin pentua ja tyydytin tuskaani ostamalla pentutarvikkeita. Kipot, aitaus, pari hihnaa ja panta. Leluja tietysti, koska tämä koira leikkisi kanssani vaikka joka päivä. Harjakäsine ja kynsisakset, jotta pentu oppisi käsittelyyn heti alkuunsa. Ruoaksi pussi samaa ruokaa, jota kasvattajakin syötti. Jääkaappi täyteen omaa ruokaa, koska kaupassa ei pääsisi käymään ennen kuin yksinolo onnistui parin tunnin ajan. Kaikki olisi valmiina pentua varten.
Kotimatka pentu jalkatilassa sujui kyyneleet silmissä. Siinä se nyt oli, monen vuoden toiveiden täyttymys.
Kuinkas sitten kävikään? Kaikki ei ollutkaan niin ruusuista.
Pentu ei ollut yhtään sitä, mitä olin ajatellut. Se tuntui vieraalta enkä tiennyt, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Pentu oli valmis vastaanottamaan koko maailman. Minun tehtäväni oli opastaa ja näyttää, miten suuri maailma onkaan. Mutta minä en halunnut. Minua ei huvittanut. Se pentu ei ymmärtänyt mitään. Se oppinut mitään. Se heilutti häntää kaikille muille paitsi minulle. Se halusi kaikkien muiden luo - muttei minun luokse.
Jos jollekin vihjasin, miten pentu ei ollut lainkaan haluamani kaltainen, sain syytösryöpyn päälleni.
"Miten voit sanoa noin?"
"Itsehän sinä sitä pentua halusit."
Mutta minä en halunnut tätä pentua!
Yhtenä päivänä katsoin nukkuvaa pentua ja aloin itkeä. Itkin ja itkin. Katsoin pentua ja itkin. Miten pieni mustavalkoinen voisi olla pettymys?
Tämän jälkeen asenteeni pentua kohtaa muuttui. Tajusin, että minä voin tehdä parhaani tämän pennun kanssa. Tajusin, että pentu on omasta mielestään täydellinen. Ainoastaan minä voisin osoittaa sille, että se ei ole niin suuri ja mahtava kuin se luulee olevansa. Oma olemukseni kertoi pennulle, jos minä en ollut siihen tyytyväinen. Minä näytin keskisormea valkoisia varvassukkia pitävälle häntäänsä heiluttavalle lakukuonolle. Oli aika katsoa peiliin.
Tämän jälkeen keskityin vain naksuttelemiseen. En mihinkään muuhun. Tiedättekö, mikä hyöty naksutteluun keskittymisessä on? Koirasta alkaa etsiä vain myönteisiä asioita. Se katsoo rauhallisesti autoja. Se odottaa rauhallisesti lupaa astua ovesta ulos. Se ottaa kontaktia parisataa kertaa päivässä. Se kävelee nätisti vieressä hihna löysällä. Se ei välitä postin äänestä tai rapusta kantautuvista äänistä. Se osoittaa päivän aikana satoja kertoja ansaitsevansa mitalin. Pieni pentu on taitava. Ja se pentu on minun ikioma pentu.
Näin kyseinen sairaus eteni minulla.
Kun olin pieni, halusin koiraa todella paljon. Kerroin äidillenikin, ettei ole mitään järkeä elää, jos ei ole koiraa. Koira tuli ja valkoisella hännänpäällä varustettu pentu valtasi sydämeni. Valloittava pentu kasvoi ja siitä tuli koira, joka...
- haukkuu huvin vuoksi pihalla
- varmistaa ennen käskyjen tottelemista palkan laadun ja tekemisen kannattavuuden
- reissaa omin päin saaresta jäiden yli mantereelle juoksuisten narttujen perässä
- astuu valioluokan spanielin menestyksekkäästi
- menettää pallinsa kolmen vuoden iässä, muttei yhtään luonnetta
- tappaa supikoiran vaikka flexin päässä
- leikkii leluilla kerran vuodessa
- karkaa autosta ja käy shoppailemassa ostoskeskuksessa, kun omistaja on terveyskeskuksessa
Näiden lisäksi Rami...
- osaa ontua käskystä
- osaa olla ottamatta vasemmasta kädestä, vaikka sen tunkee kuonoon kiinni
- osaa kerätä kolikot lattialta snapsilasiin
- rakastaa temppujen tekemistä
- maalasi vesiväreillä ja pensseleillä maalauksia, koska Lemmikki-lehdessä joku koira osasi moisen tempun
- on tyynen rauhallinen, vaikka sitä kääntelee ja vääntelee (halusin, että Rami näyttää bortsulta, joten käänsin sen korvien kärjet alas)
- ei ole koskaan rikkonut kotona mitään
- oli sisäsiisti heti kotiutuessaan
- on opettanut monella tapaa, miten asiat olisi voinut tehdä toisin
- on 15,5 -vuotias, vaikka suurimman osan elämästään onkin syönyt markettiruokaa (nyt raa'alla)
- on oppinut yli 300 temppua
Rami on toiminut opaskoiranani, kun tein sille opaskoiravaljaat ja kävelin side silmillä pitkin teitä.
Rami on opetellut agilityn saloja ja harjoittelemista varten rakensin sille esteet.
Rami on käynyt agilitykurssin pääsykokeissa karaten paikkamakuusta rähisemään kultaisellenoutajalle.
Rami on parhaansa mukaan yrittänyt opetella aakkosia, muttei jostain syystä oppinut niitä heti.
Rami on toiminut rekikoirana vetäen paukkupakkasissa sementtisäkkejä jäällä.
Rami on onneton nuuskuttelija ja tekee nuuskimisääntä vain miellyttääkseen omistajaansa. Kaiken voi löytää silmillä, jos jaksaa etsiä.
Niinpä niin, myötä- ja vastoinkäymisissä. Hirvittävä...n ihana koira, joka saa kärsivällisyyden pettämään aika ajoin.
Muutin pois kotoa muutama vuosi sitten ja vähitellen ajatus omasta koirasta alkoi vahvistua. Toki olin jo agilityn maailmanmestaruuskisoista vuodelta 2000 asti ihastellut mustavalkoista paimenkoiraa. Nyt alkoi kuitenkin tuntua, ettei enää tarvinnut katsella vain muiden rajapaimenia - voisin hankkia oman.
Aloin etsiä kasvattajia ja muutaman mutkan kautta löytyi Tito. Kasvattajien etsimisen ja pentueiden tutkimisten keskellä alkoi muodostua ajatus siitä omasta bc:stä. Se olisi täydellinen. Se osaisi temppuja jokaiselle vuoden päivälle. Se käyttäytyisi hyvin. Se olisi uskollinen "Lassie" ja katsoisi minun perääni.
Kun pentue syntyi ja tajusin pentuni nähneeni päivänvalon, tuntui odotus sietämättömältä. Kaipasin pentua ja tyydytin tuskaani ostamalla pentutarvikkeita. Kipot, aitaus, pari hihnaa ja panta. Leluja tietysti, koska tämä koira leikkisi kanssani vaikka joka päivä. Harjakäsine ja kynsisakset, jotta pentu oppisi käsittelyyn heti alkuunsa. Ruoaksi pussi samaa ruokaa, jota kasvattajakin syötti. Jääkaappi täyteen omaa ruokaa, koska kaupassa ei pääsisi käymään ennen kuin yksinolo onnistui parin tunnin ajan. Kaikki olisi valmiina pentua varten.
Kotimatka pentu jalkatilassa sujui kyyneleet silmissä. Siinä se nyt oli, monen vuoden toiveiden täyttymys.
Kuinkas sitten kävikään? Kaikki ei ollutkaan niin ruusuista.
Pentu ei ollut yhtään sitä, mitä olin ajatellut. Se tuntui vieraalta enkä tiennyt, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Pentu oli valmis vastaanottamaan koko maailman. Minun tehtäväni oli opastaa ja näyttää, miten suuri maailma onkaan. Mutta minä en halunnut. Minua ei huvittanut. Se pentu ei ymmärtänyt mitään. Se oppinut mitään. Se heilutti häntää kaikille muille paitsi minulle. Se halusi kaikkien muiden luo - muttei minun luokse.
Jos jollekin vihjasin, miten pentu ei ollut lainkaan haluamani kaltainen, sain syytösryöpyn päälleni.
"Miten voit sanoa noin?"
"Itsehän sinä sitä pentua halusit."
Mutta minä en halunnut tätä pentua!
Yhtenä päivänä katsoin nukkuvaa pentua ja aloin itkeä. Itkin ja itkin. Katsoin pentua ja itkin. Miten pieni mustavalkoinen voisi olla pettymys?
 | |
| Kuva: Piia Hasu |
Tämän jälkeen keskityin vain naksuttelemiseen. En mihinkään muuhun. Tiedättekö, mikä hyöty naksutteluun keskittymisessä on? Koirasta alkaa etsiä vain myönteisiä asioita. Se katsoo rauhallisesti autoja. Se odottaa rauhallisesti lupaa astua ovesta ulos. Se ottaa kontaktia parisataa kertaa päivässä. Se kävelee nätisti vieressä hihna löysällä. Se ei välitä postin äänestä tai rapusta kantautuvista äänistä. Se osoittaa päivän aikana satoja kertoja ansaitsevansa mitalin. Pieni pentu on taitava. Ja se pentu on minun ikioma pentu.
 | |
| Kuva: Edda van der Ende |
 |
| Kuva: Mari Lustig |
 |
| Kuva: Seppo Louhimies |
 |
| Kuva: Mari Lustig |
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Käymme yhdessä ain. Käymme aina rinnakkain.
Titolla ei ole ollut valjaita ennen kuin täytti vuoden. Kun pentu oli tulossa, päätin ostaa valjaat heti, jos tulokas osoittaa hirvittävät vetohalut. En halunnut rikkoa hentoista otusta heti alkuunsa. (Toim.huom. Mitä hentoista?) Aloitin kuitenkin hihnakäytöksen opettamisen jo ensimmäisellä pysähdyksellä Mikkelistä Helsinkiin, kun haettiin pentu kotiin.
Olen sitä mieltä, että pentuja kannattaa palkita alusta asti siitä, kun ne kävelevät nätisti vieressä. Olen lukenut ja kuullut, miten moni pennunomistaja ylpeänä kertoo, ettei mitään veto-ongelmia ole. Muutama kuukausi kuluu ja mitä pennulle tapahtuu? Se kasvaa. Mikä tärkeintä, sen kinttuihin tulee lisää pituutta. Maailma suurentuu, kun lenkit pitenevät. Kun lenkit pitenevät, kunto kasvaa. Kunnon kasvaessa pentu jaksaa koko ajan enemmän. Se jaksaa myös vetää omistajaansa paikasta toiseen, jos omistaja antaa näin tapahtua. Auta armias, kun pentu on vuosikas. Kohta mietitään, miksi hartiat ovat jumissa päivästä toiseen.
Käyttäkäämme hyödyksi se aika, jolloin pennun jalat ovat vielä pienet. Ei tämä tarkoita, että pennut kävelevät hienosti vieressä, kun kotiutuvat. Ehei, mutta lähes poikkeuksetta, ne viihtyvät omistajansa jaloissa paremmin kuin pellossa kasvaneet vuosikkaat.
Osaako Tito kävellä hienosti hihnassa? Yleensä kyllä. Tunnin hihnalenkki sujuu vieressä sipsuttelevan mustavalkoisen kanssa. Välillä se ottaa kontaktia ja saa luvan mennä puskaan tekemään koiruuksiaan - haistelemaan ja tarpeilleen.
Jos tilanne on outo tai uusi, joudun edelleen pysähtelemään. Joskus päästään parilla pysähdyksellä. Toisinaan pysähdytään parin askeleen välein. Matka jatkuu, kun hihna löystyy.
Tekstin piti olla valjaista, mutta näin kävi. Palataan siis asiaan.
Olen sitä mieltä, että pentuja kannattaa palkita alusta asti siitä, kun ne kävelevät nätisti vieressä. Olen lukenut ja kuullut, miten moni pennunomistaja ylpeänä kertoo, ettei mitään veto-ongelmia ole. Muutama kuukausi kuluu ja mitä pennulle tapahtuu? Se kasvaa. Mikä tärkeintä, sen kinttuihin tulee lisää pituutta. Maailma suurentuu, kun lenkit pitenevät. Kun lenkit pitenevät, kunto kasvaa. Kunnon kasvaessa pentu jaksaa koko ajan enemmän. Se jaksaa myös vetää omistajaansa paikasta toiseen, jos omistaja antaa näin tapahtua. Auta armias, kun pentu on vuosikas. Kohta mietitään, miksi hartiat ovat jumissa päivästä toiseen.
Käyttäkäämme hyödyksi se aika, jolloin pennun jalat ovat vielä pienet. Ei tämä tarkoita, että pennut kävelevät hienosti vieressä, kun kotiutuvat. Ehei, mutta lähes poikkeuksetta, ne viihtyvät omistajansa jaloissa paremmin kuin pellossa kasvaneet vuosikkaat.
Osaako Tito kävellä hienosti hihnassa? Yleensä kyllä. Tunnin hihnalenkki sujuu vieressä sipsuttelevan mustavalkoisen kanssa. Välillä se ottaa kontaktia ja saa luvan mennä puskaan tekemään koiruuksiaan - haistelemaan ja tarpeilleen.
Jos tilanne on outo tai uusi, joudun edelleen pysähtelemään. Joskus päästään parilla pysähdyksellä. Toisinaan pysähdytään parin askeleen välein. Matka jatkuu, kun hihna löystyy.
Tekstin piti olla valjaista, mutta näin kävi. Palataan siis asiaan.
Valjaita Tito on käyttänyt ennen ainoastaan autossa. Kyseessä eivät ole superturvalliset valjaat, joten jossain vaiheessa voisin ostaa ne "ainoat ja oikeat" Allsafe-valjaat. Nyt Tito on kuitenkin saanut parit uudet valjaat. Miksi parit? Ei mitään järjellistä selitystä.
Ensimmäiset tuli ostettua tiettyä päivää ja tarvetta varten. Matkaan lähtivät Ezy Dogin Y-turvavaljaat.
Ensimmäiset tuli ostettua tiettyä päivää ja tarvetta varten. Matkaan lähtivät Ezy Dogin Y-turvavaljaat.
Toisiin törmäsin "sattumalta" enkä voinut vastustaa. Tito sai Ruffwearin Webmaster -valjaat.
Ruffwearit sopivat ainakin tämmöiselle Rajatapaukselle erittäin hyvin. Pelkästään rinnan päälle tulevaa kolmiota voi säätää kolmella hihnalla. Vatsan ympäri menevät 2 hihnaa ovat hyvin pehmustetut ja niissä on samanlainen hengitysjousto kuin ihmisten hyvin suunnitelluissa repuissa ja rinkoissa.
Täältä löytyy perusteellinen kirjoitus (in English) näistä valjaista. Joku muukin on ostanut bc:lleen Webmasterit.
Tiedoksi lukijoille, että kirjoittaja on pienestä pitäen lämmennyt kaikelle, missä on mahdollisimman paljon lukkoja ja säädettäviä yksityiskohtia. Laukut (etenkin vaellusrinkat), kuoritakit, koira- ja heppatarvikkeet... you name it! Voisin hankkia muksun vain, jotta saisin ostaa sille vauhdikkaat juoksurattaat. Onneksi minulla ei ole lasta eikä hevosta. Tulisi aivan järkyttävän kalliiksi.
Enkä pelkää ollenkaan, enkä pelkää ollenkaan...
Tito ei ole jänishousu. Se ei ole myöskään tänttäränttä, joka lainkaan ajattelematta syöksyy minne sattuu karvat pystyssä haukkuen.
Titon lähestyminen uusiin jänniin asioihin on yleensä minun tulkintani mukaan ensin ihmetystä ja sen jälkeen mielenkiintoa. Inhimillistän ja sanon, että tuntuui kuin Tito haluaisin ylittää itsensä, jos joku asia on ensiksi jännittänyt. Joskus pimeällä keskellä tietä ollut kaivinkoneenkauha on saanut puhahduksen aikaiseksi. Samoin on tehnyt katulamppu talvella. Hui. Muutamia pöhähdyksen kohteita on siis ollut, mutta niistä on päästy yli aina nopeasti.
Hurjia asioita on ollut niin vähän, että mitään käytöskaavaa on vaikea muodostaa. Eteneminen menee kuitenkin aika lailla näin.
Ensin puhahdus ja heti perään lähestyminen. Muutama askel kohti kohdetta. Jos kohde on luokkaa Muumilaakson Mörkö, täytyy ehkä kiertää toiselle puolella katsomaan, josko toinen puoli on yhtä pelottava. Tämän jälkeen nenä pitkällä kohti ja kosketusetäisyydellä päälle ilme: "Mä niin tiesin, ettei tää ole mitään pelottavaa." Jotta viesti menisi hihnan toiselle päälle perille, kohteen päälle on lirutettava omistushajut. Näiden jälkeen esitetään Supersankaria.
Miksi päätin kirjoittaa Supersankarin urotöistä? Noh, huvittava osuus tulee, kun pelätään rullaportaita, voitetaan pelko ja ruikitaan metroasemalla kaikkien ihmisten silmien alla. Silloin en ainakaan minä pidä itseäni Supersankarina...
Titon lähestyminen uusiin jänniin asioihin on yleensä minun tulkintani mukaan ensin ihmetystä ja sen jälkeen mielenkiintoa. Inhimillistän ja sanon, että tuntuui kuin Tito haluaisin ylittää itsensä, jos joku asia on ensiksi jännittänyt. Joskus pimeällä keskellä tietä ollut kaivinkoneenkauha on saanut puhahduksen aikaiseksi. Samoin on tehnyt katulamppu talvella. Hui. Muutamia pöhähdyksen kohteita on siis ollut, mutta niistä on päästy yli aina nopeasti.
Hurjia asioita on ollut niin vähän, että mitään käytöskaavaa on vaikea muodostaa. Eteneminen menee kuitenkin aika lailla näin.
Ensin puhahdus ja heti perään lähestyminen. Muutama askel kohti kohdetta. Jos kohde on luokkaa Muumilaakson Mörkö, täytyy ehkä kiertää toiselle puolella katsomaan, josko toinen puoli on yhtä pelottava. Tämän jälkeen nenä pitkällä kohti ja kosketusetäisyydellä päälle ilme: "Mä niin tiesin, ettei tää ole mitään pelottavaa." Jotta viesti menisi hihnan toiselle päälle perille, kohteen päälle on lirutettava omistushajut. Näiden jälkeen esitetään Supersankaria.
Miksi päätin kirjoittaa Supersankarin urotöistä? Noh, huvittava osuus tulee, kun pelätään rullaportaita, voitetaan pelko ja ruikitaan metroasemalla kaikkien ihmisten silmien alla. Silloin en ainakaan minä pidä itseäni Supersankarina...
torstai 22. syyskuuta 2011
Tito teki temput
Nyt olisi vuorossa 100. blogiteksti. Mistähän kertoisin?
Voisin kertoa siitä, miten Titon kanssa on ollut nautinto lenkkeillä. Hihna pysyy löysällä ja koira tuntuu olevan kuulolla. Ohituksissa olen käyttänyt nyt ruokaa, kun se on vihdoin alkanut maistua paremmin. Ohi mennään hyvin, mutta nyt Tito haluaa aina kurkata, mikä siitä ohi menikään. Eli mennään ohi ja 10 m ohituksen jälkeen pitää kääntyä katsomaan, josko ohitettava on vielä näköpiirissä. Näin ei käynyt, kun käytin lelupalkkaa. Ruoka on kuitenkin ollut kivempi, koska lenkkeily ei katkea eikä Titolle nouse kovaa draivia leikkimisestä.
Ehkä kerron siitä, miten sisälläni kiehuu, kun ihmiset päästävät pienet moppinsa pitkissä hihnoissa meidän jalkoihin. Omistajat luonnollisesti seisovat paikoillaan ja odottavat, mitä tapahtuu. Eilen maassa vaani staffi ja myöhemmin 2 ylämaanterrieriä sinkosi tien toiselta puolelta flexeissä parin metrin päähän meistä. Murinaa ja räksytystä. Viikko sitten odotin Titon kanssa bussia ja joku nainen päästi räsymattonsa haukkuen meidän luokse. Löin koiraa napakasti rintaan ja tiuskaisin naiselle, ettei päästä ilman lupaa. Nainen seisoi tyhmänä ja löin koiraa uudestaan rintaan. Ärtyneenä sanoin naiselle, että vie koiransa pois. Pysäkillä oli tietysti parikymmenä ihmistä ja sain tosiaan huomion itseeni. Hienoa.
Miten olisi turinaa viime sunnuntailta? Kävimme Kiikalassa Päivin luona kennelpäivillä. Päivi ei ole Titon kasvattaja, mutta Titon isän kasvattaja kylläkin. Päivi kysyin viikkoja takaperin, josko tahtoisin tulla temppuilemaan hänen kennelpäivilleen. No tottahan toki!
Kennelpäivät pidettiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Töiden vuoksi pääsin kuitenkin vain sunnuntaina paikalle. Tutustuimme ensin hakuun ja Päivin kertomana se olikin mielenkiintoista. Hän vastaili kysymyksiin ja kertoi koko ajan, mitä tapahtui ja miksi. Hakuilun jälkeen söimme ulkona ja minä näytin temppuja. "Vähän" jännitti, mutta yritin ajatella, ettei tässä ollut kovinkaan vakavasta asiasta kyse. Titoliinin oli välillä vaikea keskittyä enkä ihmettele lainkaan, miksi. Hain sen autosta ja toin tekemään temppuja. Ympärillä oli autoissa koiria ja vieressä ihmisiä, jotka juttelivat. Paikkakin oli uusi eikä keneenkään saanut ensin tutustua.
Peruskiepsahdukset näytettiin pariin kertaan ja Tito sai myös pakittaen pyöriä minun ympäri. Yleisö tuntui tykkäävän, kun Tito pyöri hyrränä vinhaa vauhtia itsensä ympäri. En vieläkään tajua, miten sen pää ei mene siitä sekaisin.
Kurre-asento alkaa olla aika vahva ja Tito pysyy jo pitkään pystyssä.
Toki T osaa leikkiä hirnuvaa heppaakin ja nousta takajaloille.
Yksi uusista tempuista on lähinnä minulle haastava. Tito pysyy kyllä selkäni päällä, mutta minun osuuteni on hankalampi.
Tempuista esim. etutassun ottaminen suuhun on niin uusi, etten ole tehnyt sitä kuin kotona sisällä. Temppu on niin tuore, että olin oikeasti yllättynyt sen onnistuessa.
Kaiken kaikkiaan oli hauska näyttää temppuja. Oli myös mukavaa, kun muut kyselivät temppujen opettamisesta. Minähän jaksan näistä aina turista.
Temppuilujen jälkeen lähdettiin katsomaan lampaita. Kyllä hävetti, kun muut koirat osasivat katsoa lampaita rauhallisesti ja Tito halusi kovasti paimentamaan. Myöhemmin Tito sai pienen hetken paimentaakin. Tämä ei ollut tarkoitus, mutta 2 lammasta sattui kävelemään meitä vastaan, kun tulimme vesihakureissun jälkeen pellolle. Tito oli muutenkin liinassa ja meille huikattiin, ettei lampaita saisi päästää siihen suuntaan, johon ne olivat menossa.
Tuumasta toimeen ja kohti lampaita. Tämä oli toinen kerta, kun Tito pääsi kokeilemaan paimennusta. Ensimmäinen kerta oli talvella sisätiloissa. Niin se vain on, että Tito tiesti heti, miten tulisi tehdä. Se hiipi kuin tiikeri ja oli valmis liikkumaan minne tahansa. Minä seurasin perässä ja katsoin, ettei Tito pääse kerimään lampaita eli liian lähelle. Olin todella iloinen, kun Tito tuli nopsasti oikean jalan viereeni kuultuaan käskyni "takaisin". Sen jälkeen käsimerkillä, että levon paikka. Poju meni maahan ja jäi katselemaan lampaita.
Joskus pentua etsiessäni kysyin Päiviltäkin, että haittaako, jos koira ei pääse lampaille. Paimennus ei niin kiinnostanut. Päivi sanoi, että kannattaa ainakin kokeilla ja yleensä laji vie mennessään. Hmm... Päivi näköjään tiesi, mistä puhui. Minä ja Tito halutaan lisää!
Kaikki kuvat ovat Päivi Nietosvaaran ottamia - viimeisintä lukuun ottamatta.
Voisin kertoa siitä, miten Titon kanssa on ollut nautinto lenkkeillä. Hihna pysyy löysällä ja koira tuntuu olevan kuulolla. Ohituksissa olen käyttänyt nyt ruokaa, kun se on vihdoin alkanut maistua paremmin. Ohi mennään hyvin, mutta nyt Tito haluaa aina kurkata, mikä siitä ohi menikään. Eli mennään ohi ja 10 m ohituksen jälkeen pitää kääntyä katsomaan, josko ohitettava on vielä näköpiirissä. Näin ei käynyt, kun käytin lelupalkkaa. Ruoka on kuitenkin ollut kivempi, koska lenkkeily ei katkea eikä Titolle nouse kovaa draivia leikkimisestä.
Ehkä kerron siitä, miten sisälläni kiehuu, kun ihmiset päästävät pienet moppinsa pitkissä hihnoissa meidän jalkoihin. Omistajat luonnollisesti seisovat paikoillaan ja odottavat, mitä tapahtuu. Eilen maassa vaani staffi ja myöhemmin 2 ylämaanterrieriä sinkosi tien toiselta puolelta flexeissä parin metrin päähän meistä. Murinaa ja räksytystä. Viikko sitten odotin Titon kanssa bussia ja joku nainen päästi räsymattonsa haukkuen meidän luokse. Löin koiraa napakasti rintaan ja tiuskaisin naiselle, ettei päästä ilman lupaa. Nainen seisoi tyhmänä ja löin koiraa uudestaan rintaan. Ärtyneenä sanoin naiselle, että vie koiransa pois. Pysäkillä oli tietysti parikymmenä ihmistä ja sain tosiaan huomion itseeni. Hienoa.
Miten olisi turinaa viime sunnuntailta? Kävimme Kiikalassa Päivin luona kennelpäivillä. Päivi ei ole Titon kasvattaja, mutta Titon isän kasvattaja kylläkin. Päivi kysyin viikkoja takaperin, josko tahtoisin tulla temppuilemaan hänen kennelpäivilleen. No tottahan toki!
Kennelpäivät pidettiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Töiden vuoksi pääsin kuitenkin vain sunnuntaina paikalle. Tutustuimme ensin hakuun ja Päivin kertomana se olikin mielenkiintoista. Hän vastaili kysymyksiin ja kertoi koko ajan, mitä tapahtui ja miksi. Hakuilun jälkeen söimme ulkona ja minä näytin temppuja. "Vähän" jännitti, mutta yritin ajatella, ettei tässä ollut kovinkaan vakavasta asiasta kyse. Titoliinin oli välillä vaikea keskittyä enkä ihmettele lainkaan, miksi. Hain sen autosta ja toin tekemään temppuja. Ympärillä oli autoissa koiria ja vieressä ihmisiä, jotka juttelivat. Paikkakin oli uusi eikä keneenkään saanut ensin tutustua.
Peruskiepsahdukset näytettiin pariin kertaan ja Tito sai myös pakittaen pyöriä minun ympäri. Yleisö tuntui tykkäävän, kun Tito pyöri hyrränä vinhaa vauhtia itsensä ympäri. En vieläkään tajua, miten sen pää ei mene siitä sekaisin.
Tempuista esim. etutassun ottaminen suuhun on niin uusi, etten ole tehnyt sitä kuin kotona sisällä. Temppu on niin tuore, että olin oikeasti yllättynyt sen onnistuessa.
Tuumasta toimeen ja kohti lampaita. Tämä oli toinen kerta, kun Tito pääsi kokeilemaan paimennusta. Ensimmäinen kerta oli talvella sisätiloissa. Niin se vain on, että Tito tiesti heti, miten tulisi tehdä. Se hiipi kuin tiikeri ja oli valmis liikkumaan minne tahansa. Minä seurasin perässä ja katsoin, ettei Tito pääse kerimään lampaita eli liian lähelle. Olin todella iloinen, kun Tito tuli nopsasti oikean jalan viereeni kuultuaan käskyni "takaisin". Sen jälkeen käsimerkillä, että levon paikka. Poju meni maahan ja jäi katselemaan lampaita.
Joskus pentua etsiessäni kysyin Päiviltäkin, että haittaako, jos koira ei pääse lampaille. Paimennus ei niin kiinnostanut. Päivi sanoi, että kannattaa ainakin kokeilla ja yleensä laji vie mennessään. Hmm... Päivi näköjään tiesi, mistä puhui. Minä ja Tito halutaan lisää!
 |
| Tito alle 3kk. |
torstai 8. syyskuuta 2011
Tito sai lussutuspalloja
Koulutusmaailma on menossa koko ajan pehmeämpään suuntaan - niin ovat palkkausvälineetkin. Moni on luopunut juuttipatukoista todettuaan koiran pitävän enemmän naruleluista. Hapsuja ja fleeceä on yhä useammassa palkaksi tarkoitetussa lelussa.
Moni koira syttyy viimeistään karvalelusta ja niissä onkin jo paljon valinnanvaraa. Lammasta, hirveä, nautaa, biisonia, kettua ja pupujussia löytyy monessa muodossa. Eläimien nahkoja on käytetty toki ennenkin, mutta nyt on huomattu, ettei karvoja kannata poistaa. Meiltä löytyy tällä hetkellä pari lampaankarvalelua eri kahvoilla. Näiden lisäksi aito lampaantalja odottaa työstämistä. Siitä olisi tarkoitus saada useampi lelu.
Naruleluja Titolla on ollut pikkuisesta lähtien. Ne joustavat sopivasti, niistä voi tehdä monenlaisia ja iloisen värisiä. Kyllähän meiltä erilaisia patukoita löytyy ja Tito taistelee niistä hyvin. Ne eivät kuitenkaan mene samalla tavalla taskuun kuin naru- ja karvalelut.
Koulutuskentillä moni on saattanut törmätä kirkkaisiin lussutuspalloihin. Ne ovat tällä hetkellä pop. Kyseessä on hyvin joustavat pallot, jotka kestävät hyvin. Mikäli kirkkaanvihreä pallo tuntuu liian pehmolta, voi Gappaylta ostaa katu-uskottavamman perinteisen lussutusnarupallon. Minulla on monta narupalloa, joten nyt halusin ostaa true-lussutuspallon, koska niin moni on niitä kehunut.
Tito sai pienemmän version. Ja Tito tykkää. Ajattelin ostaa toisen, jonka läpi punon fleecestä kahvan. Tokihan piti innostuksen myötä tilata myös Orbee Tuff -malli, jota näkyy enemmän agilitykentillä. Tito sai tietysti vaalean, joka hohtaa pimeässä. Hauska pallo!
Moni koira syttyy viimeistään karvalelusta ja niissä onkin jo paljon valinnanvaraa. Lammasta, hirveä, nautaa, biisonia, kettua ja pupujussia löytyy monessa muodossa. Eläimien nahkoja on käytetty toki ennenkin, mutta nyt on huomattu, ettei karvoja kannata poistaa. Meiltä löytyy tällä hetkellä pari lampaankarvalelua eri kahvoilla. Näiden lisäksi aito lampaantalja odottaa työstämistä. Siitä olisi tarkoitus saada useampi lelu.
Naruleluja Titolla on ollut pikkuisesta lähtien. Ne joustavat sopivasti, niistä voi tehdä monenlaisia ja iloisen värisiä. Kyllähän meiltä erilaisia patukoita löytyy ja Tito taistelee niistä hyvin. Ne eivät kuitenkaan mene samalla tavalla taskuun kuin naru- ja karvalelut.
Koulutuskentillä moni on saattanut törmätä kirkkaisiin lussutuspalloihin. Ne ovat tällä hetkellä pop. Kyseessä on hyvin joustavat pallot, jotka kestävät hyvin. Mikäli kirkkaanvihreä pallo tuntuu liian pehmolta, voi Gappaylta ostaa katu-uskottavamman perinteisen lussutusnarupallon. Minulla on monta narupalloa, joten nyt halusin ostaa true-lussutuspallon, koska niin moni on niitä kehunut.
Tito sai pienemmän version. Ja Tito tykkää. Ajattelin ostaa toisen, jonka läpi punon fleecestä kahvan. Tokihan piti innostuksen myötä tilata myös Orbee Tuff -malli, jota näkyy enemmän agilitykentillä. Tito sai tietysti vaalean, joka hohtaa pimeässä. Hauska pallo!
Pohdintaa ohjatusta harjoittelemisesta
Nykyään jokainen käy ohjatuissa treeneissä - kilpailuihin tähtäävät ja kilpailevat ainakin. Toki on poikkeuksiakin. Esimerkiksi minä.
Haluaisinko ohjattuihin treeneihin? No tottahan toki!
Aionko mennä ohjattuihin treeneihin? Ilman muuta.
Milloin? En tiedä vielä.
Minulla ei ole ajokorttia eli luonnollisesti autokin puuttuu. Julkisilla pääsee tiettyyn pisteeseen saakka kätevästi. Sen pisteen jälkeen julkisilla liikkuminen on yhtä helvettiä. Kun tähän lisätään vielä matkustaessa kuolaava koira, jää treeneihin meneminen yllättävän helposti väliin.
Tito on minun pieni koekaniini. Sen avulla tutustun rotuun ja uusiin lajeihin. Kokeilen ehkä kilpailemistakin.
Olen varmasti tehnyt jo 836 eri virhettä Titon kanssa arkielämässä ja lajiharjoitteluissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olen vähintään yhtä monta kertaa onnistunut.
Kun opetan itse itseäni, saan itse miettiä, mikä koiralleni sopii. Tämä tietysti edellyttää, että aktiivisesti etsin uutta tietoa, pidän mieleni avoimena ja sitä kautta kehitän itseäni. Pysyttelemällä turvallisella pohjalla ei pääse pitkälle. Uutta on kokeiltava. Minulla on suuremmat mahdollisuudet keksiä jotakin uutta ja toimivaa, jos askartelen itse. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen ja uudelleen... Onhan suuri todennäiköisyys, että joku on jo keksinyt asian, josta itse hihkun innoissani.
Kyse on oivaltamisesta. Minusta on suurenmoista keksiä itse ja huomata omien menetelmieni toimivan. En halua kävellä valmiiksi tallattua tietä. Minä kiertelen ja kaartelen muodostaen oman polkuni. Kompastun juuriin ja kiviin - lennän pitkin pituuttani maanpinnalle. Nousen kuitenkin ylös ja pyrin jatkossa olemaan tarkkaavaisempi.
Ehkä tästä nousee esiin se, etten ainakaan vielä tähtää heti huipulle. Voi olla, että viidennen bordercollien kohdalla totean oppineeni edellisiltä koirilta jo niin paljon, että haluan seuraavaksi todella katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Silloin on aika tähystää huipulle. Kaiketi minulla on jo ajokortti ja autokin siinä vaiheessa.
Haluaisinko ohjattuihin treeneihin? No tottahan toki!
Aionko mennä ohjattuihin treeneihin? Ilman muuta.
Milloin? En tiedä vielä.
Minulla ei ole ajokorttia eli luonnollisesti autokin puuttuu. Julkisilla pääsee tiettyyn pisteeseen saakka kätevästi. Sen pisteen jälkeen julkisilla liikkuminen on yhtä helvettiä. Kun tähän lisätään vielä matkustaessa kuolaava koira, jää treeneihin meneminen yllättävän helposti väliin.
Tito on minun pieni koekaniini. Sen avulla tutustun rotuun ja uusiin lajeihin. Kokeilen ehkä kilpailemistakin.
Olen varmasti tehnyt jo 836 eri virhettä Titon kanssa arkielämässä ja lajiharjoitteluissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olen vähintään yhtä monta kertaa onnistunut.
Kun opetan itse itseäni, saan itse miettiä, mikä koiralleni sopii. Tämä tietysti edellyttää, että aktiivisesti etsin uutta tietoa, pidän mieleni avoimena ja sitä kautta kehitän itseäni. Pysyttelemällä turvallisella pohjalla ei pääse pitkälle. Uutta on kokeiltava. Minulla on suuremmat mahdollisuudet keksiä jotakin uutta ja toimivaa, jos askartelen itse. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen ja uudelleen... Onhan suuri todennäiköisyys, että joku on jo keksinyt asian, josta itse hihkun innoissani.
Kyse on oivaltamisesta. Minusta on suurenmoista keksiä itse ja huomata omien menetelmieni toimivan. En halua kävellä valmiiksi tallattua tietä. Minä kiertelen ja kaartelen muodostaen oman polkuni. Kompastun juuriin ja kiviin - lennän pitkin pituuttani maanpinnalle. Nousen kuitenkin ylös ja pyrin jatkossa olemaan tarkkaavaisempi.
Ehkä tästä nousee esiin se, etten ainakaan vielä tähtää heti huipulle. Voi olla, että viidennen bordercollien kohdalla totean oppineeni edellisiltä koirilta jo niin paljon, että haluan seuraavaksi todella katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Silloin on aika tähystää huipulle. Kaiketi minulla on jo ajokortti ja autokin siinä vaiheessa.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Titon keppijumppa
Edistyminen uusien keppien myötä on ollut päätä huimaavaa.
Aiempien keppien kanssa "ongelma" oli, että ne joustivat, kun olivat maahan tökättävää mallia. Tito oppi siis rymistämään niistä täydellä vauhdilla läpi - ja kepithän lensivät joka ilmansuuntaan. Uusilla kepeillä Tito törmäili alussa muutaman kerran niin, että kolisi. Imu kepeille on kuitenkin jo niin hyvä, että kolistelu ei sitä haitannut. Tajusin kuitenkin, että kepit pitää kiertää, jos haluaa välttää törmäämisen.
Pari päivää sitten laitoin 4 keppiä vihdoin suoraan linjaan ja sen kummempia neuvottelematta lähetin Titon kepeille. Viuh ja Tito oli vikkelästi pujotellut itsensä kepeistä läpi. Etevä pieni otus!
Suljetut kulmat (toivottavasti se on niiden oikea nimi) sujuvat tällä hetkellä mistä vain. Tänään otettiin parin kohteen kiertoa ja niiden jälkeen kepeille suljetusta. Täysiä juoksee kepeille, kerää itsensä, pujottelee vinhaa vauhtia ja keppien jälkeen taas täysi vauhti päälle.
Lähettäminen onnistuu myös kaukaa. Voin jäädä itse seisomaan jonnekin ja lähettää Titon kepeille. Sillä on hyvin ajatuksena, että eteenpäin mennään ei meinata.
Vaikka avoimia kulmia on treenattu paljon, tajusin tänään harjoitusmäärän olevan kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin suljettujen. Otetaanpa ne avoimet tehotreeniin. Tänään meni jo muutama todella nätisti.
Itse toivoisin saavani Titolle tekniikaksi etutassujen vasen vasemmalle ja oikea oikealle. Onhan se etutassuilla puolelta toisellekin nopea, mutta minä en siitä niin välitä. Tito on parina päivänä itse alkanut hakea hyvää nopeaa tekniikkaa ja sehän sopii.
Tänään harjoiteltiin myös uusia häiriöliikkumisia. Minä siis vaihdoin puolta ja juoksin hissukseen eri suuntiin. Kun otan uutta häiriötä, avaan keppejä, jotta Titon osuus helpottuu.
Jo ennen Titon tuloa päätin, että opetan sille pujottelun tällä 2x2 -tekniikalla. Täytyy sanoa, että opetan tulevaisuudessa kaikki koirat tällä tavalla. Huipputekniikka!
Aiempien keppien kanssa "ongelma" oli, että ne joustivat, kun olivat maahan tökättävää mallia. Tito oppi siis rymistämään niistä täydellä vauhdilla läpi - ja kepithän lensivät joka ilmansuuntaan. Uusilla kepeillä Tito törmäili alussa muutaman kerran niin, että kolisi. Imu kepeille on kuitenkin jo niin hyvä, että kolistelu ei sitä haitannut. Tajusin kuitenkin, että kepit pitää kiertää, jos haluaa välttää törmäämisen.
Pari päivää sitten laitoin 4 keppiä vihdoin suoraan linjaan ja sen kummempia neuvottelematta lähetin Titon kepeille. Viuh ja Tito oli vikkelästi pujotellut itsensä kepeistä läpi. Etevä pieni otus!
Suljetut kulmat (toivottavasti se on niiden oikea nimi) sujuvat tällä hetkellä mistä vain. Tänään otettiin parin kohteen kiertoa ja niiden jälkeen kepeille suljetusta. Täysiä juoksee kepeille, kerää itsensä, pujottelee vinhaa vauhtia ja keppien jälkeen taas täysi vauhti päälle.
Lähettäminen onnistuu myös kaukaa. Voin jäädä itse seisomaan jonnekin ja lähettää Titon kepeille. Sillä on hyvin ajatuksena, että eteenpäin mennään ei meinata.
Vaikka avoimia kulmia on treenattu paljon, tajusin tänään harjoitusmäärän olevan kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin suljettujen. Otetaanpa ne avoimet tehotreeniin. Tänään meni jo muutama todella nätisti.
Itse toivoisin saavani Titolle tekniikaksi etutassujen vasen vasemmalle ja oikea oikealle. Onhan se etutassuilla puolelta toisellekin nopea, mutta minä en siitä niin välitä. Tito on parina päivänä itse alkanut hakea hyvää nopeaa tekniikkaa ja sehän sopii.
Tänään harjoiteltiin myös uusia häiriöliikkumisia. Minä siis vaihdoin puolta ja juoksin hissukseen eri suuntiin. Kun otan uutta häiriötä, avaan keppejä, jotta Titon osuus helpottuu.
Jo ennen Titon tuloa päätin, että opetan sille pujottelun tällä 2x2 -tekniikalla. Täytyy sanoa, että opetan tulevaisuudessa kaikki koirat tällä tavalla. Huipputekniikka!
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Pikapäivitys
Tässäpä huonosti jäsennelty päivitys meidän tekemisistä.
Tito syö edelleen paremmin kuin aiemmin. On jopa hetkiä, jolloin se meinaa syödä sormetkin. Tämä ei kuitenkaan ole jokapäiväistä. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.
Kuonokosketus on otettu pitkästä aikaa ohjelmaan. Sitä on tehty varmaankin vuosi sitten, kun Tito oli Pikku-Tito. Nyt T osaa jo nakuttaa pientä 5cm x 5cm matonpalasta kirsullaan. Pari kertaa on otettu niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä ja etutassut maassa. Matonpala etutassujen välissä.
Uudet pujottelukepit tulivat. Koska meillä ei ole vielä omia kuvia, tässä kuva valmistajalta. Tilasin kuvassa juuri kuvassa näkyvän setin ja samalla värillä eli punaisena. Kepit ovat hienot ja niiden kanssa harjoitteleminen huomattavasti sujuvampaa kuin meidän aikaisemmilla, jotka iskettiin maahan.Titon voi lähettää jo pitkältä ja se tekee hienoa itsenäistä työtä. Hyvin se on oppinut, että ajatus on eteenpäin. Nyt uusien keppien myötä alan lisätä omasta liikkumisestani aiheutuvia häiriöitä. Tähän mennessä olen keskittynyt Titon itsenäiseen suorittamiseen oikein - en siihen, teenkö kärrynpyörän vai kuperkeikan vieressä.
Hienosti hihnassa etenee suurimmaksi osaksi hyvin. Ajoittain T:llä on ajatukset jossain muualla, mutta muutamalla pikaisella suunnanvaihdoksella saa ihmeitä aikaan.
Luoksetuloja vaikeutan edelleen. Mitä ihanamman hajun Tito on löytänyt, sitä innokkaammin olen kutsumassa. Tänään olin todella tyytyväinen, kun Tito juoksi leikkikaverin (nuori nahka) kanssa kovaa poispäin. Kutsuin, Tito kääntyi heti ja juoksi kovaa luokse. Hyvin keskittyi muutenkin leikkimiseen, vaikka vieressä pörräsi toinen koira. Palautti myös pallot ja lelut heti minulle, vaikka nahka pyysi vieressä leikkimään.
Kaukoja on tehty viimeksi tänään. Pari viimeistä kertaa olen häivyttänyt kuonokosketuskättä M-S -vaihdossa. Tänään teki 4 kertaa peräkkäin täydellisen hissinousun pelkällä käskyllä. Nousi liikauttamatta yhtäkään tassua eikä mielestäni nojannut liikaa eteen. I-M-I on todella hyvä. Maahan lätsähdetään ja istumaan hypähdetään keveästi.
Käytiin Kivikossa seuraamassa agilitykisoja ja sen jälkeen otettiin muutama kiekkokuva. Muuten kiekkoilu on ollut täysin tauolla. Tässä Mari Lustigin ottamia kuvia.
Tito syö edelleen paremmin kuin aiemmin. On jopa hetkiä, jolloin se meinaa syödä sormetkin. Tämä ei kuitenkaan ole jokapäiväistä. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.
Kuonokosketus on otettu pitkästä aikaa ohjelmaan. Sitä on tehty varmaankin vuosi sitten, kun Tito oli Pikku-Tito. Nyt T osaa jo nakuttaa pientä 5cm x 5cm matonpalasta kirsullaan. Pari kertaa on otettu niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä ja etutassut maassa. Matonpala etutassujen välissä.
Uudet pujottelukepit tulivat. Koska meillä ei ole vielä omia kuvia, tässä kuva valmistajalta. Tilasin kuvassa juuri kuvassa näkyvän setin ja samalla värillä eli punaisena. Kepit ovat hienot ja niiden kanssa harjoitteleminen huomattavasti sujuvampaa kuin meidän aikaisemmilla, jotka iskettiin maahan.Titon voi lähettää jo pitkältä ja se tekee hienoa itsenäistä työtä. Hyvin se on oppinut, että ajatus on eteenpäin. Nyt uusien keppien myötä alan lisätä omasta liikkumisestani aiheutuvia häiriöitä. Tähän mennessä olen keskittynyt Titon itsenäiseen suorittamiseen oikein - en siihen, teenkö kärrynpyörän vai kuperkeikan vieressä.
Hienosti hihnassa etenee suurimmaksi osaksi hyvin. Ajoittain T:llä on ajatukset jossain muualla, mutta muutamalla pikaisella suunnanvaihdoksella saa ihmeitä aikaan.
Luoksetuloja vaikeutan edelleen. Mitä ihanamman hajun Tito on löytänyt, sitä innokkaammin olen kutsumassa. Tänään olin todella tyytyväinen, kun Tito juoksi leikkikaverin (nuori nahka) kanssa kovaa poispäin. Kutsuin, Tito kääntyi heti ja juoksi kovaa luokse. Hyvin keskittyi muutenkin leikkimiseen, vaikka vieressä pörräsi toinen koira. Palautti myös pallot ja lelut heti minulle, vaikka nahka pyysi vieressä leikkimään.
Kaukoja on tehty viimeksi tänään. Pari viimeistä kertaa olen häivyttänyt kuonokosketuskättä M-S -vaihdossa. Tänään teki 4 kertaa peräkkäin täydellisen hissinousun pelkällä käskyllä. Nousi liikauttamatta yhtäkään tassua eikä mielestäni nojannut liikaa eteen. I-M-I on todella hyvä. Maahan lätsähdetään ja istumaan hypähdetään keveästi.
Käytiin Kivikossa seuraamassa agilitykisoja ja sen jälkeen otettiin muutama kiekkokuva. Muuten kiekkoilu on ollut täysin tauolla. Tässä Mari Lustigin ottamia kuvia.
 |
 |
| Vilvoittelun jälkeen |
perjantai 19. elokuuta 2011
Jänistä mä metsästän, jänistä mä metsästän...
Kun syksy tulee, jänikset löytävät tiensä ihmisten ilmoille yhä aikaisemmin. Hämärää on syksyisin jo yhdeksältä illalla. Äitini sanoi, että vielä ei ole syksy. Minulla on hieman eriävä mielipide ja se perustuu tekemiini havaintoihin.
- Olen kerännyt puolukoita pakkaseen.
- Metsässä on lehtiä maassa.
- Osa mustikanvarvuista on punertavia.
- Metsissä on sieniä.
- Olen nukkunut vanhempieni luona isossa leikkimökissä ja herännyt aamulla siihen, että olen jäässä.
- Koira pitää kuivata lähes joka lenkin jälkeen, koska ulkona on kosteaa ja märkää.
- Otin uuden heijastintaluttimen käyttöön.
Nyt on siis syksy. Olen viikon sisällä törmännyt jo muutamaan jänikseen ja yhteen mäyrään lenkillä. Tito on päässyt jäniksen perään kerran. Silloin pupujussi porhalsi juoksuun Titon kuonon edestä pellolla. Siinä ei ehtinyt kauheasti miettiä, kun koira oli jo poissa. Eihän se kauan kestänyt. Ikävä tuli ja takaisin tuli sukkelasti. Minä en kuitenkaan halua, että tuo lähtee yhtään minkään perään ilman lupaa. Linnut olivat vielä keväällä hankalia - nyt lintujen pyrähtely on vastaehdollistettu hyvin. Joskus riittää, että lähellä raakkuu lintu kovaa. Tito tulee jo siitä luokse.
Pupujen etsiminen harjoittelua varten on mahdotonta. Pitäisi kaiketi lähteä keskustaan etsimään citykaneja. Onneksi nyt on syksy ja pupuja näkyy koko ajan enemmän. Ensimmäinen näkyi viikko sitten. Oli hämärää ja Tito juoksi vapaana nauttien vilpoisasta syysillasta. Katsoin, että Tito on sopivan kaukana, jotta voin kutsua sitä. Yritän jatkuvasti koetella Titon luoksetuloa eli yritän kehittää tilanteita, joissa olisi pientä haastetta. Kutsuin Titoa ja pahin painajaiseni tapahtui. Kutsun hetkellä Titon kuonon edestä noin 10 metrin päästä pinkaisee pupu pakoon. Tito ehti nähdä pitkäkorvan...ja hetkeäkään epäröimättä juoksi kuin tykinsuusta luokseni. Hihkuin ja leikin Titon kanssa kuin en olisi sitä kuukauteen nähnyt. Sydän jyskytti ja meinasin tikahtua ilosta samaan aikaan.
Sen jälkeen jäniksiä on näkynyt kahtena iltana. Molemmilla kerroilla olen hihkaissus palkkasanan ja heittänyt lelun selän taakse. Onhan siinä riskisä, kun päästää koiran juoksemaan lelun perään hihna perässään. Mitä jos se päättäisi kuitenkin lähteä tupsuhännän perään?
Tänään juoksin Titon kanssa pellolla töiden jälkeen. Sain olla tarkkana, koska parinkymmenen metrin päässä kulki paljon koiria ja Tito oli vapaana. Onneksi pidin silmiä auki. Tito ehti ennen minua pellonreunaan. Tito ja minä näemme jotain viiden metrin päässä - kissa. Ja se kissa lähtee rivakasti karkuun. Samaan aikaan palkkasana ja narupallo niin kauas kissasta kuin mahdollista.
Vaikka näitä toistoja ei olekaan satoja takana, koen, että meillä on hyviä onnistumisia pohjalla. Täytyy pysyä tarkkana ja hämärällä maltettava pitää Tito liinassa. Minä niin vihaan liinoja...
- Olen kerännyt puolukoita pakkaseen.
- Metsässä on lehtiä maassa.
- Osa mustikanvarvuista on punertavia.
- Metsissä on sieniä.
- Olen nukkunut vanhempieni luona isossa leikkimökissä ja herännyt aamulla siihen, että olen jäässä.
- Koira pitää kuivata lähes joka lenkin jälkeen, koska ulkona on kosteaa ja märkää.
- Otin uuden heijastintaluttimen käyttöön.
Nyt on siis syksy. Olen viikon sisällä törmännyt jo muutamaan jänikseen ja yhteen mäyrään lenkillä. Tito on päässyt jäniksen perään kerran. Silloin pupujussi porhalsi juoksuun Titon kuonon edestä pellolla. Siinä ei ehtinyt kauheasti miettiä, kun koira oli jo poissa. Eihän se kauan kestänyt. Ikävä tuli ja takaisin tuli sukkelasti. Minä en kuitenkaan halua, että tuo lähtee yhtään minkään perään ilman lupaa. Linnut olivat vielä keväällä hankalia - nyt lintujen pyrähtely on vastaehdollistettu hyvin. Joskus riittää, että lähellä raakkuu lintu kovaa. Tito tulee jo siitä luokse.
Pupujen etsiminen harjoittelua varten on mahdotonta. Pitäisi kaiketi lähteä keskustaan etsimään citykaneja. Onneksi nyt on syksy ja pupuja näkyy koko ajan enemmän. Ensimmäinen näkyi viikko sitten. Oli hämärää ja Tito juoksi vapaana nauttien vilpoisasta syysillasta. Katsoin, että Tito on sopivan kaukana, jotta voin kutsua sitä. Yritän jatkuvasti koetella Titon luoksetuloa eli yritän kehittää tilanteita, joissa olisi pientä haastetta. Kutsuin Titoa ja pahin painajaiseni tapahtui. Kutsun hetkellä Titon kuonon edestä noin 10 metrin päästä pinkaisee pupu pakoon. Tito ehti nähdä pitkäkorvan...ja hetkeäkään epäröimättä juoksi kuin tykinsuusta luokseni. Hihkuin ja leikin Titon kanssa kuin en olisi sitä kuukauteen nähnyt. Sydän jyskytti ja meinasin tikahtua ilosta samaan aikaan.
Sen jälkeen jäniksiä on näkynyt kahtena iltana. Molemmilla kerroilla olen hihkaissus palkkasanan ja heittänyt lelun selän taakse. Onhan siinä riskisä, kun päästää koiran juoksemaan lelun perään hihna perässään. Mitä jos se päättäisi kuitenkin lähteä tupsuhännän perään?
Tänään juoksin Titon kanssa pellolla töiden jälkeen. Sain olla tarkkana, koska parinkymmenen metrin päässä kulki paljon koiria ja Tito oli vapaana. Onneksi pidin silmiä auki. Tito ehti ennen minua pellonreunaan. Tito ja minä näemme jotain viiden metrin päässä - kissa. Ja se kissa lähtee rivakasti karkuun. Samaan aikaan palkkasana ja narupallo niin kauas kissasta kuin mahdollista.
Vaikka näitä toistoja ei olekaan satoja takana, koen, että meillä on hyviä onnistumisia pohjalla. Täytyy pysyä tarkkana ja hämärällä maltettava pitää Tito liinassa. Minä niin vihaan liinoja...
perjantai 12. elokuuta 2011
Shhh... Se syö...
Titohan ei ole syönyt halukkaasti kuin muutaman kerran vuoden aikana. Pari päivää sitten näin jotain täysin uutta. Tito juoksi kupilleen vapautuksen jälkeen. Nyt parin viikon ajan Tito on syönyt paremmin kuin koskaan. Namit ovat muutenkin kelvanneet paremmin. Eivät todellakaan aina, mutta yllättävän usein. Miten helppoa, kun koiraa voi palkita nameilla! Eilen Tito lyttäsi kirsunsa aivan lyttyyn matonpalaa vasten, kun naksuteltiin kuonokosketusta. Palkkiona vain ruokaa. Jos joku ei vielä ymmärtänyt, Tito teki töitä ruoan eteen. Siis ruoan.
Vaikka Tito on syönyt 2 viikkoa enemmän kuin koskaan, se painaa 19,6 kg. On siltä muutama karvakin lähtenyt, mutta ei 1,5 kg:n verran.
Vaikka Tito on syönyt 2 viikkoa enemmän kuin koskaan, se painaa 19,6 kg. On siltä muutama karvakin lähtenyt, mutta ei 1,5 kg:n verran.
Näytetään niille!
Reipas vuosi sitten joku sanoi äidilleni:
"Toivottavasti Nova ei saa koskaan lapsia."
Kommentti juontui siitä, että olin hänen mielestään "natsi" koirien kanssa. Tämä siis tarkoitti asettamiani rajoja ja johdonmukaisuutta. Tietysti oli myös väärin, että vaadin koirilta asioita. Minähän loukkaannuin kommentista ja taisin hieman puhdistaa kyynelkanavianikin. Omasta mielestäni en ollut koirien kanssa kohtuuton. Päätin, että tulevan koirani kanssa näytän kyseisille ihmisille sellaisen näytöksen, ettei kenellekään tule enää mieleenkään sanoa noin inhottavasti.
Tito tuli ja sillä oli heti töppöset täytettävänä. Vähättelemättä nimeksi "All in One", blogin osoitteeksi "Titotaito" ja katse eteenpäin.
Mustan listani ensäimmäistä sijaa pitävän henkilön kommentista on nyt tosiaan reipas vuosi. Näytös oli viikko sitten. Viime lauantaina olin niin hermostunut, että pelkästään kellon seuraaminen sai minut sekaisin. Pidin siis frisbee-esityksen saaressa vuosittain järjestettävässä urheilutapahtumassa.
Tässä ohjelmasta se, mitä muistan. Suuri osa on varmasti täyttä hepreaa monelle, mutta ehkä saatte tästä jotakin irti.
Aloitin kutsumalla Titon luokseni nurmikentän toiselta laidalta toiselle. Tito sinkosi luokseni kuin tykki ja tiesin, että ainakin alku oli lupaava. Tämän jälkeen otin pujottelua jaloissa ja siitä rolleri maata pitkin. Erilaisia kiepsahduksia pakittaen jalkojeni välistä. Kurreasento, josta jalkojen välistä ja pitkä rystyheitto. Around the world, jossa 4 kiekkoa rystynä ja yksi selän takaa. Tito sai selän takaa heittoja ensimmäistä kertaa kiinni edellisenä iltana - nyt meni nappiin. Multiplen tein muunneltuna eli liikuin itse koko ajan. Siskoni tykkäsi tästä, kun kiekot liikkuivat nopeasti. Tein muutaman tavallisen distancen, joista pari heittoa menikin sitten yleisöön. Tito juoksi ihmisten jalkojen välistä ja etsi vain kiekkoa. Sitä ei kiinnostanut muut ihmiset tai koirat. Meillä oli kapea kaistale käytössä, joten haastetta oli. Osan Tito sai kuitenkin hienosti ilmasta kiinni.
Paikalla oli viisi koiraa, joista kaksi yritti sännätä kentälle. Toinen onnistui rähisten pääsemään kentän reunalle muutaman metrin päähän Titosta, mutta eipä kiekkomestari sitä näyttänyt huomaavankaan. Voltteja takaperin tehtiin viisi tai kuusi. Hyvin meni - vain yksi kiekko lähti kädestäni huonosti. Tuloksena hyvä voltti, mutta ei koppia. Syliin hyppääminen ei onnistunut heti, vaikka tämä onnistuu "aina". Syy oli siinä, että pidin kiekkoa aivan liian kaukana kehostani ja Tito hyppäsi tietysti liian kauas. Parin kerran jälkeen onnistui kuitenkin hyvin. Uusin temppu jännitti aivan pirusti. Selkään hyppääminen oli ollut työn alla reippaan viikon ennen esitystä. Nyt ei olisi voinut mennä paremmin. Odotti rauhallisesti ja hyppäsi heti merkin saatuan. Titolla oli heti täydellinen tasapaino, mikä helpotti minun tehtävääni. Tein tämän toisenkin kerran niin, että nousin suorempaan seisomaan, kun Tito oli selässäni. Hyvin pysyi! Loppuun vielä onnistunut sylihyppy ja kumarrus. Käskin Titon keskelle kenttää "Lepo"-käskyllä odottamaan. Siinä se pysyi aplodien ajan makaamassa, kun keräsin kiekot.
Eipä kuulunut enää kommentteja, että olen tyranni koirien kanssa. Sen sijaan, että ihmiset toivoivat minulle lapsettomuutta, he olivat tarjoamassa koiriaan minulle koulutukseen. Mission accomplished!
Suureksi yllätyksekseni saimme ensimmäisen pokaalimme.
"Toivottavasti Nova ei saa koskaan lapsia."
Kommentti juontui siitä, että olin hänen mielestään "natsi" koirien kanssa. Tämä siis tarkoitti asettamiani rajoja ja johdonmukaisuutta. Tietysti oli myös väärin, että vaadin koirilta asioita. Minähän loukkaannuin kommentista ja taisin hieman puhdistaa kyynelkanavianikin. Omasta mielestäni en ollut koirien kanssa kohtuuton. Päätin, että tulevan koirani kanssa näytän kyseisille ihmisille sellaisen näytöksen, ettei kenellekään tule enää mieleenkään sanoa noin inhottavasti.
Tito tuli ja sillä oli heti töppöset täytettävänä. Vähättelemättä nimeksi "All in One", blogin osoitteeksi "Titotaito" ja katse eteenpäin.
Mustan listani ensäimmäistä sijaa pitävän henkilön kommentista on nyt tosiaan reipas vuosi. Näytös oli viikko sitten. Viime lauantaina olin niin hermostunut, että pelkästään kellon seuraaminen sai minut sekaisin. Pidin siis frisbee-esityksen saaressa vuosittain järjestettävässä urheilutapahtumassa.
Tässä ohjelmasta se, mitä muistan. Suuri osa on varmasti täyttä hepreaa monelle, mutta ehkä saatte tästä jotakin irti.
Aloitin kutsumalla Titon luokseni nurmikentän toiselta laidalta toiselle. Tito sinkosi luokseni kuin tykki ja tiesin, että ainakin alku oli lupaava. Tämän jälkeen otin pujottelua jaloissa ja siitä rolleri maata pitkin. Erilaisia kiepsahduksia pakittaen jalkojeni välistä. Kurreasento, josta jalkojen välistä ja pitkä rystyheitto. Around the world, jossa 4 kiekkoa rystynä ja yksi selän takaa. Tito sai selän takaa heittoja ensimmäistä kertaa kiinni edellisenä iltana - nyt meni nappiin. Multiplen tein muunneltuna eli liikuin itse koko ajan. Siskoni tykkäsi tästä, kun kiekot liikkuivat nopeasti. Tein muutaman tavallisen distancen, joista pari heittoa menikin sitten yleisöön. Tito juoksi ihmisten jalkojen välistä ja etsi vain kiekkoa. Sitä ei kiinnostanut muut ihmiset tai koirat. Meillä oli kapea kaistale käytössä, joten haastetta oli. Osan Tito sai kuitenkin hienosti ilmasta kiinni.
Paikalla oli viisi koiraa, joista kaksi yritti sännätä kentälle. Toinen onnistui rähisten pääsemään kentän reunalle muutaman metrin päähän Titosta, mutta eipä kiekkomestari sitä näyttänyt huomaavankaan. Voltteja takaperin tehtiin viisi tai kuusi. Hyvin meni - vain yksi kiekko lähti kädestäni huonosti. Tuloksena hyvä voltti, mutta ei koppia. Syliin hyppääminen ei onnistunut heti, vaikka tämä onnistuu "aina". Syy oli siinä, että pidin kiekkoa aivan liian kaukana kehostani ja Tito hyppäsi tietysti liian kauas. Parin kerran jälkeen onnistui kuitenkin hyvin. Uusin temppu jännitti aivan pirusti. Selkään hyppääminen oli ollut työn alla reippaan viikon ennen esitystä. Nyt ei olisi voinut mennä paremmin. Odotti rauhallisesti ja hyppäsi heti merkin saatuan. Titolla oli heti täydellinen tasapaino, mikä helpotti minun tehtävääni. Tein tämän toisenkin kerran niin, että nousin suorempaan seisomaan, kun Tito oli selässäni. Hyvin pysyi! Loppuun vielä onnistunut sylihyppy ja kumarrus. Käskin Titon keskelle kenttää "Lepo"-käskyllä odottamaan. Siinä se pysyi aplodien ajan makaamassa, kun keräsin kiekot.
Eipä kuulunut enää kommentteja, että olen tyranni koirien kanssa. Sen sijaan, että ihmiset toivoivat minulle lapsettomuutta, he olivat tarjoamassa koiriaan minulle koulutukseen. Mission accomplished!
Suureksi yllätyksekseni saimme ensimmäisen pokaalimme.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Tito - Probably the Best Dog in the World
Aamulla jännitti aivan pirusti. Olin päättänyt ottaa Titon pitkästä aikaa töihin. Aiemmin se on hypännyt tiskipöydälle, nyysinyt pari energiajuomatölkkiä, toimittanut yhden tuolin roskiin, lorotellut aikansa kuluksi lattioille jne. Jos tekemistä ei ole löytynyt, haukkuminen on ollut oikein hyvä varasuunnitelma.
Kävelin töihin ja matkaan kului 45 minuuttia. Tito sai juosta suurimman osan matkasta vapaana. Pidin silmät auki myös selässä, jotta ehdin kutsua otuksen pois lenkkeilijöiden jaloista ja pyörien pinnojen väleistä. Tien vieressä oli setiä valmistautumassa kalasteluun. Näin, miten T-Boy heilutti häntää ja housujaan sedille. Huikkasin vain, että jatketaan matkaa, ja Titohan unohti papat sillä sekunnilla. Metsän kautta oikaistiin ja Tito sai juoksennella samalla, kun itse keräsin aamupalaa marjapensaista. Metsä loppui tien reunaan ja Titohan painoi sinne polkua pitkin, minkä kintuistaan pääsi. Alamäestä sai hyvin lisävauhtia. "Odotahan siinä" ja Tito seisahti niille sijoilleen odottamaan tien laitaan. Kehut ja koira hihnaan. Käveltiin lenkkipolkuja ja ohitettiin pari kiljuvaa moppea. Pieni valkoinen pölyhuisku teki vaikuttavan suorituksen sinkoilemalla tien puolelta toiselle. Se rytmitti säntäilyään taidokkaasti omalla haukkumisella. Osaisikohan Tito, jos oikein kannustaisin?
Se moppi muuten ohitettiin ihan suosiolla viereisen nurmikkokaistaleen kautta. Kontaktista palkka ja leikkiä ohituksen ajan.
Töissä laitoin Titon kassan taakse pikkukeittiöön. Tein tilasta pelkistetyn eli kaikki tavarat pois lattialta ja tasoilta. Annoin lattialle possun kylkiluun - sellaisen Tito saa aina, kun lähden töihin. Pari puruluuta vesikuppiin pehmenemään. Miksi? Hei, koirathan rakastavat rosvopaistia eli maassa mädäntyneitä luita ja lihoja. Puruluista tulee ihanan limaisia vedessä lillumisen jälkeen.
Olin alkuun kassalla, jotta pystyin palkitsemaan Titoa ja seuraamaan sen tekemisiä. Vähän aikaa se kuljeskeli ympäriinsä ja kävi sitten luun kimppuun. Poistuin hetkeksi ja Tito haukahti. Tunsin, kuinka stressi sisälläni kasvoi. "Eih, älä aloita..." Eipä tuo aloittanutkaan. Se oli päivän ensimmäinen ja viimeinen haukahdus.
Olin yllättynyt, miten hyvin Tito söi nameja. Kävin antamassa sille namin kuonon eteen lattialle, kun se oli rauhallinen tai asiakkaiden koirat haukkuivat. Hyvin nopeasti Tito alkoi nuutua lattialla. Silmät lupsahtelivat ja pää alkoi painaa. Olin niin iloinen, että teki mieli mennä sitä hirmuisesti kehumaan, mutta pysyin rauhallisena, etten kiihdyttäisi sitä.
Töiden jälkeen Tito pääsi kaveeraamaan kahden neidon kanssa isossa sisätilassa. Sirulta Tito on saanut aiemmin jo käsilaukkua, mutta Donna oli täysin uusi tuttavuus. Työkaverini oli koiriensa kanssa istumassa ja minä siirryin Titon kanssa viereen. Koirat saivat haistella ilmaa ja katsella toisiaan, mutta leikkimään eivät heti päässeet. Tito yritti välillä hypnotisoida minut kontaktilla, mutta en päästänyt leikkimään. Vasta tovin kuluttua annettiin koirille luvat tutustua toisiinsa. Tito yritti pysytellä housuissaan, kun viehkeät neidot ottivat selvää, mikä ilmestys tämä mustavalkoinen on. Siru oli yllättävän suopea ja kutsui Titoa leikkimään. Donna ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Tito meni lähelle työkaveriani. Päällehän se tuli käsilaukkuineen. Mentiin sitten takaisin lattialle istumaan ja annettiin koirien oleskella. Olin todella tyytyväinen, kun Tito tuli viereeni itse makaamaan. Juttelun ja makoilun jälkeen kokeiltiin uudestaan tutustumista ja nyt oli Donnakin jo sitä mieltä, että kyllähän Titossa karismaa on. Seura alkoi siis kelvata.
Käveltiin sitten töistä kotiin. Matkalla tavattiin juoksentelevia naperoita, poliisiauto keskellä puistoa, Vantaanjoessa laulava uimari, uusia piikkiannoksiaan sulattelevia narkkareita, koiria, koripallonpelaajia, kiljuvia uimareita, Flexejä ja punttijuntteja. Tito oli nyt lähes koko matkan hihnassa, koska ihmisiä alkoi olla huomattavasti enemmän kuin aamulla. Vetämättä kuljettiin reipas tunti. Hyvä, poika.
Päivän arvosana: 10/10
Kävelin töihin ja matkaan kului 45 minuuttia. Tito sai juosta suurimman osan matkasta vapaana. Pidin silmät auki myös selässä, jotta ehdin kutsua otuksen pois lenkkeilijöiden jaloista ja pyörien pinnojen väleistä. Tien vieressä oli setiä valmistautumassa kalasteluun. Näin, miten T-Boy heilutti häntää ja housujaan sedille. Huikkasin vain, että jatketaan matkaa, ja Titohan unohti papat sillä sekunnilla. Metsän kautta oikaistiin ja Tito sai juoksennella samalla, kun itse keräsin aamupalaa marjapensaista. Metsä loppui tien reunaan ja Titohan painoi sinne polkua pitkin, minkä kintuistaan pääsi. Alamäestä sai hyvin lisävauhtia. "Odotahan siinä" ja Tito seisahti niille sijoilleen odottamaan tien laitaan. Kehut ja koira hihnaan. Käveltiin lenkkipolkuja ja ohitettiin pari kiljuvaa moppea. Pieni valkoinen pölyhuisku teki vaikuttavan suorituksen sinkoilemalla tien puolelta toiselle. Se rytmitti säntäilyään taidokkaasti omalla haukkumisella. Osaisikohan Tito, jos oikein kannustaisin?
Se moppi muuten ohitettiin ihan suosiolla viereisen nurmikkokaistaleen kautta. Kontaktista palkka ja leikkiä ohituksen ajan.
Töissä laitoin Titon kassan taakse pikkukeittiöön. Tein tilasta pelkistetyn eli kaikki tavarat pois lattialta ja tasoilta. Annoin lattialle possun kylkiluun - sellaisen Tito saa aina, kun lähden töihin. Pari puruluuta vesikuppiin pehmenemään. Miksi? Hei, koirathan rakastavat rosvopaistia eli maassa mädäntyneitä luita ja lihoja. Puruluista tulee ihanan limaisia vedessä lillumisen jälkeen.
Olin alkuun kassalla, jotta pystyin palkitsemaan Titoa ja seuraamaan sen tekemisiä. Vähän aikaa se kuljeskeli ympäriinsä ja kävi sitten luun kimppuun. Poistuin hetkeksi ja Tito haukahti. Tunsin, kuinka stressi sisälläni kasvoi. "Eih, älä aloita..." Eipä tuo aloittanutkaan. Se oli päivän ensimmäinen ja viimeinen haukahdus.
Olin yllättynyt, miten hyvin Tito söi nameja. Kävin antamassa sille namin kuonon eteen lattialle, kun se oli rauhallinen tai asiakkaiden koirat haukkuivat. Hyvin nopeasti Tito alkoi nuutua lattialla. Silmät lupsahtelivat ja pää alkoi painaa. Olin niin iloinen, että teki mieli mennä sitä hirmuisesti kehumaan, mutta pysyin rauhallisena, etten kiihdyttäisi sitä.
Töiden jälkeen Tito pääsi kaveeraamaan kahden neidon kanssa isossa sisätilassa. Sirulta Tito on saanut aiemmin jo käsilaukkua, mutta Donna oli täysin uusi tuttavuus. Työkaverini oli koiriensa kanssa istumassa ja minä siirryin Titon kanssa viereen. Koirat saivat haistella ilmaa ja katsella toisiaan, mutta leikkimään eivät heti päässeet. Tito yritti välillä hypnotisoida minut kontaktilla, mutta en päästänyt leikkimään. Vasta tovin kuluttua annettiin koirille luvat tutustua toisiinsa. Tito yritti pysytellä housuissaan, kun viehkeät neidot ottivat selvää, mikä ilmestys tämä mustavalkoinen on. Siru oli yllättävän suopea ja kutsui Titoa leikkimään. Donna ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Tito meni lähelle työkaveriani. Päällehän se tuli käsilaukkuineen. Mentiin sitten takaisin lattialle istumaan ja annettiin koirien oleskella. Olin todella tyytyväinen, kun Tito tuli viereeni itse makaamaan. Juttelun ja makoilun jälkeen kokeiltiin uudestaan tutustumista ja nyt oli Donnakin jo sitä mieltä, että kyllähän Titossa karismaa on. Seura alkoi siis kelvata.
Käveltiin sitten töistä kotiin. Matkalla tavattiin juoksentelevia naperoita, poliisiauto keskellä puistoa, Vantaanjoessa laulava uimari, uusia piikkiannoksiaan sulattelevia narkkareita, koiria, koripallonpelaajia, kiljuvia uimareita, Flexejä ja punttijuntteja. Tito oli nyt lähes koko matkan hihnassa, koska ihmisiä alkoi olla huomattavasti enemmän kuin aamulla. Vetämättä kuljettiin reipas tunti. Hyvä, poika.
Päivän arvosana: 10/10
torstai 28. heinäkuuta 2011
Huh, mikä heinäkuu!
Kohta on heinäkuu pulkassa ja kuluneeseen kuuhun on mahtunut monenlaista.
Ampiainen pisti Titoa kuonoon kesken marjaretken. Ampiainen oli sotkeutunut Titon housuihin ja Tito yritti ottaa sen pois. Kuonoon tuli.
Näin, että jokin oli vinossa, joten kutsuin luokse. Onneksi Tito on tottunut, että kaikissa ikävissä tapauksissa (risut ja roskat housuissa, tikku hampaiden välissä yms.) kannattaa tulla luokseni, koska voin auttaa. Irroitin ärhäkän ampparin ja koppasin 21-kiloisen syliini. Päätin kantaa otuksen, koska se valahti veltoksi muutenkin. Kotiin oli matkaa ja Tito tuntui todella painavalta metsän kallioita ja kiviä kiipeillessä.
Yhdessä kohdassa oli pakko huilia ja laskin Titon kyljelleen maahan. Pelästyin, koska Tito ei hievahtanutkaan maassa. Siinä se makasi, ja huomasin, että nyt kuono alkoi turvota nopeasti. Kotona laskin Titon lattialle kyljelleen ja soitin eläinlääkäriin. Missään ei vastattu. En saanut edes Viikkiä kiinni. Onneksi on työkavereita, jotka tietävät. Sain neuvoksi kyytablettien antamisen ja hengityksen seuraamisen, koska kyseessä oli kuono ja ensimmäinen kerta, kun Titoa amppari pisti. Tuntui kamalalta jättää Tito yksin, kun lähdin apteekkiin.
Apteekki oli vielä 20 minuuttia auki eli Titolle viilennystakki päälle, kenkien vaihto pyöräilykenkiin ja menoksi. Onneksi ei tarvinnut jonottaa ja pääsin heti takaisin. Tulin kotiin ja onnekseni näin, että kuonon turvotus oli jo laskemassa. Annoin kuitenkin tabletit varmuuden vuoksi.
Täytyy sanoa, että pelästyin todella paljon, vaikka kyseessä ei ollutkaan kyy tai auton alle jääminen.
Agilitaamassa on käyty muutamana iltana. Pitäisi katsoa joku hyppytekniikkakurssi syksylle tai talvelle. Titolla ei ole mitenkään erinomainen tekniikka, joten hyppiminen on jäänyt vähemmälle. Lähinnä on räiskitty keinua alas, juostu tukka putkella putkien läpi, lennetty pöydän päälle loikoilemaan ja edistytty etenemään pois päin ohjaajasta. Keppejä keplotellaan kotinurkilla ja niitähän nuijitaan menemään kuin viimeistä päivää.
Tito kävi näyttämässä kuonoaan kesäjuhlassa, jossa oli paikalla paljon ihmisiä, lapsia ja koiria. Tito käyttäytyi esimerkillisesti ja näytti vähän temppujakin. Eipä tuo huomannut ihmismassaa ympärillä, kun kerroin, että olisi muutaman tempun paikka. Hyvin se jo leikkii oudoissakin tilanteissa. Narupallo on pop.
Vanhempieni naapurilla on venäjäntoysekoitus, joka räksyttää pienien koirien tapaan. Kesäjuhlien jälkeen naapuri halusi tutustussaa omaa koiraansa Titoon. Täytyy sanoa, että olin äärettömän ylpeä Titosta, joka pysyi vieressäni ja piti kontaktia, kun toinen oli puolen metrin päässä kiljumassa. Naapuri halusi kokeilla leikkimistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Tito juoksi onnellisena kovaa, ja mönkijäinen haukkui stressaantuneena. Kutsuin siis Titon pois ja annettiin asian olla. Ei lapsia voi pakottaa leikkimään keskenään - eihän?
Illalla söimme perhetuttujemme luona. Toysekoitus oli paikalla vapaana. Se kävi välillä räkyttämässä Titolle, mutta eipä tuo siitä välittänyt. Rami olisi jo pistänyt suihinsa, kun ei jaksaisi kuunnella pienestä eläimestä lähtevää metakkaa.
Loppuilta ja yö menivät saaren "paikallisessa". Itse pysyttelin vesilinjalla - kuten aina. Oli huikean hauskaa seurustella vanhojen tuttujen kanssa ja tutustua uusiinkin kasvoihin. Missä Tito oli tämän ajan? Siellä terassilla mukana tietysti. Kovaäänisen rupattelun ja juomalaulujen uneen tuudittamana Tito veti sikeitä kaikkien jaloissa. Onhan sitä rauhoittumista yritetty harjoitella, mutta nyt Tito kyllä yllätti. Viime aikoina tuo on muutenkin osannut rauhoittua eri tilanteissa paremmin. Aikaisemmin se ei ole viihtynyt, jos olen jättänyt sen yksin vanhempieni luokse sisälle. Nyt se veti ensimmäisen kerran pari tuntia sikeitä yksin olohuoneessa. Onko meillä siis toivoa?!
Lupasinpa sitten tehdä Titon kanssa pienen kiekkoesityksen yhteen urheilutapahtumaan. Täytyy kehitellä vielä pari uutta liikettä ja pistää ohjelma kasaan. Muutaman liikkeen olen jo yhdistänyt ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Heittokäsi vielä kuntoon ja se on siinä.
Isän synttäreitä vietettiin pari päivää sitten. Päivällä Tito oli penkissä kiinni, kun kannoin halkoja liiteristä nuotiolle. Yht'äkkiä kuulen vain tömähdyksen ja penkki on nurin. Haukahdus talon toisella puolella ja Tito on jo takaisin. Se ehti olla poissa ehkä 5 sekuntia. Ilmeisesti kissa kävi kurkkaamassa, josko juhlat olisivat jo alkaneet. Lettukestit illalla isän juhlistamiseksi. Herkullisia täytteitä ja mukavia ihmisiä. Tito makoili penkkini vieressä ja oli oikein mallikelpoinen.
Yöllä täytyi lähteä kotiin, koska seuraavana päivänä oli töitä heti aamusta. Lähdettiinpä rantaa päin ja päästin Titon vapaaksi. Sehän on aina vapaana. Tito juoksi tuttuun tapaansa noin 30:nen metrin päähän ja siinä samassa sen kuonon edestä juoksee meidän kissa esiin. Viuh ja sinne meni. Minä kirosin ja kirosin mielessäni. Vaikka Titon luoksetulo on tykki ja olen testannut sitä monin keinoin, en uskaltanut kissan perästä yrittää. Kissa kiipesi viereiseen puuhun ja Tito jäi kiertämään puun ympärille kehää. Ei se kissaa haukkunut - juoksi vain puun ympärillä. Menin lähemmäksi ja Tito tuli luokseni. Siitä sitten veneelle ja päässäni kihisi.
Kissoja ollaan useamman kerran jo katseltu ikkunan läpi ja kauempaa. Niin kauan, kun kissa ei juokse, meillä ei ole ongelmaa. Olen kävellyt Titon kanssa useamman kerran naapureiden kissojen vierestä ulkona. Vanhempieni *rpot kissat nyt sattuvat pinkomaan heti vieraan koiran nähdessään. Mahtavaa!
Onneksi eilen ja tänään on ollut taas ilo elellä tuon kanssa. Eilinen meni täysin lepopäivänä. Veinpä töiden jälkeenkin vain hihnalenkille, jottei tuo pääsisi juoksemaan. Tänään tehtiin töiden jälkeen pienet keppitreenit ja käytiin katsomassa ponia. Muuten Juniori on saanut lepäillä. Titolla on takana 5 päivää kaikkea uutta ja erikoista, joten lepopäivät tulivat tarpeen.
Ampiainen pisti Titoa kuonoon kesken marjaretken. Ampiainen oli sotkeutunut Titon housuihin ja Tito yritti ottaa sen pois. Kuonoon tuli.
Näin, että jokin oli vinossa, joten kutsuin luokse. Onneksi Tito on tottunut, että kaikissa ikävissä tapauksissa (risut ja roskat housuissa, tikku hampaiden välissä yms.) kannattaa tulla luokseni, koska voin auttaa. Irroitin ärhäkän ampparin ja koppasin 21-kiloisen syliini. Päätin kantaa otuksen, koska se valahti veltoksi muutenkin. Kotiin oli matkaa ja Tito tuntui todella painavalta metsän kallioita ja kiviä kiipeillessä.
Yhdessä kohdassa oli pakko huilia ja laskin Titon kyljelleen maahan. Pelästyin, koska Tito ei hievahtanutkaan maassa. Siinä se makasi, ja huomasin, että nyt kuono alkoi turvota nopeasti. Kotona laskin Titon lattialle kyljelleen ja soitin eläinlääkäriin. Missään ei vastattu. En saanut edes Viikkiä kiinni. Onneksi on työkavereita, jotka tietävät. Sain neuvoksi kyytablettien antamisen ja hengityksen seuraamisen, koska kyseessä oli kuono ja ensimmäinen kerta, kun Titoa amppari pisti. Tuntui kamalalta jättää Tito yksin, kun lähdin apteekkiin.
Apteekki oli vielä 20 minuuttia auki eli Titolle viilennystakki päälle, kenkien vaihto pyöräilykenkiin ja menoksi. Onneksi ei tarvinnut jonottaa ja pääsin heti takaisin. Tulin kotiin ja onnekseni näin, että kuonon turvotus oli jo laskemassa. Annoin kuitenkin tabletit varmuuden vuoksi.
Täytyy sanoa, että pelästyin todella paljon, vaikka kyseessä ei ollutkaan kyy tai auton alle jääminen.
 |
| Turvotus jo laskenut, mutta vielä ei jaksa. |
Agilitaamassa on käyty muutamana iltana. Pitäisi katsoa joku hyppytekniikkakurssi syksylle tai talvelle. Titolla ei ole mitenkään erinomainen tekniikka, joten hyppiminen on jäänyt vähemmälle. Lähinnä on räiskitty keinua alas, juostu tukka putkella putkien läpi, lennetty pöydän päälle loikoilemaan ja edistytty etenemään pois päin ohjaajasta. Keppejä keplotellaan kotinurkilla ja niitähän nuijitaan menemään kuin viimeistä päivää.
Tito kävi näyttämässä kuonoaan kesäjuhlassa, jossa oli paikalla paljon ihmisiä, lapsia ja koiria. Tito käyttäytyi esimerkillisesti ja näytti vähän temppujakin. Eipä tuo huomannut ihmismassaa ympärillä, kun kerroin, että olisi muutaman tempun paikka. Hyvin se jo leikkii oudoissakin tilanteissa. Narupallo on pop.
Vanhempieni naapurilla on venäjäntoysekoitus, joka räksyttää pienien koirien tapaan. Kesäjuhlien jälkeen naapuri halusi tutustussaa omaa koiraansa Titoon. Täytyy sanoa, että olin äärettömän ylpeä Titosta, joka pysyi vieressäni ja piti kontaktia, kun toinen oli puolen metrin päässä kiljumassa. Naapuri halusi kokeilla leikkimistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Tito juoksi onnellisena kovaa, ja mönkijäinen haukkui stressaantuneena. Kutsuin siis Titon pois ja annettiin asian olla. Ei lapsia voi pakottaa leikkimään keskenään - eihän?
Illalla söimme perhetuttujemme luona. Toysekoitus oli paikalla vapaana. Se kävi välillä räkyttämässä Titolle, mutta eipä tuo siitä välittänyt. Rami olisi jo pistänyt suihinsa, kun ei jaksaisi kuunnella pienestä eläimestä lähtevää metakkaa.
Loppuilta ja yö menivät saaren "paikallisessa". Itse pysyttelin vesilinjalla - kuten aina. Oli huikean hauskaa seurustella vanhojen tuttujen kanssa ja tutustua uusiinkin kasvoihin. Missä Tito oli tämän ajan? Siellä terassilla mukana tietysti. Kovaäänisen rupattelun ja juomalaulujen uneen tuudittamana Tito veti sikeitä kaikkien jaloissa. Onhan sitä rauhoittumista yritetty harjoitella, mutta nyt Tito kyllä yllätti. Viime aikoina tuo on muutenkin osannut rauhoittua eri tilanteissa paremmin. Aikaisemmin se ei ole viihtynyt, jos olen jättänyt sen yksin vanhempieni luokse sisälle. Nyt se veti ensimmäisen kerran pari tuntia sikeitä yksin olohuoneessa. Onko meillä siis toivoa?!
Lupasinpa sitten tehdä Titon kanssa pienen kiekkoesityksen yhteen urheilutapahtumaan. Täytyy kehitellä vielä pari uutta liikettä ja pistää ohjelma kasaan. Muutaman liikkeen olen jo yhdistänyt ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Heittokäsi vielä kuntoon ja se on siinä.
Isän synttäreitä vietettiin pari päivää sitten. Päivällä Tito oli penkissä kiinni, kun kannoin halkoja liiteristä nuotiolle. Yht'äkkiä kuulen vain tömähdyksen ja penkki on nurin. Haukahdus talon toisella puolella ja Tito on jo takaisin. Se ehti olla poissa ehkä 5 sekuntia. Ilmeisesti kissa kävi kurkkaamassa, josko juhlat olisivat jo alkaneet. Lettukestit illalla isän juhlistamiseksi. Herkullisia täytteitä ja mukavia ihmisiä. Tito makoili penkkini vieressä ja oli oikein mallikelpoinen.
Yöllä täytyi lähteä kotiin, koska seuraavana päivänä oli töitä heti aamusta. Lähdettiinpä rantaa päin ja päästin Titon vapaaksi. Sehän on aina vapaana. Tito juoksi tuttuun tapaansa noin 30:nen metrin päähän ja siinä samassa sen kuonon edestä juoksee meidän kissa esiin. Viuh ja sinne meni. Minä kirosin ja kirosin mielessäni. Vaikka Titon luoksetulo on tykki ja olen testannut sitä monin keinoin, en uskaltanut kissan perästä yrittää. Kissa kiipesi viereiseen puuhun ja Tito jäi kiertämään puun ympärille kehää. Ei se kissaa haukkunut - juoksi vain puun ympärillä. Menin lähemmäksi ja Tito tuli luokseni. Siitä sitten veneelle ja päässäni kihisi.
Kissoja ollaan useamman kerran jo katseltu ikkunan läpi ja kauempaa. Niin kauan, kun kissa ei juokse, meillä ei ole ongelmaa. Olen kävellyt Titon kanssa useamman kerran naapureiden kissojen vierestä ulkona. Vanhempieni *rpot kissat nyt sattuvat pinkomaan heti vieraan koiran nähdessään. Mahtavaa!
Onneksi eilen ja tänään on ollut taas ilo elellä tuon kanssa. Eilinen meni täysin lepopäivänä. Veinpä töiden jälkeenkin vain hihnalenkille, jottei tuo pääsisi juoksemaan. Tänään tehtiin töiden jälkeen pienet keppitreenit ja käytiin katsomassa ponia. Muuten Juniori on saanut lepäillä. Titolla on takana 5 päivää kaikkea uutta ja erikoista, joten lepopäivät tulivat tarpeen.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Naks Naks - Mark the Action
Muutama päivä sitten päätin "pitkästä" aikaa ottaa naksuttimen esille. Ulkona lenkillä, kiekkoillessa ja agilityssa huomaan käyttäväni aina "JES" -sanaa merkkaamaan oikeaa toimintoa. Toki naksutin on viikoittain käytössä, mutta siitä on tovi, kun olen aloittanut jonkin asian tyhjältä pöydältä. Nyt on harjoiteltu kuplien puhaltamista vesiastiaan ja kielen näyttämistä.
Kuplien kanssa Tito on jo tajunnut, että vettä on turha juoda. Hyvin nopeasti se alkoi pitää kuonoa vedenpinnassa ja viimeksi saatiin jo useampi pieni puhallus kirsusta veteen.
Kielen näyttäminen on ehdottomasti yksi vaikeimpia asioita, mitä olen tuolle opettanut. Tuntuu, että olen koko ajan liian hidas. Parissa päivässä on kuitenkin tapahtunut paljon. Tällä hetkellä kieli käy koko ajan, ja kohta voin poimia lipaisujen seasta ne, joissa kieli osoittaa enemmän eteen. Tarkoitus ei siis ole, että Tito lipoisi huuliaan. Haluan, että se työntää kielen suoraan ulos suusta.
Lyhyen tekstin lopuksi kuva uusista taluttimista, jotka tein Titolle. Ovat ihania käsissä ja todella käteviä.
Kuplien kanssa Tito on jo tajunnut, että vettä on turha juoda. Hyvin nopeasti se alkoi pitää kuonoa vedenpinnassa ja viimeksi saatiin jo useampi pieni puhallus kirsusta veteen.
Kielen näyttäminen on ehdottomasti yksi vaikeimpia asioita, mitä olen tuolle opettanut. Tuntuu, että olen koko ajan liian hidas. Parissa päivässä on kuitenkin tapahtunut paljon. Tällä hetkellä kieli käy koko ajan, ja kohta voin poimia lipaisujen seasta ne, joissa kieli osoittaa enemmän eteen. Tarkoitus ei siis ole, että Tito lipoisi huuliaan. Haluan, että se työntää kielen suoraan ulos suusta.
Lyhyen tekstin lopuksi kuva uusista taluttimista, jotka tein Titolle. Ovat ihania käsissä ja todella käteviä.
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Viilaten ja höyläten
Kaukoja on tullut treenattua viime päivinä. En tiedä, miten kaukoja tulisi opettaa. Toki tiedän useamman tekniikan, mutta kuinka usein olen nähnyt oikeasti hyvät kaukokäskyt.. Harvoin - eli toimivatko ne? En ole keksinyt mitään uutta, lyömätöntä ja takuuvarmaa tapaa opettaa kaukoja. Minä olen vain opettanut ja tällä hetkellä pidän näkemästäni. Olen ajatellut opettaa Titolle tekniikat ja tehdä miljoona toistoa ennen etäisyyden lisäämistä. Niin varmasti moni muukin on ajatellut. Minä olen kuitenkin päättänyt oikeasti ne miljoona toistoa tehdä. Vaikka kaukokäskyt ovat mielestäni koiraurheilun kamalimpia viilauksen kohteita, ihailen kuitenkin hienoja suorituksia, joissa koira tekee vaihdot tarkasti ja varmasti.
Kaukojen tekniikka on kuuma puheenaihe ja tulee varmasti aina olemaan. Ainakin niin pitkään, kuin on vaihtoehtoja. Vienon huhun olen kuullut, että näihin olisi tulossa tarkennusta, mikä selkeyttää varmasti uusien tulokkaiden tietä, mutta kasvattaa harmaita hiuksia sekatekniikkaan pinttyneille. Itse pidän kiinni niistä takatassuista. Tito ei sitä tiedä, mutta ei sen tarvitsekaan. Tärkeintä, että sillä on hauskaa. Voin kertoa, että meidän kaukoharjoitteluissa on hauskaa.
Minähän meinasin jo 10-viikkoisen pennun kanssa heittää tokon likaviemäriin kaukojen vuoksi. "Hirveätä hinkkaamista ja tylsää molemmille. Kamala laji." Koska olin vama, että kaukojen treenaaminen on vain tylsää, päätin, että siitä on tehtävä erityisen hauskaa. Muuten en pääsisi eroon ajatuksesta, kuinka typerästä touhusta oikeasti on kyse.
Miten me sitten treenataan? En todella tiedä. Jokin hieno suunnitelma valmiina ennen treenejä? Ei, ei meillä.
Hyvä on, ennen harjoittelua päätin sentään, minkälaiset kaukovaihdot haluan.
- Takatassut paikoillaan kaikissa vaihdoissa.
- M-S-M Hissinä tietysti ja niin, että ne kaikki neljä tassua pysyvät oikeasti paikoillaan. Ei niin, että yksi tassu vähän harhailee.
- M-I-M Haluan, että Tito hypähtää ylös kokonaan. Sen pitää siis kerätä etutassut kokonaan alleen. Ei puoleenväliin. Etutassujen pitää olla täysin suorat istuessa. Maahan mentäessä haluan, että Tito tipahtaa maahan. Ei siis isojen koirien tavalla, jossa maahan "kävellään" muutamalla askeleella. Etutassut alta pois ja pläts.
- I-S-I Seisomaan hyppäämällä eteenpäin. Istumaan pakittaen.
Kahta ensimmäistä eli helpointa, on treenattu huomattavati enemmän kuin viimeisintä vaihtoa. Ensimmäisissä tekniikka alkaa olla oikein sujuvaa ja nopeaa. Jotta viimeisin vaihto olisi järkevää ja hauskaa harjoitella, minun täytyy ensin hieman miettiä, miten sen opetan. Näitä kaikkia tehdään niin kauan läheltä, että Titon lihaksissa ei ole muita vaihtoehtoja kuin oikein suorittaminen.
Palkkana on muuten ollut melkein aina nahkainen luu, joita Titolla on lattialla. Se innostuu joskus heittelemään ja juoksemaan jonkun perässä ja silloin se luu on paras palkka, mitä meiltä löytyy.
Namit? Yök.
Narupallo? Niitä saa lenkilläkin.
Patukka? Miks aina pitää tehdä hommia hampaat irvessä..?
Narulelut? Miks aina narulelujaaa?
Puristeluu? Joo!
Tässä yksi video, missä kaukoja tehdään aika pitkälle minua miellyttävään tapaan. Vähän siellä tassut liikkuvat, mutta muuten aika kiva.
Seuraavassa videossa Squid tekee istu-seiso -vaihdon haluamallani tavalla. Vaihto tapahtuu kohdassa 1:30.
Kaukojen tekniikka on kuuma puheenaihe ja tulee varmasti aina olemaan. Ainakin niin pitkään, kuin on vaihtoehtoja. Vienon huhun olen kuullut, että näihin olisi tulossa tarkennusta, mikä selkeyttää varmasti uusien tulokkaiden tietä, mutta kasvattaa harmaita hiuksia sekatekniikkaan pinttyneille. Itse pidän kiinni niistä takatassuista. Tito ei sitä tiedä, mutta ei sen tarvitsekaan. Tärkeintä, että sillä on hauskaa. Voin kertoa, että meidän kaukoharjoitteluissa on hauskaa.
Minähän meinasin jo 10-viikkoisen pennun kanssa heittää tokon likaviemäriin kaukojen vuoksi. "Hirveätä hinkkaamista ja tylsää molemmille. Kamala laji." Koska olin vama, että kaukojen treenaaminen on vain tylsää, päätin, että siitä on tehtävä erityisen hauskaa. Muuten en pääsisi eroon ajatuksesta, kuinka typerästä touhusta oikeasti on kyse.
Miten me sitten treenataan? En todella tiedä. Jokin hieno suunnitelma valmiina ennen treenejä? Ei, ei meillä.
Hyvä on, ennen harjoittelua päätin sentään, minkälaiset kaukovaihdot haluan.
- Takatassut paikoillaan kaikissa vaihdoissa.
- M-S-M Hissinä tietysti ja niin, että ne kaikki neljä tassua pysyvät oikeasti paikoillaan. Ei niin, että yksi tassu vähän harhailee.
- M-I-M Haluan, että Tito hypähtää ylös kokonaan. Sen pitää siis kerätä etutassut kokonaan alleen. Ei puoleenväliin. Etutassujen pitää olla täysin suorat istuessa. Maahan mentäessä haluan, että Tito tipahtaa maahan. Ei siis isojen koirien tavalla, jossa maahan "kävellään" muutamalla askeleella. Etutassut alta pois ja pläts.
- I-S-I Seisomaan hyppäämällä eteenpäin. Istumaan pakittaen.
Kahta ensimmäistä eli helpointa, on treenattu huomattavati enemmän kuin viimeisintä vaihtoa. Ensimmäisissä tekniikka alkaa olla oikein sujuvaa ja nopeaa. Jotta viimeisin vaihto olisi järkevää ja hauskaa harjoitella, minun täytyy ensin hieman miettiä, miten sen opetan. Näitä kaikkia tehdään niin kauan läheltä, että Titon lihaksissa ei ole muita vaihtoehtoja kuin oikein suorittaminen.
Palkkana on muuten ollut melkein aina nahkainen luu, joita Titolla on lattialla. Se innostuu joskus heittelemään ja juoksemaan jonkun perässä ja silloin se luu on paras palkka, mitä meiltä löytyy.
Namit? Yök.
Narupallo? Niitä saa lenkilläkin.
Patukka? Miks aina pitää tehdä hommia hampaat irvessä..?
Narulelut? Miks aina narulelujaaa?
Puristeluu? Joo!
Tässä yksi video, missä kaukoja tehdään aika pitkälle minua miellyttävään tapaan. Vähän siellä tassut liikkuvat, mutta muuten aika kiva.
Seuraavassa videossa Squid tekee istu-seiso -vaihdon haluamallani tavalla. Vaihto tapahtuu kohdassa 1:30.
TT eli Täydellinen Tito
Pari tekstiä aiemmin pelkäsin, että Juniori keksii jotakin pääni menoksi, kun sitä käyn kehumaan. Karvakorva tuntuu olevan yleensä askeleen (tai muutaman) minua edellä. Itse yritän lähinnä pysyä perässä ja keksiessäni, mitä lankoja pitäisi vetää, ihmiset luulevat, että minä olen kouluttanut koiraani. Kukaan ei tunnu huomaavan vieressä olevaa mustavalkoista, joka pyörittelee silmiään ja miettii: Ai, tuo on kouluttanut minua? Minäkö olen jotakin vihdoin oppinut? Hei, minä olen tässä yrittänyt parhaani hihnan toista päätä kouluttaa, ja vihdoin hän on oppinut jotakin.
Tämän hätäisen tekstin aihe on kuitenkin TT eli Täydellinen Tito. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet pilvilinnoissa kulkiessa. Tito on toiminut kuin ajatus. Ohitukset sujuvat koko ajan paremmin. Tänäänkin mentiin upealla kontaktilla vierestä pomppineen terrierin ohi. Etäisyyttä oli reipas metri ja Tito pysyi koko ajan vieressäni kontaktissa. Ihmiset kääntyivät katsomaan, kun hihkuin ilosta ja leikin autotien vieressä Titon kanssa. Siinähän ihmettelevät.
Busseissa meni tänään yllättävän hyvin. Aikaisemmin tutuiksi tulleet kuolaputoukset suupielistä olivat tyrehtyneet pieniksi pisaroiksi. Laskipa Tito päänkin bussin lattialle ja huokaisi syvään. Hyvä tietää, että tämä on mahdollista. Toivoa ei ole menetetty.
Agility on superhauskaa. Tänään otettiin aitasarjoja kahdella eri korkeudella ja putkea eri kulmista. Aitasarjojen jälkeen vein Titon kentän ulkopuolelle huilimaan siksi aikaa, kun hain ja asetin putken haluamallani tavalla. Unohdin hihnan keskelle kenttää, joten sanoin Titolle "Lepo". Poju otti mukavan lonkka-asennon ja pysyi siinä koko sen ajan, kun askartelin kentällä. Treenien jälkeen jäin kentän ulkopuolelle Titon kanssa. Istuin maassa ja Tito tiesi ottaa paikkansa jalkojeni välissä. Siinä oltiin ja katseltiin punertavaa taivasta. Kun Tito oli rauhoittunut, lähdettiin kotiin päin. Hyvä treeni - parempi mieli.
Kotimatkalla pysähdyttiin lähikauppaan hakemaan Matkahuollon toimittama paketti. Tito kiinni kaupan sivuseinälle vähän syrjään. Kuppi vettä ja poistuminen paikalta. Takaisin heti ja namit naamaan. Toistin poistumista noin 20 kertaa. Vaihtelin aikaa joka kerta, ja Tito pysyi koko ajan rauhallisena. Ainakaan tuo ei vaikuttanut stressaantuneelta, kun namitkin kelpasivat. Joka kerta tullessani takaisin katselin muualle, menin kyykkyyn, annoin namit ja poistuin uudestaan. Näin pyrin pitämään lähdöt ja tulemiset rauhallisina ja ilman suurempia hössötyksiä.
Sitten koitti totuudenhetki ja lähdin kauppaan. Rauhallinen poistuminen, mutta kulman takana enemmän kaasua. Tuttu proteiinipatukka kouraan ja kassalle. Kassaneidillä kesti ikuisuus löytää paketti - siltä se ainakin tuntui. Paketti kouraan ja puumerkki kuittiin. Ulos ja seisahdus. Kuuluiko ulvontaa, haukkumista, ulinaa, yninää, piippausta tai muuta, mitä Tito voisi saada aikaiseksi. Ei, ei kuulunut. Tullessani kulman takaa näin Titon haistelemassa seinää. En mennyt Titon luokse vaan jäin noin 10 m:n päähän syömään ostamaani patukkaa. Odotin niin kauan, että Tito kävi makaamaan. Lähdin kohti Titoa, mutta se nousi. Käännyin takaisin ja jäin taas odottamaan. Kestihän se, että pienessä päässä alkoi raksuttaa. Ensimmäinen kerta, että näin tehtiin tai edes oltiin tämän kaupan luona. Vihdoin Tito kävi makaamaan, ja menin sen luokse. Ymmärsi hyvin, että nouseminen ilman lupaa on nou nou. "Noni" ja kotia kohti.
Nyt maistuu uni molemmille ja Tito on kauniit unet ansainnutkin.
Tämän hätäisen tekstin aihe on kuitenkin TT eli Täydellinen Tito. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet pilvilinnoissa kulkiessa. Tito on toiminut kuin ajatus. Ohitukset sujuvat koko ajan paremmin. Tänäänkin mentiin upealla kontaktilla vierestä pomppineen terrierin ohi. Etäisyyttä oli reipas metri ja Tito pysyi koko ajan vieressäni kontaktissa. Ihmiset kääntyivät katsomaan, kun hihkuin ilosta ja leikin autotien vieressä Titon kanssa. Siinähän ihmettelevät.
Busseissa meni tänään yllättävän hyvin. Aikaisemmin tutuiksi tulleet kuolaputoukset suupielistä olivat tyrehtyneet pieniksi pisaroiksi. Laskipa Tito päänkin bussin lattialle ja huokaisi syvään. Hyvä tietää, että tämä on mahdollista. Toivoa ei ole menetetty.
Agility on superhauskaa. Tänään otettiin aitasarjoja kahdella eri korkeudella ja putkea eri kulmista. Aitasarjojen jälkeen vein Titon kentän ulkopuolelle huilimaan siksi aikaa, kun hain ja asetin putken haluamallani tavalla. Unohdin hihnan keskelle kenttää, joten sanoin Titolle "Lepo". Poju otti mukavan lonkka-asennon ja pysyi siinä koko sen ajan, kun askartelin kentällä. Treenien jälkeen jäin kentän ulkopuolelle Titon kanssa. Istuin maassa ja Tito tiesi ottaa paikkansa jalkojeni välissä. Siinä oltiin ja katseltiin punertavaa taivasta. Kun Tito oli rauhoittunut, lähdettiin kotiin päin. Hyvä treeni - parempi mieli.
Kotimatkalla pysähdyttiin lähikauppaan hakemaan Matkahuollon toimittama paketti. Tito kiinni kaupan sivuseinälle vähän syrjään. Kuppi vettä ja poistuminen paikalta. Takaisin heti ja namit naamaan. Toistin poistumista noin 20 kertaa. Vaihtelin aikaa joka kerta, ja Tito pysyi koko ajan rauhallisena. Ainakaan tuo ei vaikuttanut stressaantuneelta, kun namitkin kelpasivat. Joka kerta tullessani takaisin katselin muualle, menin kyykkyyn, annoin namit ja poistuin uudestaan. Näin pyrin pitämään lähdöt ja tulemiset rauhallisina ja ilman suurempia hössötyksiä.
Sitten koitti totuudenhetki ja lähdin kauppaan. Rauhallinen poistuminen, mutta kulman takana enemmän kaasua. Tuttu proteiinipatukka kouraan ja kassalle. Kassaneidillä kesti ikuisuus löytää paketti - siltä se ainakin tuntui. Paketti kouraan ja puumerkki kuittiin. Ulos ja seisahdus. Kuuluiko ulvontaa, haukkumista, ulinaa, yninää, piippausta tai muuta, mitä Tito voisi saada aikaiseksi. Ei, ei kuulunut. Tullessani kulman takaa näin Titon haistelemassa seinää. En mennyt Titon luokse vaan jäin noin 10 m:n päähän syömään ostamaani patukkaa. Odotin niin kauan, että Tito kävi makaamaan. Lähdin kohti Titoa, mutta se nousi. Käännyin takaisin ja jäin taas odottamaan. Kestihän se, että pienessä päässä alkoi raksuttaa. Ensimmäinen kerta, että näin tehtiin tai edes oltiin tämän kaupan luona. Vihdoin Tito kävi makaamaan, ja menin sen luokse. Ymmärsi hyvin, että nouseminen ilman lupaa on nou nou. "Noni" ja kotia kohti.
Nyt maistuu uni molemmille ja Tito on kauniit unet ansainnutkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)