tiistai 3. elokuuta 2010

Titon kotimatka ja kotiutuminen


Hain Titon Mikkelistä kasvattajalta sunnuntai-iltana 1.8.2010. Kasvattaja oli tuonut Titon pihalle touhuamaan ennen automatkaa. Tito oli viimeinen pentu, joka haettiin, mutta seuraa sillä on riittänyt kasvattajan villakoirista, belgianpaimenkoirasta sekä siskosta Happysta. Kasvattaja jätti siis yhden nartun pentueesta itselleen.

Kävimme paperiasiat sekä pennun ruokinnan, rokotukset, madotukset yms. läpi. Kannoin Titon autoon ja laskin etupenkin jalkatilaan. 5 viikkoa aiemmin kasvattajalle tuomani pyyhe (pennut haistaneet hajuani pitkään) lattialle ja lelu. Lähdimme kohti kotia Helsinkiin. Kasvattaja oli harjoitellut pentujen kanssa autoilua jo viisi kertaa, joten autoilu ei ollut täysin uusi asia. Tito kuolasi kuitenkin ensimmäiset 10 minuuttia reippaasti. En välittänyt tästä vaan annoin pojan itse ymmärtää, että tässä ei ole mitään hätää. Tito alkoikin nopeasti nukkua ja rauhoittui täysin. Hereillä ollessaan yritti välillä syliin, mutta työnsin sen rauhallisesti takaisin. Silityksiä sai ollessaan lattialla levollisena. Äitini toimi kuskina, jotta pystyin varmistamaan pennun turvallisen matkan. Siitähän ei tulisi mitään, jos pentu kiipeäisi ajajan syliin.

Pyyntöni huomioiden kasvattaja ei ollut antanut Titolle iltapäivällä ruokaa. Halusin minimoida oksennuksen mahdollisuuden. Pysähdyimme 2 kertaa matkan varrella. Tito kulki hienosti hihnassa vierelläni. Ensimmäisen huoltoaseman pihalla Tito pissasi heti nurmikolle päästyään. Tito säikähti vähän huoltoasemalta lähtevää moottoripyörää, mutta annoin pojan itse selvittää, oliko kyse suurestakin uhasta. Jatkoin siis itse kävelyä ja Tito lähti perään. Huoltoaseman takana oli metikkö ja ylitin kuivuneen ojan. Ajattelin, että Tito varmaankin menee ojan kautta, mutta se päättikin ylittää lautaa pitkin. Tuleva agility-koira?
Toisella huoltoasemalla ei moottoripyörä enää ollutkaan niin pelottava.

Kotiin tultiin vähän yli kymmenen illalla. Annoin pojan kuljeskella itse asuntoa ympäri. Avasin parvekkeen oven ja Tito kävi monta kertaa sielläkin tutustumassa. Pari lelua ja puruluuta laitoin lattialle ja häkkiin. Pyyhkeen laitoin myös häkkiin. Tito kierteli ja meni häkkiin järsimään puruluuta. Ilmeisesti koti kelpaa...

1 kommentti:

  1. Oi, tästä tulee kiva blogi! Hauska lukea, miten teillä menee ja kirjotat kivasti. :) Pian nähdään! Pus!

    VastaaPoista